"Jackson tarjosi hyvitystä"
20.08.2004 12:27
Michael Jacksonia hyväksikäytöstä syyttävän pojan isäpuoli, joka esiintyi oikeudessa vain nimellä Mr. Doe, kertoi torstaina oikeudessa, että Jackson olisi tarjonnut maineensa puhdistamiseksi heidän perheelleen taloa ja rahaa. Doe sanoo kuitenkin hakevansa vielä suurempaa hyvitystä.
Doe kertoo, että vuonna 2003 julkaistun dokumentin jälkeen hän sai puhelun Neverlandista. Soittaja pyysi perhettä antamaan haastattelun, joka esittelisi Jacksonin dokumenttia positiivisemmassa valossa. Doe kysyi soittajalta, mitä he saisivat korvaukseksi haastattelusta. Heille luvattiin turvallisuutta ja uusi talo sekä rahaa pojan korkeakouluopintoihin.
Kommentti:
Tuo isäpuolen todistajan lausunto oli oikeudessa annettu, eikä siis nojaudu mihinkään huhuun. Tuon väitetyn puhelun todenperäisyys, on helppo nopeasti tarkistaa puhelin-operaattorilta. Tuskinpa Doe valehtelisi, ellei puhelu olisi tosi. Eriasia on tietenkin se, mistä puhelimessa todella puhuttiin.
Rahat olisi siis tällä kertaa naamioitu haastattelu palkkioksi? Se että Gavinin isäpuoli ei ottanut tarjousta vastaan, kertoo siitä että näyttö Jackoa kohtaan taitaa sittenkin olla vahvempi kuin mitä aluksi epäiltiin? Suurempia rahoja haetaan, se on pelin henki.
Ehdin jo ajatella keskiviikon oikeuden istunnon jälkeen, että eikö Sneddonilla todellakaan ole muuta kuin tuo ylistys-video? Mutta tuon tuomari Melvillen salaamat muut todisteet, ovat kai sittenkin dynamiittia? Sillä eikai Doe muuten uskaltaisi korottaa panoksia?
Jackon asema pahenee!
15
746
Vastaukset
- Andre
Voi wittu miten mielenkiintoista!
- Erkki
...kuitenkin luit!? Taitaa kiinnostaa...
- Eräs MJ-fani
"Tuskinpa Doe valehtelisi, ellei puhelu olisi tosi." Hah hah haa, kaikkihan ne valehtelee, raha kun sekoittaa ihmisten päät. Retard...
- Mik
Kaiken voi kaantaa miten haluaa.
Toisinpain katsoen tuo on Jacksonille hyva. Huomaa, etta nama ihmiset ovat kovasti rahan peraan... Itsehan olivat alkaneet esittaa vaatimuksia rahasta, ja kyseessa oli vaan televisiodokumentti. Ei kyseessa ole mikaan rahojen naamiointi. Tama vaitetty 'hyvaksikayttokin' alkoi vasta dokumentin jalkeen. Meinaatko etta Jackson oli jo ennen tekojaan valmis maksamaan jotain hyvitysta... En ihan tajunnut tuota naamiointipointtia.
Ja missaanhan ei sanottu, etta Jackson oikeasti piti lupauksensa! Voi hyvinkin olla, etta perhe tuli ahneeksi/katkeroitui tms ja nyt haluaa kostoa/lisakorvausta. En ihmettelisi yhtaan. Lisaksi kyseinen isapuoli ei missaan vaiheessa maininnut mitaan siita, etta lapsia ja aitia oli pidetty 'vankina' Neverlandissa, joten taisi sekin olla potypuhetta.
Mutta ei tietenkaan kannata itse alkaa mitaan miettimaan, kannattaa katsoa asiaa vaan silta kantilta miten joku mtv3:n viihdeuutiset sen raportoi. ;) - Mik
on siis se, etta Michael ei suinkaan tarjonnut tuota hyvitysta, vaan perhe vaati. Nain mina sen ainakin ymmarsin siita, etta isapuoli kysyi 'what are we going to get..'
- Hippo
Hmm...Doe sai puhelin Neverlandista, eikä päinvastoin. Mutta voihan Doe olla silti aloitteellinen?
Olisiko tuo tyyppi jopa "pää-paha" koko jutussa, ja Gavinin äiti on vaan puskurina ukolle? Ei olisi ensimmäinen kerta kuin mies antaa vaimon tehdä vaaralliset työt, samalla kuin itse odottelee rahaa ja seuraa turvallisesti sivusta kuinka eukon käy?
Heh! Perhe halusi kuulemma ensin "vain oikeutta"? Mutta nyt paljastuu, että jo ihan alussa kyseltiin että "mitäs me saadaan"? Motiivit olikin näköjään ihan toiset kuin mitä ensin ilmoitettiin!
Nyt puhutaan jo avoimesti "suuremmista hyvityksistä". Ketkujahan nuo ovat, se on toki päivän selvää minullekkin. Doe paljasti nuo omat korttinsa ihan liian aikaisin. Tyhmä roisto!
Osa väitetyistä hyväksikäytöistä tapahtuivat tuon ensimmäisen dokumentin kuvausten aikana. Ja kun myöhemmin MJ julkaisi sen oman dokumenttinsa, olisi siihen kai tullut tuo Doen ostettu lausunto? Olisiko se ollut luonteeltaan samanlainen kuin äidin videoitu Jackon ylistys?
Voihan olla että perhe kiristi jo silloin rahaa, ja maksu olisi annettu vasta tuota Doen videoitua lausuntoa vastaan, jolla Jackon piti varmistaa selustansa?
Mutta entäs se Gavinin äidin ylistys-laulu, joka on todellakin videolla? Tulikos siitäkin massia perheelle, kun ukollekkin tarjottiin jopa taloa hieman vastaavasta?
Eikös tuo ole hieman liikaa vain yhdestä lausunnosta? Jopa pojan opinnot olisi rahoitettu, eikä turvallisuudestakaan olisi ollut pulaa? Ja kaikki tämä, vain yhdestä videoidusta puheesta...
Pahasti alka näyttämään, että tuo teoriani molempien osapuolien likaisuudesta on ehkä totta?
Ehkä he lavastivat ansan Jackolle? He antoivat hänen käyttää Gavinia, kunnes heillä oli tarpeeksi näyttöä kiristystä varten?
Oliko niin, että häikäilemätön Doe löysi mielisairaan naisen jolla oli syöpään sairastunut poika? Äitiä oli varmaan helppo manipuloida?
Maailma on paha. Päättyypä MJ-case mitenpäin vaan, niin lopussa voi tulla yrjö.
- B&W
Astonishing Admissions from Prosecution Witness: Accuser's Stepfather - MJEOL Bullet #182
Posted on 2004/8/19
There were real bombshells being dropped in a Santa Maria courthouse today in the Michael Jackson “case”. Jackson’s attorneys have cast an incredibly long shadow of doubt and suspicion over the story(ies) being pushed by prosecutors and the accuser’s family.
Among the bombshells is the admission that the accuser’s stepfather is the one who asked both Jackson and two British journalists for money and other compensation in return for interviews with the family.
It was also revealed in court today that the accuser’s mother was allowed to come and go from Jackson’s Neverland Ranch; even being at the Jackson’s house long after the prosecution is saying a conspiracy around the family began and ended.
And if the preceding wasn’t bad enough, the sheriff's department at one point had the accuser’s stepfather, Major Jay Jackson, acting as a “confidential agent” and used him to “scope out” private investigator Bradley Miller’s office.
Like the “spinning liar” some have said she is, Court TV’s Diane Dimond neglected to highlight this information and tried to downplay the progress made in court today by Jackson’s defense.
AP reporter, and real investigative journalist, Linda Deutsch released articles today talking about what went on in court.
She reports that it was the stepfather who “asked for payment” for the participation in doing a video clearing Jackson. Jackson’s people obviously didn’t take the deal because no video was shown to the public. From the stepfather’s testimony:
Quote:
--------------------------------------------------------------------------------
“I said ‘this family has nothing and you’re making millions from this and what are you going to do for this little family,’” the witness said of a conversation he had with someone he identified only as the “gentleman from Neverland,” a reference to Jackson’s ranch. (see Accuser's Stepfather Wanted Money from Jackson)
--------------------------------------------------------------------------------
What’s more, Jay Jackson also testified that he sought compensation from two British journalists for an interview with the family for upwards of $15,000. This is from the AP report:
The witness testified that he also asked for compensation at some point from a British journalist who came to the family’s home to try to interview them after a documentary on Jackson aired on British television.
Quote:
--------------------------------------------------------------------------------
“Two British journalists showed up and I talked to them,” the witness said. “They said they wanted to do an interview with (his wife) and the children. I said, ‘what are you offering?’ They said, ‘what do you want?’ And I said I didn’t know.”
--------------------------------------------------------------------------------
So this makes two sources that we know of from which the stepfather was trying to broker deals for money around this “case”.
For the record, no payment or compensation was ever made to the family for anything. It is the defense’s contention that when they didn’t get anything from Jackson, the allegations magically appeared.
What does this do to the family’s credibility? Legal experts say it knocks down the credibility of all involved by a substantial amount.
It’s not a stretch of the imagination by any means to think that once they’d fielded the offers and didn’t get what they wanted, in comes these allegations.
We already learned August 17 in court that it was not psychologist Stan Katz who the accuser first told stories of alleged abuse to, but civil attorney Larry Feldman. This is in direct contradiction to what was reported by spinning prosecution sympathizers who claimed that the accuser needed “multiple sessions of therapy” and had to have the allegations “dragged out of him.”
Another stunning moment came when the accuser’s stepfather admitted the accuser’s mother freely came and went to and from Neverland, and was at Jackson’s ranch as late as April 2003.
If you remember, the prosecution is claiming conspiracy/abduction/kidnapping/extortion from Feb 1 2003-March 12 2003. This would assume that the accuser’s family “escaped” from Neverland on or about March 12.
But from testimony today in open court, the father admitted the family was at Neverland long after that time. According to him, he called the Santa Barbara Sheriff’s Department in April 2003 after the family went to Jackson’s ranch because he claims he felt the family was under duress.
What became of that call? It’s been reported that they later informed the SBSD that everything was fine. Here’s how the AP reports it:
Quote:
--------------------------------------------------------------------------------
The man testified that he called the Santa Barbara County Sheriff’s Department in April 2003 after the woman and her children had gone to the ranch.
“I felt (my wife) and the family might be under duress,” the witness testified.
But after calling authorities, he said, the family returned and he told deputies everything was fine.
After that incident, he said, his wife returned to Neverland.
“She somehow or another got back there,” the witness said.
--------------------------------------------------------------------------------
She “somehow” got back there? Who is he kidding? It’s quite clear how, that given this new information, the conspiracy/abduction/hostage nonsense was never going to fly as an adequate excuse to explain-away why the family exonerated Jackson over and over again.
Being a “confidential agent” by the Santa Barbara Sheriff’s Department certainly doesn’t fit with the “hey I didn’t know” story:
Quote:
--------------------------------------------------------------------------------
He acknowledged that the Santa Barbara County Sheriff’s Department used him as a confidential agent at one point, sending him to scope out the location of Miller’s office.
--------------------------------------------------------------------------------
In internet language, WTF? Why in the world is the SBSD using him as a “confidential agent” to ALSO do surveillance on Miller’s office? Now we have the district attorney himself doing surveillance on the building AND now we know the stepfather was doing surveillance on behalf of the SBSD.
The question is, if the stepfather was doing surveillance on Miller’s office, why would Sneddon have had to do it on Nov 8, ten days before the raid? Remember, Sneddon testified August 16 in court that the police just needed to verify the address of Miller’s office.
Now, why would the police need to verify Millers address if they had already had the stepfather doing surveillance on the building? They would have already had a valid address. So what was Sneddon’s REAL reason for surveilling Miller’s office?
What is most baffling is that all of these people are either in contact with, talking to, corresponding with, and/or investigating Miller, and is somehow escapes EVERYBODY’S attention who he was working for?? The story simply isn’t believable.
Some observers aren’t buying it either. Attorney Bob Massi appeared on Fox news show The Big Story to discuss the latest developments. Of the stepfather’s denials of knowing Miller was a private investigator, Massi says:
Quote:
--------------------------------------------------------------------------------
“…I don’t think that we expect him to say anything different. He’s going to protect, whatever way he can, the case. He wants to protect the case on behalf of the DA. So his testimony is going to be tainted. ( see BigStory: Bob Massi talks about Stepfather testimony August 19 2004)
--------------------------------------------------------------------------------
Indeed.
It seems as if everybody is denying everything, even though they were having all of this contact with Miller. The danger for these ‘deny, deny, deny’ witnesses is that Miller is a private investigator. Being a private investigator, he’s no novice to recording conversations. So if there are any records, any audio or video of any of these witnesses showing that they knew Miller was Mark Geragos’s PI, the defense will have them committing perjury at trial.
The defense also is challenging individual points surrounding the search of Jackson’s Neverland Ranch. They showed videotape of police raiding the house.
The hearings are supposed to continue tomorrow, August 20.
Stay tuned.
-MJEOL - B&W
Suosittelen kaikki olemaan luottamatta suomalaisiin artikkeleihin oikeudenkäynnistä. Yleensä niissä mainitaan vain kaikki negatiivinen MJ:tä kohtaan ja kaikki positiivinen on jätetty pois.
Hippo: Jos sinua oikeasti kiinnostaa tämä Michael Jacksonin oikeudenkäynti suosittelen sinua rekisteröitymään http://www.mjjforum.com/forums/ sivulle. Sieltä löytyy kaikki artikkelit plus muut juttua koskevat asiat. - B&W
"Rahat olisi siis tällä kertaa naamioitu haastattelu palkkioksi? Se että Gavinin isäpuoli ei ottanut tarjousta vastaan, kertoo siitä että näyttö Jackoa kohtaan taitaa sittenkin olla vahvempi kuin mitä aluksi epäiltiin? Suurempia rahoja haetaan, se on pelin henki."
Tässä ei ole nyt kysymys hyväksikäyttö syytöksistä vaan siitä Martin Bashirin dokkarista. Dokkarin jälkeen noisi hirveä hulabaloo siitä kun dokkarissa MJ piti Gavinia kädestä ja paljasti nukkuvansa hänen kanssaan samassa huoneessa. MJ väki sitten pyysi perhettä antamaan haastattelun dokkariin jossa näytettiin MJ positiivisemmassa valossa. Eli siis maineen puhdistamisella tarkoitetaan sitä dokkaria, ei hyväksikäytösyytöksiä.- Hippo
Voi olla, että olet ihan oikeasssa.
Mutta pistin tuohon jo yhden textin jossa esitän oman teoriani. Toivotaan että olen väärässä.
Olen jo 100% vakuuttunt siitä, että olipa MJ syyllinen tai syytön. On tuo perhe on vaan rahan perässä.
Kiitos muuten siitä linkistä!
- Hippo
Jacksonin lakimiehelle sakot
19.08.2004
Laulaja, säveltäjä Michael Jacksonin asianajaja Brian Oxman on saanut tuomarilta 10 000 dollarin pikasakot epäasiallisesta esiintymisestä oikeussalissa.
Oxman ahdisteli kysymyksillään todistajana ollutta psykiatria, mutta unohti lakimiehen oppaat ja käsikirjat. Tuomari varoitti Oxmania useita kertoja ja täräytti sen jälkeen sakot.
Tapaus liittyy Michael Jacksonia vastaan käytävään oikeusjuttuun. Jackon epäillään syyllistyneen alle 14-vuotiaan pojan seksuaaliseen hyväksikäyttöön, siveettömyyteen, ja niin edelleen.
Discopress
http://elisa.net/viihde/156339.shtml - heaven
COPY / PASTE:
"Jackon asema pahenee!-Jackson olisi tarjonnut maineensa puhdistamiseksi heidän perheelleen taloa ja rahaa."
KOMMENTTI:
Se isäpuolihan sanoi tuossa Torstai kuulusteluissa seuraavaa:"the witness said about a conversation with someone he identified only as the "gentleman from Neverland," (Edellä mainittu oli vain ote siitä kuulustelusta) Eli missään ei ole TODISTEITA siitä että Juuri Jackson olisi tarjonnut rahaa.- Hippo
Eihän tuossa väitetykkään että Jacko olisi ollut langan toisessa päässä, ja puhunut Doen kanssa. Sehän vasta hölmöä olisi ollut!
Tarjous tuli kyllä Jakcolta, ja ehdotuksella oli takuulla hänen hyväksyntänsä. Toki MJ turvasi oman etunsa, antamalla jonkin työntekijänsä esittää tuon ehdotuksen. Itse juttu ei muutu miksikään. - heaven
Hippo kirjoitti:
Eihän tuossa väitetykkään että Jacko olisi ollut langan toisessa päässä, ja puhunut Doen kanssa. Sehän vasta hölmöä olisi ollut!
Tarjous tuli kyllä Jakcolta, ja ehdotuksella oli takuulla hänen hyväksyntänsä. Toki MJ turvasi oman etunsa, antamalla jonkin työntekijänsä esittää tuon ehdotuksen. Itse juttu ei muutu miksikään.Olen lukenut noita maksuun liittyviä juttuja mutta mistään EI selvinnyt sitä että tarjousta mistään olisi tehnyt Michael Jackson tai hänen liikekumppanit.Se "uhrin" äitihän silloin tämän jutussa väitti Jacksonin pitäneen häntä lähes vankina Neverlandilla ja varsinkin silloin kun he tekivät sen ylistys videon mutta tämän öidin uusi aviomies todisti torstaina siinä oikeudessa että se nauha tehtiin hänen asunnossa ja "uhrin" äitiä tai hänen lapsiaan EI pidetty vankina.Palatakseni siihen Raha juttuun mistään lukemastani jutusta ei myöskään käynyt ilmi että Jackson olisi antanut mitään hyväksyntää.
- Hippo
heaven kirjoitti:
Olen lukenut noita maksuun liittyviä juttuja mutta mistään EI selvinnyt sitä että tarjousta mistään olisi tehnyt Michael Jackson tai hänen liikekumppanit.Se "uhrin" äitihän silloin tämän jutussa väitti Jacksonin pitäneen häntä lähes vankina Neverlandilla ja varsinkin silloin kun he tekivät sen ylistys videon mutta tämän öidin uusi aviomies todisti torstaina siinä oikeudessa että se nauha tehtiin hänen asunnossa ja "uhrin" äitiä tai hänen lapsiaan EI pidetty vankina.Palatakseni siihen Raha juttuun mistään lukemastani jutusta ei myöskään käynyt ilmi että Jackson olisi antanut mitään hyväksyntää.
Oli miten oli, tuo filmi ei estänyt rikosilmoituksen tekemistä.
Kumma kohu tuon pätkän ympärillä muutenkin! Siinähän puhutaan Jackosta pelkkää hyvää, eikä sen pitäisi olla syyttäjän materiaalia vaan puolustuksen.
Vielä keskiviikkona näytti hyvältä Jackon kannalta. Vaikutti ettei Tommylle jää muuta käteen kuin tuo kummallinen video, joka on pikemminkin Jackon syyttömyyttä tukevaa todiste.
Eikös oikeudenistunnon tarkoitus juuri ollut, että päätetään todiste materiaalista jota voi oikeudessa käyttää?
Tuo Melvillen panttaama materiaali olisi mielestäni pitänyt julkistaa, tai edes kertoa millaisesta näytöstä on kyse. Kaipa se liittyy siihen että myöhempi, varsinainen oikeuden käynti on suljettu?
Kirjoitit että kohuttu filmi on kuvattu heidän kotonaan? Se on minulle uusi tieto. Voisitko laittaa linkin josta asia selviää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327