Nonnniin, nyt alkaa sama pelleily, ollaan, ei olla, ollaan, ei olla.
Lyön vetoa että rakkaushaastattelu on parin viikon sisällä Seiskassa, "Susanna tuli kotiin". Sitten mennään taas jonkin aikaa, kunnes Matti lankeaa kun alkoholisti on eikä muuksi muutu, viinaan ja naisiin ja myös mahdollisesti väkivaltaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ovat. Sillä erotuksella, että mervi oli tumma ja Susanna vaalea ja sillä, että mervi tuli järkiinsä, susannan järki on kateissa.
Mervi oli miljonääri, Susanna julkkistyrkky. Susanna pysyäkseen näkyvillä tarvitsee sompailua Matin kanssa edestakaisin, pysyäkseen itse lehtien sivuilla, eikä unohtuisi niin nopeasti. Julkkistyrkkyjen pitää keksiä keinoja pysytellä niinsanoaksemme "pinnalla".
Mervi saa muitakin tuloja kuin seiskan maksamat juttupalkkiot, ja siten Mervillä oli alunperinkin aivan eri asetelma Matin kanssa sekoilemisessa.
Mervihän ei tullut järkiinsä, vaan kadotti sen viimeisimmänkin järjenhiukkasensa. Susannalla ei alunperinkään ole ollut järkeä.
Mervi on juoppo, Susanna ei ole. Muuta eroa ei taida ollakaan, paitsi että Mervi on 30 vuotta vanhempi.