Olen mielenterveyskuntoutuja, ja jo hyvässä vauhdissa "paranemiseen". Monen vuoden sairastamisen jälkeen olen päässyt omasta mielestäni pitkälle. Opiskelen ja teen opiskelujeni ohella keikkatöitä.
Mutta olen löytänyt uuden ongelman elämääni. En osaa sanoa ei.
Teen mielelläni paljon töitä, ja teen kaikkeni ettei opiskeluni kärsisi siitä.
Olen tällä hetkellä harjottelussa, joka on ollut miellenkiintoista, mutta myös raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja nyt minulle on tullut paljon keikkavuoro pyyntöjä, joihin olen joutunut vastaamaan kieltävästi.
Ja järkytyksekseni tunnen itseni todella syylliseksi, kun en ota keikkoja vastaan, minunhan pitäisi kiitollisena ottaa vastaan kaikki...
Huomaan saman myös muussa elämässäni, en osaa kiletäytyä jos kaverini pyytävät minua kuskaamaan heitä kaupoille, olen ainoa jolla on auto, eivätkä he edes vaivaudu maksamaan bensakuluja yms.
Luulen että he ovat niin tottuneita siihen etten kuitenkaan sano ei, että heille ei tule edes mieleen että minä voisin olla väsynyt tai että rahat olisivat tiukalla.
En vain jaksa tätä enää, mutta pelkään että jos en suostu kaikkeen mitä he pyytävät minua ei enää pyydetä töihin tai kavereiden joukkoon...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Varmaan tämä piirre, taipumus läheisriippuvuueen, on ollut yksi syy masennukseen. Nyt sinun pitää kieltätyä ehdottomasti noista keikoista. Varaa itessellesi myös aikaa ja opi hoitamaan ja säästämään omia voimvarojasi. Kyllä sinä töitä saat kun jo nyt vientiä - jo ei niin älä tee sitä oman terveytesi kunstannuksella.
Pitää vain opetella ptämään puolensa.
VAI IIIN
Mulla on myös tuo ongelma etten osaa sanoa ei ja sen takia poltan itseni loppuun kun toteutan toisten ihmisten mielihaluja enkä tee niinkuin itse haluaisin tehdä ja mikä olis parasta minun itseni kannalta.
Vittumaista kun pitää olla liian kiltti ihminen ja aina ajattelee sitä että loukkaa muita ihmisiä kieltäytymällä asioista. Nyt sais kyllä loppua muiden ihmisten hyväksi eläminen. Jokainenhan täällä elää itselleen ja huolehtikoot muut omista asioistaan. Voihan sitä tietenkin muitakin auttaa mutta ei sillä tavalla että uhraa siinä samalla itsensä ja palaa loppuun.