Minulle määrättiin Primperania migreenin pahoinvointiin, mutta sain siitä kauheita ja pelottavia sivuvaikutuksia. Oireet olivat hyvin voimakkaita ja kivuliaita kouristuksia kasvoissa, jotka eivät menneet ohi ennenkuin sain sairaalassa vastalääkkeeksi Rivatrilia.
Tapaus oli jo toinen, aikaisemmalla kerralla sain vastaavanlaisia oireita Serenasesta, jota myös sain pahoinvointiin.
Millaisia kokemuksia toisilla on edellä mainituista lääkkeistä? Joillekin nuo lääkkeet sopivat, mutta halusin vain kertoa ja varoittaa, millaisia sivuvaikutuksia niillä voi pahimmillaan olla.
Primperanin sivuvaikutukset
5
6851
Vastaukset 5
- jeejeejee55
Olen ehtinyt ottaa kolmesti primperania migreeniin liittyvään pahoinvointiin, enkä ole saanut minkäänlaisia sivuoireita.
- huono olo
Minulle tuli myös kamala olo primperanista , siis tuntui että sekoan ja olo oli tosi levoton , yhden tabletin jälkeen en ole uskaltanut ottaa koko lääkettä enää .
Itselleni Primperan aiheutti valtavaa väsymystä. Meinasin töissäkin nukahtaa pystyyn, eikä ajatukset pysyneet koossa.
Löysin onneksi tilalle loistavan lääkkeen: Clotamin! Clotam on siis särkylääke, joka auttaa myös pahoinvointiin. Lievemmän kohtauksen saan sillä kuriin.- 1radamsa
Itse söin primperania vuosia migreenin (ja sappikohtausten ja sen aih. jatkuvaan pahaan oloon).
Jollain sairaalareissulla huomasin, että tulee ihan musertavan paha ahdistus, tuntuu että pitää lähteä pois sairaalasta. Ihmettelin oloa ja laitoin sen päivystyksessä olemisen ja kurjan olon piikkiin. Seuraavilla kerroilla kun otin primperania kotona, tuli sama oli, hieman lievempänä ja hitaammin kuin mitä sairaalassa kun sain iv:sti. Jossain vaiheessa hoksasin, että primperanista johtuu, enkä ole koskenut koko lääkkeeseen. Onneksi migreenikohtaukset ovat sellaisia, ettei aina edes tule voimakasta pahoinvointia ja Stemetil auttaa.
Primperanhan on alunperin neurolepti, jolla todettiin antiemeettinen vaikutus. Siksi ap on saanut nykymisoireita, monista neurolepteistä tulee nk. ekstrapyramidaalioireita. - Jipu
Minäkin luulin seonneeni kun muutuin levottomaksi ja en muuta tehnyt kuin kävelin ja itkin ja lopulta selvisi että se oli Primperanin sivuvaikutus. Lääkärin mukaan yleinen sivuvaikutus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802047Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271105- 1411038
- 95804
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa133799- 45727
- 62706
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672- 61666