Hörhöt aikaansa edellä

DarkNH

Skeptikoiden ongelma on se että he eivät luota toisten empiiriisiin havaintoihin. Kuitenkin skeptikoiden empiria (henk.koht havaintokenttä) rajoittuu kirjaviisauteen ja koulussa opetettuun. Hörhöt parhaimmillaan ovat jotenkin tieteestä ja skeptikoiden tavasta hahmottaa todellisuutta ja tästä se ristiriita sitten alkaa.

Jos todellisuus on 100% hörhö tajuaa siitä 25% omien aavistustensa ja havaintojen kautta ja 25% lukemalla kylmää faktaa tutkahavainnoista ja muista (vasta julkistetuista) raporteista niin johtopäätös humanoidien vierailusta on 100%.
Skeptikoiden aavistukset ja havainnoit ovat fakkiintuneet siten että 25% omasta mielestä väärästä (joskin alitajuisesta mielen defenssistä) vaikuttaa siihen 50% havaintokenttään kielteisesti eli skeptikko on tässä suhteessa 50-75% väärässä.

Hörhöt ovat kauan tienneet että avaruudessa on elämää. Nyt se on Marsin suhteellisen varmojen (75%) havaintojen mukaan myös totuus. Kiitos näistä havaintoinstrumenteista kuitenkin kuuluu suurimmaksi osaksi Skeptikoille. Ei skepoille joka on luokiteltavissa kieltämisvimmaan omien sisäisten osatotuuksien ollessa selvässä ristiriidassa Hörhöjen ristiriidattoman totuuden kanssa.

Kuitenkin nyt nousee esiin se skepologiikka. "VÄÄRIN SAMMUTETTU!" Skeptikot joutuvat nyt myöntämään että hörhöt olivat (sittenkin) oikeassa vaikka päätyneet heidän mielestään väärällä päättelyllä samaan totuuteen. Tieteen totuuskin muuttuu ja kirjoja kirjoitetaan uusiksi. Senhän me kaikki myönnämme.

Myöntäkää siis skeptikot että HÖRHÖT OLIVAT OIKEASSA niin pääsemme yhdessä rakentaviin positiivisiin (75-99,9%) totuuksiin miinusmerkkisten mollauksien sijaan. Muuten olette pelkkä tieteen ja kehityksen jarru.

Tässä taas esimerkki väärin ymmäretystä hörhöstä jonka maine palautetaan satojen vuosien jälkeen.

http://yle.fi/uutiset/tiedemiehet_leonardo_da_vinci_oli_satoja_vuosia_aikaansa_edella/6534242

Galaktisen liiton propaganda ministeri. Kanavoinut Thuule T.

64

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menkää hörhöt töihin

      "Hörhöjen ristiriidattoman totuuden kanssa."

      Aivan. Hörhölle edes keskenään ristiriitaiset hörhöilyt eivät ole ristiriitaisia. Kun pölisee typeryyyksiä laidasta laitaan niin voi hyvällä tuurilla päästä sanomaan että "mitäs minä sanoin" kun oikeat tiedemiehet keksivät oikeasti taas jotakin uutta tehtyään sen oikean työn. Hörhö on siis tieteen ja kulttuurin loinen, vapaamatkustaja. Skeptisismi taas kuuluu elimellisenä osana tieteeseen ja tieteen tekemiseen, ilman epäilyä ei tiedettä olisi olemassa. Tämän tietää jokainen tieteestä ja sen prosessista perillä oleva, mutta hörhö ei tätä käsitä. Siksi hörhölle onkin katkeraa omien tarinoiden törmääminen todellisuuteen.

      Da Vinci- ja Galileokompleksi ja näihin vetoaminen ovat hyvin yleisiä peräkammareiden työstävapaa-ajattelijoiden parissa.

      • DarkNH

        >>Skeptisismi taas kuuluu elimellisenä osana tieteeseen

      • mene kouluun
        DarkNH kirjoitti:

        >>Skeptisismi taas kuuluu elimellisenä osana tieteeseen

        Siis et todellakaan ymmärrä tieteen tekemisestä ja skeptisismin osasta siinä yhtään mitään. No, pysy harhoissasi tai opiskele. Tod. näk. pysyt edellämainitussa kuten henkisesti rajoittuneet hörhöt tekevät. Reggae ei liity aiheeseen millään tavalla.

    • olette kuvottavia

      "Hörhöt ovat kauan tienneet että avaruudessa on elämää. Nyt se on Marsin suhteellisen varmojen (75%) havaintojen mukaan myös totuus"

      Melko epärehellistä kiirehtiä julistamaan totuudeksi jotakin jota tiedemiehet pitävät ainoastaan mahdollisena. Saatika että nyt tehty tutkimushavainto olisi jotenkin hörhöjen sitkeän haaveilun ansiota.

      • DarkNH

        Todistit juuri sanomiseni.

        >>Kuitenkin nyt nousee esiin se skepologiikka. "VÄÄRIN SAMMUTETTU!"

      • olet laiska
        DarkNH kirjoitti:

        Todistit juuri sanomiseni.

        >>Kuitenkin nyt nousee esiin se skepologiikka. "VÄÄRIN SAMMUTETTU!"

        Haaveilu on eri asia kuin tieteellisen työn tekeminen. Haaveilemalla maapallon ulkopuolisesta elämästä ei ole tehty yhtäkään lentoa Marsiin, ei yhtäkään valo- tai videokuvaa marsista tai otettu näytteitä. Et taida tajuta eroa?

        Se että yrität ottaa kunniaa toisten tekemästä työstä tekemättä itse yhtään mitään muuta kuin satuilua, on kuvottavan epärehellisen ihmisen tapa.

    • Backroom boys

      Aina kun tehdään joku uusi tietellinen havainto joka on vaatinut sen tekijöiltä ihan oikeata työtä niin joku kylähullu kiirehtii ottamaan kunniaa toisten tekemästä työstä tyyliin: "Minäpä uneksin tästä jo aikaisemmin!". Naurettavaa sakkia.

      • DarkNH

        Niin. Hörhöt ovat aikaansa edellä mutta ette kuuntele heitä koska heiltä puuttuu skeptikkogollekoiden allekirjoittamat insinöörin paperit. Poikkitieteellisyys on nykyajan trendi ja skeptikoidenkin (jotka oikeasti tieteestä tajuavat ja osaavat) pitäisi ottaa mukaan luovaan työhön tuottamaan ideoita ja innovaatioita.

        Science fantasiasta tuleekin faktaa siten hyvin nopeasti. Mutta ei.

        Haistakaa pa5ka.

        Luuletko oikeasti että vieraan sivilisaation olemassaolon mahdollisuus olisi hörhöjen keksintöä? Kerron sinulle että ei ole, turhaa yrittää ottaa kunniaa siitäkin. Minkähän vuoksi luulisit tiedemiesten jatkuvasti tekevän oikeata työtä asian selvittämiseksi? Erona on se että pelkkä satuilu ei johda mihinkään, ja vieraista sivilisaatioista tai edes elämästä ei ole olemassa todisteita, ja vastaavasti oikeat tiedemiehet etsivät mahdollisia todisteita mutta myös samalla epäilevät jopa omia tutkimustuloksiaan vertaisarvioitavien lisäksi ihan siitä syystä että skeptisismi kuuluu olennaisena osana tieteen prosessiin. Ihan lihallisena osana eikä sitä voida siitä erottaa. Jos erotetaan niin kyseessä ei ole enää tiede.

        Joten kenenkään mitääntekemättömän haaveilijan on täysin turhaa yrittää ottaa kunniaa toisten tekemästä työstä tyyliin "mitäs minä sanoin skeptikot!". Siinä teet itsesi vain naurettavaksi.

        "Haistakaa pa5ka."

        Todella korkealentoista ja rauhaarakastavaa, niinhän te hörhöt kuulemma olette. Tuostakin jo näkee miksi sinulla ei riitä älli eivätkä hermot oikean tieteen tekemiseen. Vain toisten tekemällä työllä surkean itsensä ylentämiseen.

      • Glinisteri
        mene kouluun kirjoitti:

        >>vertaisarvioitavien lisäksi ihan siitä syystä eittä skeptisismi kuuluu olennaisena osana tieteen prosessiin. Ihan lihallisena osana eikä sitä voida siitä erottaa. Jos erotetaan niin kyseessä ei ole enää tiede>Vain toisten tekemällä työllä surkean itsensä ylentämiseen.<

        Ja hörhöutensä ylentäen!

      • menisit jo kouluun
        Glinisteri kirjoitti:

        >>vertaisarvioitavien lisäksi ihan siitä syystä eittä skeptisismi kuuluu olennaisena osana tieteen prosessiin. Ihan lihallisena osana eikä sitä voida siitä erottaa. Jos erotetaan niin kyseessä ei ole enää tiede>Vain toisten tekemällä työllä surkean itsensä ylentämiseen.<

        Ja hörhöutensä ylentäen!

        "Sinä joka sitä kirjoitat on lihallinen jossa nämä tiede filosofia hai
        syntyy siirtyen näppäimistöjesi kautta nettiin. "

        Vai vielä pitäisi kirjoitella tieteenfilosofiasta henkilön kanssa joka ei osaa edes alkuunsa kirjoittaa...

        "Ja hörhöutensä ylentäen!"

        Ja kuinkahan hörhön tai hörhöyden voi ylentää? Totta kai täysin pohjalla oleva ei voikaan muuta kuin koettaa ylöspäin mutta mikä on ylennetty hörhö? Palkittu hanu? Idiotismin ylioppilas?

    • T.U.H

      TIEDE = USKONTO = HARHAA

      • only hörhöys

        Tieteen ja uskonnon rinnastaminen toisiinsa on kieltämättä raskaimman luokan hourailua.

      • piilotietokanta

        Vai että oikein T.U.H.... Tuhnuksi jäi tuokin aivopieru.

      • lghfhkgckhchc

        Lauseesi totuudellisuus korreloi ilmeisesti älykkyytesi kanssa melkoisen hyvin.
        Vähän käy lapsi raukkaa sääliksi.

    • Hörhendaalinen vääristely ja loanheitto palstalla näyttää siis vain jatkuvan.

      >>Hörhöt ovat kauan tienneet että avaruudessa on elämää.>Nyt se on Marsin suhteellisen varmojen (75%) havaintojen mukaan myös totuus...>Tässä taas esimerkki väärin ymmäretystä hörhöstä...

      • DarkNH

        Galaktisen liton propaganda ministerin X. KANAVOINTI THUULE T.

        Oli tarkoituskin olla loukkaava. Hyviä kysymyksiä saatiin aikaan pidemmäksi aikaa. :)

        Väität siis että skeptikoita poltettin keskiajalla. Kyllä ja poltettiin myös höröjä sekä syyttömiä... punahiuksisia, luonnonparantajia, jne.

        Takana taisi kuitenkin teokratia sekä trendinä kollektiivinenmassahypnoosi kun nähtiin noitia.

      • DarkNH kirjoitti:

        >>Oli tarkoituskin olla loukkaava. Hyviä kysymyksiä saatiin aikaan pidemmäksi aikaa. :)>Väität siis että skeptikoita poltettin keskiajalla.

      • DarkNH

        >Hörhöt ovat kauan tienneet että avaruudessa on elämää.>"Marsin pintaa tutkiva Curiosity-mönkijä on löytänyt merkkejä siitä, että planeetalla on joskus voinut olla elämälle otolliset olot."

        Elinkelpoiset olot eivät suinkaan tarkoita varmaa tai edes 75% todistetta elämästä.

        >>Entäs meteoriitin kappaleet joissa oli bakteerin fossiileita. Nasan debunkkaus onnistui mutta kaikki eivät ole sittenkään tyytyväisiä johtopäätöksiin.
        Joku joka tästä keissistä jonkun sivistävän nettilinkin tietää laittakoot.>Kun katsomme tätä kotiplaneettaamme niin elämää bakteeritasolla löytyy ikijäästä rikkihappoon. Odotellaan vain niitä todisteita kun saadaan kivinäytteitä tai jopa bakteereja tuotua tänne laboratorioihin.

    • öklsdföklsdflsdsd

      hei skeepot!
      löyttekö mökkinne vetoa sen puolesta ettei avaruudessa ole elämää??
      vetoja otetaan vastaan

      • Ja sinä se et edes ymmärrä mitä 'skeptinen' tarkoittaa.

      • hö hö hömelö

        Kuka on väittänyt, ettei avaruudessa VOI olla elämää. Ei ainakaan skeptikot.
        Onhan se toki helpompi hyökätä rakentamaansa mielikuvitusskeptismiä vastaan kuin keskustella skeptismistä oikean skepon kanssa. Siinä kun hömelöt tuppaavat aina jäämään toiseksi.

      • KEKEKEKLÄLÄLÄLÄLÄÄÄÄ
        hö hö hömelö kirjoitti:

        Kuka on väittänyt, ettei avaruudessa VOI olla elämää. Ei ainakaan skeptikot.
        Onhan se toki helpompi hyökätä rakentamaansa mielikuvitusskeptismiä vastaan kuin keskustella skeptismistä oikean skepon kanssa. Siinä kun hömelöt tuppaavat aina jäämään toiseksi.

        Joo oikea skepo lällätää niin lujaa että tukka lähtee päästä, Yritä siinä sitten keskustella.

    • Hyi helevettiläinen

      Jos skeptisyys tarkoittaa sitä mitä tällä palstalla annetaan ymmärtää niin voiko turhempaa elintä enää olla?
      Aukomista, herjaa, huonoa läppää, paskapuheita, narsistista isottelua, keskinäisen kehumisen kerho jolla ei ole enempää tarkoitusta kuin tyypillä joka kusee tahallaan pöntön ohi yleisessä vessassa...

      Ja sitten he vaativat vielä rispektiä osakseen... Riittää pokkaa muttei tahdikkuutta eikä järkeä.

      • lgvkhhckhckkg

        Elintä? Ei skeptismi sentään mikään elin ole.

        Luehan tuosta wikittelyä:
        "Tieteellinen skeptismi on tietoteoreettinen kanta, jossa kyseenalaistetaan väitteiden totuudenmukaisuus, kunnes ne voidaan testata käyttäen tieteellistä metodia.[1] Käytännössä tieteelliset skeptikot keskittyvät kumoamaan julkisesti teorioita, jotka ovat heidän mielestään näennäistieteellisiä, sekä opettamaan kriittistä ajattelua ja tekemään tieteellistä tutkimusta paranormaaleista ilmiöistä."

        Skeptismin vastakohta on herkkäuskoisuus.

      • DarkNH
        lgvkhhckhckkg kirjoitti:

        Skepojen suurin virhe oli antaa "epätieteelliselle" rokotus.info sivustolle vuoden hörhö palkintö. Aika loukkaavaa. Vähän kuin vuoden idiootti.

        Mutta miten kävikään. Narkolepsiaa sekä muita sairauksia siitä syntyi. Lampaat jonossa ottamassa piikkiä. Osansa mediassakin kun annettiin yksipuolista tietoa tyyliin "rokote on turvallinen rokote on turvallinen" ja "jos et ota niin tartutat muita ja olet tyhmä ja itsekäs."

        Mutta mites kävikään. Asiaatutkitaan mutta tietenkään skepojen tieteessä ei ole mitään varmaan ennen kuin (joudutaan) tutkitaan ja pitämään konfererenssejä sairauden ja piikin yhteydestä. Odotellaan ensin pari gradua jotka vertaisarvioidaan.

        Hörhöt olivat oikeassa ja välttivät piikkiä koska näkivät median kusetuksen läpi ja välttivät kollektiivisen pikkupaniikin.

        En ottanut piikkiä. Vanhainkodissakin kyselevät hoitsuilta että "ethän anna sitä nukuttavaa piikkiä."

        Tästä skeptikoiden virheestä tulen aina muistuttumaan. Luottamus on lähellä nollaa. Miksi luottaisin enää skeptikoiden _mielipiteisiin_ esim. Ufoista.

        >>sekä opettamaan kriittistä ajattelua ja tekemään tieteellistä tutkimusta paranormaaleista ilmiöistä."

      • khgcjvcjgx

        Narkolepsiaa ei ennustanut rokoteinfo eikä mikään muukaan taho. Rokoteinfo oli huuhaa (ei hörhö) palkintonsa ansainnut pseudotieteellisestä ja harhaanjohtavasta infostaan. Hörhöt olivat sokeita kanoja, jotka sattumalta löysivät jyvän. Jos ja kun sitten se oikea vaarallinen influenssa tulee, kuten se suurella todennäköisyydellä vielä tulee, niin rokote"kriittisten" idioottien rivit ainakin harvenevat. Pääsee geeniperimä edes vähän paranemaan.

        Ja mitä muita sairauksia piikki aiheutti? Osaatko kertoa ihan tutkittua tietoa?

        Ja ei graduja vertaisarvioida. Taidat olla pahasti pihalla aiheesta, johon niin kovasti otat kantaa.
        Pandemiasivuston jutuista muuten kirjoitettiin gradu, eikä se todellakaan mairitellut rokote"kriittisiä". Kansanmurhasta, sterilisoinnista ja mielenhallinnasta ufoihin asti vedettiin rokotusten vastustajien leiristä esiin.
        Missä ne ruumiskasat ovat ja missä syntyvyyden romahtaminen?

        Monta huijaria on käräytetty. Hömelöt kuitenkin uskovat vuodesta vuoteen samoihin huijauksiin kerta toisensa jälkeen. Eikä sinun tarvitse skeptikoihin uskoa, uskoisit edes tieteellisiin faktoihin, mutta kun ei. On paljon kivempaa elää omassa satumaailmassa, missä UFO:t lentelevät ja rokotteissa on mielenhallintasiruja.

      • khcjghjljköl junior
        khgcjvcjgx kirjoitti:

        ...jos vaihtoehtona on sinun geeniperimäsi niin täytyy toivoa että suuri meteoriitti murskaa maan ennenkuin kaltaisesi viivasuut täyttävät sen mitäänsanomattoman kuivalla naamallaan jonka alalaidassa jököttää väärä leuka ja jolla on muuten hyvät hampaat mutta toisessa on reikä. 8/

      • DarkNH
        khcjghjljköl junior kirjoitti:

        >>sitten se oikea vaarallinen influenssa tulee, kuten se suurella todennäköisyydellä vielä tulee, niin rokote"kriittisten" idioottien rivit ainakin harvenevat. Pääsee geeniperimä edes vähän paranemaan.>sinun geeniperimäsi niin täytyy toivoa että suuri meteoriitti murskaa maan ennenkuin kaltaisesi

      • opiskelisit sinäkin

        "Myönnät siis rokote oli vaarallinen."

        Pötyä. Muutama narkolepsiatapaus useassa miljoonassa rokotetussa ei tee rokotteesta vaarallista. Horisemistasi muista rokotteen muka aiheuttamista taudeista ei ole olemassa näyttöä.

        Te hörhöt ette ymmärrä sitä, että joukkorokotteet ovat tarpeen juuri siksi että sillä estetään epidemian leviäminen ja mikä tärkeintä, samalla muuntautuminen perusterveitä ihmisiä tappavaksi kannaksi. Kun suuri osa ihmisistä on rokotettu ja joukkoepidemia estetty niin rokottamattomien hörhöjen on todella hyvä huudella harhojaan rokotettujen selkien takaa turvasta. Raukkamaista paskasakkia.

        " jos ihmisen oma immuniteetti ei riitä niin kuolkoon yhteisen hyvän nimissä. TAJUTKAA URPOT!"

        Millä ihmeen logiikalla tartuntatautiin kuoleminenja ja sitä ennen sen levittäminen edelleen muuntautumiskykyisenä olisi yhteiseksi hyväksi kun se ei tuota yhteistä hyvää kenellekään, mutta rokotteen ottaminen ja tartuntojen estäminen taas ei olisi yhteiseksi hyväksi? Mitätön narkolepsiariski vs. ketään hyödyttämätön kuolema?

        No täydellisellä hörhölogiikallapa tietenkin.

        "Lopettakaa ne geenijutut v1tun tohtorimengeleskepsiset."

        Mengeleistä vaahtoaa hörhöläinen jonka mielestä ihmisten pois kuoleminen olisi yhteiseksi hyväksi. Yeah....

      • Olet debiili.
        DarkNH kirjoitti:

        Skepojen suurin virhe oli antaa "epätieteelliselle" rokotus.info sivustolle vuoden hörhö palkintö. Aika loukkaavaa. Vähän kuin vuoden idiootti.

        Mutta miten kävikään. Narkolepsiaa sekä muita sairauksia siitä syntyi. Lampaat jonossa ottamassa piikkiä. Osansa mediassakin kun annettiin yksipuolista tietoa tyyliin "rokote on turvallinen rokote on turvallinen" ja "jos et ota niin tartutat muita ja olet tyhmä ja itsekäs."

        Mutta mites kävikään. Asiaatutkitaan mutta tietenkään skepojen tieteessä ei ole mitään varmaan ennen kuin (joudutaan) tutkitaan ja pitämään konfererenssejä sairauden ja piikin yhteydestä. Odotellaan ensin pari gradua jotka vertaisarvioidaan.

        Hörhöt olivat oikeassa ja välttivät piikkiä koska näkivät median kusetuksen läpi ja välttivät kollektiivisen pikkupaniikin.

        En ottanut piikkiä. Vanhainkodissakin kyselevät hoitsuilta että "ethän anna sitä nukuttavaa piikkiä."

        Tästä skeptikoiden virheestä tulen aina muistuttumaan. Luottamus on lähellä nollaa. Miksi luottaisin enää skeptikoiden _mielipiteisiin_ esim. Ufoista.

        >>sekä opettamaan kriittistä ajattelua ja tekemään tieteellistä tutkimusta paranormaaleista ilmiöistä."

        "Tästä skeptikoiden virheestä tulen aina muistuttumaan"

        Ensinnäkään mitään virhettä ei ole tapahtunut, ja toisekseen sitä että tulet vastaisuudessakin ottamaan nenillesi jokaisessa väittelyssä jonka aloitat, aivan kuten aina ennenkin, ei epäile kukaan.

      • opiskelisit sinäkin
        khcjghjljköl junior kirjoitti:

        ...jos vaihtoehtona on sinun geeniperimäsi niin täytyy toivoa että suuri meteoriitti murskaa maan ennenkuin kaltaisesi viivasuut täyttävät sen mitäänsanomattoman kuivalla naamallaan jonka alalaidassa jököttää väärä leuka ja jolla on muuten hyvät hampaat mutta toisessa on reikä. 8/

        "täytyy toivoa että suuri meteoriitti murskaa maan"

        Toivoahan aina voi. Mutta että maassa jo oleva kappale ryhtyisi murskaamaan maata...

      • jherwHJWHJ
        opiskelisit sinäkin kirjoitti:

        "Myönnät siis rokote oli vaarallinen."

        Pötyä. Muutama narkolepsiatapaus useassa miljoonassa rokotetussa ei tee rokotteesta vaarallista. Horisemistasi muista rokotteen muka aiheuttamista taudeista ei ole olemassa näyttöä.

        Te hörhöt ette ymmärrä sitä, että joukkorokotteet ovat tarpeen juuri siksi että sillä estetään epidemian leviäminen ja mikä tärkeintä, samalla muuntautuminen perusterveitä ihmisiä tappavaksi kannaksi. Kun suuri osa ihmisistä on rokotettu ja joukkoepidemia estetty niin rokottamattomien hörhöjen on todella hyvä huudella harhojaan rokotettujen selkien takaa turvasta. Raukkamaista paskasakkia.

        " jos ihmisen oma immuniteetti ei riitä niin kuolkoon yhteisen hyvän nimissä. TAJUTKAA URPOT!"

        Millä ihmeen logiikalla tartuntatautiin kuoleminenja ja sitä ennen sen levittäminen edelleen muuntautumiskykyisenä olisi yhteiseksi hyväksi kun se ei tuota yhteistä hyvää kenellekään, mutta rokotteen ottaminen ja tartuntojen estäminen taas ei olisi yhteiseksi hyväksi? Mitätön narkolepsiariski vs. ketään hyödyttämätön kuolema?

        No täydellisellä hörhölogiikallapa tietenkin.

        "Lopettakaa ne geenijutut v1tun tohtorimengeleskepsiset."

        Mengeleistä vaahtoaa hörhöläinen jonka mielestä ihmisten pois kuoleminen olisi yhteiseksi hyväksi. Yeah....

        >>Te hörhöt ette ymmärrä sitä, että joukkorokotteet ovat tarpeen juuri siksi että sillä estetään epidemian leviäminen

      • joko ymmärrät?
        jherwHJWHJ kirjoitti:

        >>Te hörhöt ette ymmärrä sitä, että joukkorokotteet ovat tarpeen juuri siksi että sillä estetään epidemian leviäminen

        "EI ollut epidemiaa."

        Aint no shit Sherlock! Juuri rokotekampanjan vuoksi ei päässyt muodostumaan tappavaa epidemiaa.

      • DarkNH kirjoitti:

        Skepojen suurin virhe oli antaa "epätieteelliselle" rokotus.info sivustolle vuoden hörhö palkintö. Aika loukkaavaa. Vähän kuin vuoden idiootti.

        Mutta miten kävikään. Narkolepsiaa sekä muita sairauksia siitä syntyi. Lampaat jonossa ottamassa piikkiä. Osansa mediassakin kun annettiin yksipuolista tietoa tyyliin "rokote on turvallinen rokote on turvallinen" ja "jos et ota niin tartutat muita ja olet tyhmä ja itsekäs."

        Mutta mites kävikään. Asiaatutkitaan mutta tietenkään skepojen tieteessä ei ole mitään varmaan ennen kuin (joudutaan) tutkitaan ja pitämään konfererenssejä sairauden ja piikin yhteydestä. Odotellaan ensin pari gradua jotka vertaisarvioidaan.

        Hörhöt olivat oikeassa ja välttivät piikkiä koska näkivät median kusetuksen läpi ja välttivät kollektiivisen pikkupaniikin.

        En ottanut piikkiä. Vanhainkodissakin kyselevät hoitsuilta että "ethän anna sitä nukuttavaa piikkiä."

        Tästä skeptikoiden virheestä tulen aina muistuttumaan. Luottamus on lähellä nollaa. Miksi luottaisin enää skeptikoiden _mielipiteisiin_ esim. Ufoista.

        >>sekä opettamaan kriittistä ajattelua ja tekemään tieteellistä tutkimusta paranormaaleista ilmiöistä."

        Skepsiksen myöntämässä vuoden 2009 Huuhaa-palkinnon perusteluissa ei ole sanaakaan sikainfluenssarokotteesta.

        Perusteena oli siis Rokotusinfo ry:n jakaman tiedon yleinen virheellisyys ja perusteettomuus.

        http://www.skepsis.fi/Toiminta/HuuhaajaSokratespalkinnot/Huuhaapalkinnot.aspx

        "Skepsis ry on myöntänyt vuoden 2009 Huuhaa-palkinnon
        Rokotusinfo ry:lle

        Yksipuolisen ja näennäiskriittisen rokotetiedon levittämisestä.

        Rokotusinfo ry ilmoittaa välittävänsä monipuolista rokotuksiin liittyvää informaatiota ja puolustavansa rokotusten sekä niihin liittyvien palveluiden kuluttajien etuja.

        Tiedon monipuolisuus voidaan kuitenkin hyvin perustein kyseenalaistaa lukemalla yhdistyksen julkaisemat tiedotteet. Pääosin yhdistyksen internetsivuilta saa rokotuksiin kielteisesti suhtautuvaa tietoa.

        Yhdistys ei oikaise sivuillaan julkaistua virheellistä tietoa, vaikka rokotteita koskevaa luotettavaa tieteellistä tutkimustietoa on helposti saatavissa.

        Esimerkiksi MPR-rokotteella esitetään olevan syy-yhteys autismin lisääntymiseen. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on kuitenkin todettu, ettei tällaista yhteyttä voida osoittaa.

        Skepsis ry muistuttaa, että rokotusten ansiosta maastamme ovat kadonneet sellaiset taudit kuin isorokko, polio, tuberkuloosi, tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko.

        Koska Rokotusinfo ry:n jäsenistöön ei ilmeisesti kuulu rokotusten asiantuntijoita eikä kenelläkään hallituksen jäsenellä ole lääketieteellistä tutkintoa, Skepsis ry ymmärtää, että virheellisen tiedon levittäminen voi olla tahatonta.

        Rokotusinfo ry:n aktiivit ovat kuitenkin esiintyneet tiedotusvälineissä asiantuntijoina, joten tiedon oikeellisuuteen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota ja tuntea vastuuta niiden lasten puolesta, jotka jäävät mahdollisesti ilman rokotetta vanhempien luotettua virheelliseen tietoon.

        Skepsis ry pitää sananvapautta erittäin tärkeänä. Lääketeollisuus ja terveysviranomaiset voivat olla väärässä, kuten rokotusten vastustajatkin. Siksi Skepsis ry ei palkinnollaan halua kieltää tai estää rokotteiden kriittistä arviointia. Skepsis ry kuitenkin katsoo, että kritiikin on perustuttava tieteelliseen tutkimustietoon.

        Skepsis ry:n hallitus 2.12.2009

        Pertti Laine, puheenjohtaja
        Otto J. Mäkelä, varapuheenjohtaja, Anna-Liisa Räihä, sihteeri
        Hallituksen jäsenet:
        Denis Galkin, Toni Heikkinen, Veikko Joutsenlahti, Virpi Kalakoski, Jussi K. Niemelä"

    • Keino Munapää

      Vannotko tuon kautta -70 luvulla saadun tupsuhatun oi uskonnollisen kotikasvatuksen saanut isänmaan vilpitön puolustaja ja ystävä vai onko tuo vaan tyypillistä herjaasi?
      "Tietoteoreettinen kanta" ...Sovitaanko että puhutaan siitä jollakin toisella foorumilla niin voit ehkä hetkeksi esiintyä ilman aasinmyssyä?
      Kiitos!

      • olet kyllä munapää

        ""Tietoteoreettinen kanta" ...Sovitaanko että puhutaan siitä jollakin toisella foorumilla"

        Tällähän foorumilla ei esitetä mitään tietoteoreettista, ei teoreettista eikä tietoa! Tämä on varattu tiedosta vapaalle hörhöilylle!!

        Ja vakavammin puhuen: Ei sovita.

    • tänks tänks! 8)

      Todistat itsesi puolesta siis täten että kykysi ei riitä "tietoteoreettisiin kantoihin" eikä edes "purevaan satiiriin"
      Kiitos infomaatiosta puupäitten keisari ja viivasuitten poskeenottomestari vuodelta -61

      • taas se alkoi

        "poskeenottomestari"

        Menikö peräti kaksi kokonaista päivää ilman hellakoukun homofantasioita? Annahan palaa taas ja näytä mitä mielessäsi liikkuu.

    • pentti pentti...

      Ei kun nyt pläjäytät purevalla satiirilla varustetun tietoteoreettisen kantasi asiaan liittyen vai onko telttapäivä tänään ja on sinun vuorosi olla Skepsiksen virallisesti hyväksymässä "mäihälaatikossa"?

      Psykologian kirjojen mukaan nimittäin skeptikoiden toimintamallit sopivat yksi yhteen seksuaalisten traumojen ja turhautumien kanssa jotka saattaa johtua kaappihomouden vanhoolliselle tuottamista paineista, impotenssista tai traumaattisesta lapsuudesta. Ehkäpä noista kaikista.
      -Nyt kerrot pakaripentti koko tarinasi niin voi olla että joku ammattiymmärtäjä ymmärtää sinua jonakin päivänä joskus.

      • hörhendaaleni

        lmfao! mäihälaatikko on just se mikä saa kiukkuamaan skepon.

      • ulostaudu kaapistasi

        "Psykologian kirjojen mukaan nimittäin"- projisoit omia homoseksuaallisia fantasioitasi muihin. Nuo jatkuvat fantasiasi ovat vain ja ainoastaan sinun päästäsi lähtöisin, eivät skeptikoilta eivätkä vastaa skeptikoiden osalta todellisuutta. Pelkkiä kipeitä fantasioitasi. mutta anna tulla lisää vaan ja näytä oikein kaikille että mitä pääsi sisällä liikkuu;)

      • lyao!
        hörhendaaleni kirjoitti:

        lmfao! mäihälaatikko on just se mikä saa kiukkuamaan skepon.

        "mäihälaatikko on just se mikä saa kiukkuamaan skepon"

        No ei nyt sentään.. Tuollainen henkinen itsensäpaljastelu ei varmasti saa yhtään ketään "kiukkuamaan". Lähinnä säälinsekaisin tuntein tulee suhtauduttua tuollaiseen tyyppiin joka ei osaa pitää sormiaan pois näppäimistöltä vaan kertoilee koko suomen kansalle päässänsä jatkuvasti liikkuvista pakkoajatuksista, homoseksifantasioista ja ruumiinaukoista sekä ihmisruumiin eritteistä. Hörhöäkin hörhömpää puuhaa tuollainen.

    • Hus kaapista homo!

      Omien ongelmien, syiden ja seurausten kieltäminen kuuluu kieltäjän kieltämistaudinkuvaan ja ameriikasta kopioidut herkkänahkaiset herjat sekä menetelmät muuttaa velat saataviksi omissa päissään mutta ei loogisten silmät auki kulkevien silmissä mutta niistähän sinä et tiedä ressukka mitään.

      Ei muuta kuin vänkäämään ja jänkäämään ihan piruuttasi kuten tähänkin asti.
      Sitten voit hyvällä omallatunnolla sanoa kokouksessa että olet tehnyt duunia hullun lailla netissä ja palkinnoksi saat reippaasti sitä mitä olet aina halunnut.

      Wikipedia:
      Psykologia (vanha nimitys sielutiede, on tieteenala, joka tutkii ihmisen toimintaa. Toiminnalla tarkoitetaan niin mielen sisäisiä tapahtumia kuin käyttäytymistä.

      Elikä sanomani perustuu tieteeseen jota olen laajasti opiskellut. Kunnioita siis sitä ja astu uljaasti areenalle jossa nahkalippis on vakiovaruste!

      • hörhöx retardis

        Homofantasiasi ovat vain ja ainoastaan sinun päästäsi lähtöisin eivätkä yhtään mistään muualta. _Kukaan muu kuin sinä ei niitä tänne kirjoittele._ Tieteestä et reppana ymmärrä yhtään mitään, ja psykologiastakin näköjään niin vähän että et edes ymmärrä kuinka paljastavasti itsestäsi kirjoittelet.

      • homotus scepticus
        hörhöx retardis kirjoitti:

        Homofantasiasi ovat vain ja ainoastaan sinun päästäsi lähtöisin eivätkä yhtään mistään muualta. _Kukaan muu kuin sinä ei niitä tänne kirjoittele._ Tieteestä et reppana ymmärrä yhtään mitään, ja psykologiastakin näköjään niin vähän että et edes ymmärrä kuinka paljastavasti itsestäsi kirjoittelet.

        Epäilevän homoseksuaalin tunnistaa siitä että toinen silmä on melkein kiinni ja toinen suupieli on silleen ovelasti koholla. Viiksessä on jotakin rähmää.
        Silmän muurautuminen saattaa johtua myös liiallisesta vänkäämisestä paikallisessa baarissa isompien kanssa.

        Epäilevän homoseksuaalin (homotus scepticus) tunnistaa myös siitä että flanellipaidan toinen helma ei ole tarjoustalon farmareissa vaan repsottaa ulkopuolella. Samaisen helman voi bongata ladan oven välistä kun sankarimme kurvaa Keltaisen Pörssin pihaan ostamaan uutta talikkoa jonka tarjoushinta on vain 5,99e. Kuvittele: -Vain 5,99!!!

        Homotus scepticus homoilee talossa ja puutarhassa mutta mieluisin paikka löytyy teltasta veljien keskuudesta. Tämä veljeskunta kokoontuu siksi että saisivat edes jostakin ymmärrystä kieroutuneelle ajattelulleen samankaltaisten keskuudesta.

        Itseihailustaan ja toistensa keskinäisestä kehuskelusta huumaantuneita homotus scepticuksia nähdään pikkutunneilla huojumassa kotiinpäin toisiaan selkään taputellen ja äännellen usein tyyliin "sinä se olet äijä Tero" "eijei vaan sinäpäs se äijä olet Turo" jne. Tärkeintä on tuntea itsensä viisaaksi ja missään muissa kuvioissa heille se ei ole mahdollista kuin keskenään.

        Siitä siis nimitys "poikarakkaus"

      • Amohondro?
        homotus scepticus kirjoitti:

        Ahaa,ainoa hörhöjen tuntema rakkaus on siis "poikarakkaus".

        No,tämähän on aina tiedetty joten ei teidän aina tarvitse noin innokkaasti mainostaa.

      • Busted again!
        homotus scepticus kirjoitti:

        Epäilevän homoseksuaalin tunnistaa siitä että toinen silmä on melkein kiinni ja toinen suupieli on silleen ovelasti koholla. Viiksessä on jotakin rähmää.
        Silmän muurautuminen saattaa johtua myös liiallisesta vänkäämisestä paikallisessa baarissa isompien kanssa.

        Epäilevän homoseksuaalin (homotus scepticus) tunnistaa myös siitä että flanellipaidan toinen helma ei ole tarjoustalon farmareissa vaan repsottaa ulkopuolella. Samaisen helman voi bongata ladan oven välistä kun sankarimme kurvaa Keltaisen Pörssin pihaan ostamaan uutta talikkoa jonka tarjoushinta on vain 5,99e. Kuvittele: -Vain 5,99!!!

        Homotus scepticus homoilee talossa ja puutarhassa mutta mieluisin paikka löytyy teltasta veljien keskuudesta. Tämä veljeskunta kokoontuu siksi että saisivat edes jostakin ymmärrystä kieroutuneelle ajattelulleen samankaltaisten keskuudesta.

        Itseihailustaan ja toistensa keskinäisestä kehuskelusta huumaantuneita homotus scepticuksia nähdään pikkutunneilla huojumassa kotiinpäin toisiaan selkään taputellen ja äännellen usein tyyliin "sinä se olet äijä Tero" "eijei vaan sinäpäs se äijä olet Turo" jne. Tärkeintä on tuntea itsensä viisaaksi ja missään muissa kuvioissa heille se ei ole mahdollista kuin keskenään.

        Siitä siis nimitys "poikarakkaus"

        Vaikuttaa taas siltä että hellakoukun tämänpäiväinen sekavuusaste on sellainen että ei ole varmaa kykeneekö lukemaan, mutta sitten kun homojuttujen kirjoittelulta ehtii niin kannattaisi lukea tämä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Projektio_(psykologia)

      • toimiva linkki

      • pornoskooppi

      • Busted again!

    • LänksLänks.

      Hörhöt aikaansa edellä?

      No,hörhöt ovat aikaansa edellä vain omasta mielestään ja omissa kuvitelmissaan sillä täytyyhän sitä jotenkin kohottaa omaa heikkoa itsetuntoa ja lisätä sitä olematonta katu-uskottavuutta.

      Tämä heikon itsetunnon ynnä muun kohottamisen keinot on taas kerran tälläkin palstalla tuotu esille monessa eri viestissä jotka ovat sitä peruskaavan mukaista
      länkyttämistä.

      Noista "aikaansa edellä" olevista hörhöistä tulee lähinnä mieleen eräänlaiset vihervasurihipit jotka omasta mielestään ovat myös maailmaa parantavia aktivisteja
      sekä anarkisteja myös.

      • DarkNH

        >>No,hörhöt ovat aikaansa edellä vain omasta mielestään ja omissa kuvitelmissaan sillä täytyyhän sitä jotenkin kohottaa omaa heikkoa itsetuntoa ja lisätä sitä olematonta katu-uskottavuutta.

      • luolaskepot...

        "Noista "aikaansa edellä" olevista hörhöistä tulee lähinnä mieleen eräänlaiset vihervasurihipit jotka omasta mielestään ovat myös maailmaa parantavia aktivisteja
        sekä anarkisteja myös"

        Tuo on jo ja taas erittäin kaukaa haettu.

        Jos maailmassa olisi vain skeptikoita niin edes polkupyörää ei olisi vielä keksitty.
        Polkupyörähän on saatanallinen kulkuneuvo joka ei voi pysyä pystyssä ja jos joku sellaista alkaa vastustuksesta huolimatta rakentaa niin pilkatkaamme häntä ja tarvittaessa rikkokaamme tuo hullutus ja katkotaan hörhön fillarikeijon peukalot.
        (luolasta annettu luolaskepon mahtikäsky 313a / 11 joka on kirjattu oravannahkaisen kieltämiskaavake 454.77y:n ylälaitaan neljännentoista momentin kolmanteen pykälään)
        Ja sitten kaikki järsimään kaarnaa!

      • hgljhkgk
        luolaskepot... kirjoitti:

        Taidat olla vähän kipee? Juttusi skepoista ovat sen verran typeriä, että ne kääntyvät vain omaa hömelöintiäsi vastaan. Kukaan lukija ei haluaisi asettua samalle tasalle kanssasi tyylillä "luolasta annettu luolaskepon mahtikäsky". Ala-asteen vessahuumori kun ei aikuisiin pure. Kuset vain omaan vihtaasi arvoisa hiilikoukku.

        Skeptismin vastakohta on herkkäuskoisuus ja taikausko. Minun ainakin on helppo valita puoleni ja sinun kirjoittelusi vain tukee päätöstäni.

    • noup, noup, noup.

      Skeptismin vastakohta on järjen käyttö ja puolueeton näkökanta sekä silmät auki kulkeminen. SInun vihtasi on on pääsi lisäksi jo niin täynnä kusta että siihen ei enää imeydy enää mitään ja kuseminen menee hukkaan.

      Mainitse skeptikoiden saavutuksia muutama merkittävä niin minä mainitsen sitten 10000 asiaa jota he ovat jarruttaneet, estäneet, pelänneet ja pilanneet kunnes tuulimyllyjä vastaan on enää ollut turha taistella.

      Nyt se paskainen flanellipaita pesukoneeseen ja Osaset- kuvastosta valkkaamaan kaalihaukkaan vaikkapa tulen uudet kuraläpät niin on sitten freesi olo ja asiallisen virkamiesmäinen olo. Se rauhoittaa sinua ja muut rutiinit.

      • Onkapannu punoittaa

        Wiki:
        "Tieteellinen skeptismi on tietoteoreettinen kanta, jossa kyseenalaistetaan väitteiden totuudenmukaisuus, kunnes ne voidaan testata käyttäen tieteellistä metodia."
        Hellakoukku:
        "Skeptismin vastakohta on järjen käyttö"

        Siis testaamattomien väitteiden todenmukaisuuden epäilemisen vastakohta on järjen käyttö? Ei taida nyt ylettyä ihan kaikkien inkkarien melat veteen asti.

        Tutkijat ovat kaikki enemmin tai vähemmin skeptikkoja. Koko infrastrutuurimme perustuu tieteeseen joka taas perustuu valtaosin tieteelliseen skeptismiin nojaaviin tieteentekijöihin.
        Kerrohan, mitä käytännön saavutuksia UFO tutkimus tai muu hämelöinti on saanut aikaan.

        Tässä erään tunnetun skepon julkaisuja ja palkintoja:

        https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&cad=rja&ved=0CDYQFjAB&url=http://fi.wikipedia.org/wiki/Kari_Enqvist&ei=WShIUdTwKMfDswa3sYCIAw&usg=AFQjCNE-ZSWweMD4CNhmwWeZUMVLvnESTQ&bvm=bv.43828540,d.Yms

        Ja tässä lisää:

        https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&ved=0CC4QFjAA&url=http://www.helsinki.fi/~enqvist/&ei=WShIUdTwKMfDswa3sYCIAw&usg=AFQjCNG8xgYmM68xgT-rXEjsSmzP61kXAg&bvm=bv.43828540,d.Yms

        Hellakoukku voisi esittää omat julkaisunsa vaikka siitä, kuinka Suomen Ilmavoimat ovat pommittaneet häntä ja kuinka häntä vastaan on tehty sinkoiskuja.
        SUT:n kohdalla Närvän julkaisu on kai ainoita tieteellisen julkaisun kriteerit täyttäviä ja siinä todetaan ufoilu yhdeksi uskonnoksi muiden uskontojen joukossa.

    • Luolahörhöt Ry.

      No nyt olet todella ulkona kuin lumiukko mikä taasen ei ole lainkaan uutta.

      Mutta jotain (joitain) mahtaa potuttaa vallan vimmatusti se,etteivät he enää joillain muilla foorumeilla voikaan suoltaa noita pääsänntöisesti alatyylin analyysejään eri mieltä olevien suhteen.

      Ja siitähän on seurauksena niin suuri kosminen v1tutus,että edes jollain foorumilla
      pitää suoltaa nytkin esille tulleita törkeyksiä toisinajattelijoita kohtaan.

      Voi voi sentään,eivät nuo eräät hörhöjen kommentit todellakaan ole mitään kosmisen rakkauden leperryksiä.

      Mutta sellaista se teettää kun se "kosmisen sivistyksen" ohut ulkokuori murtuu ja
      esille tulee se todellinen arkiminä ja ajatusmaailma.

      • Nuori sielu

        Törmäsin palstalla joskus henkilöön, joka kutsui itseään "vanhaksi sieluksi" ja oli olevinaan niin valaistunut ja henkistynyt, että minua maalaimoukkaa vallan hävetti. Wanha sielu tuntui kuitenkin olevan erittäin kärttyinen omiin väitteisiinsä kohdistuneen arvostelun suhteen. Primitiivireaktio pamahti pintaan alakielisine nimittelyineen välittömästi.

        Voisikohan se olla niin, että vanhoja sieluja vaivaa dementia aivan samoin kuin joitain vanhoja ihmisiäkin? Se tunnetusti heikentää kognitiivisia kykyjä ja laskee usein myös ärsyyntymiskynnystä.

      • lisäkysymys
        Nuori sielu kirjoitti:

        Se voi hyvinkin olla että joku wannabe- skeptikko käyttäytyy noin.

        By the way mikä on "maalaimoukka"? Onko se joku eläin?

      • hcmbvcvck
        lisäkysymys kirjoitti:

        Se voi hyvinkin olla että joku wannabe- skeptikko käyttäytyy noin.

        By the way mikä on "maalaimoukka"? Onko se joku eläin?

        Arvo yksi s-kirjain haluamaasi paikkaan. Sääliksi käy, kun ei ole ymmärrystä hahmottaa väärin kirjoitettua sanaa. Mutta älä välitä, kaikilla meillä on omat puutteemme. Toisilla ne vaan ovat ilmeisempiä.

    • Mielenhallintamies

      Poski skepon kuumottaa
      kun vastarintaa saa
      Ei keskenänsä mellastaa
      täälläkään he saa

      Voih joku lie eri mieltä
      näytetään sille kieltä
      Miten kukaan uskaltaa
      skeptismiä vastustaa?

      Oi kaikki kuulkaa sanomaa,
      totuutta yhtä oikeaa
      Kielletty nyt keskustelu
      tilallaan on panettelu

      Trollin nakkaan kysymyksin
      vastaan siihen yksin
      Takanain on moni tentti
      nyt mä olen impotentti

      Onnein on nyt skepsismi
      ja moni muukin ismi
      Ratkaisun tiedän Hessdaleniin
      kollegan lykkiessä...?

      (jätin tuohon loppuun kanssa jänskän arvoituksen joka sisältää karvoituksen. Vihjeenä on että se ratkaisee puutteesi)

    • Lanansasku.

      Kun alieni takaapäin hörhöä lykkii,niin kohta hörhön runosuoni sykkii.

      Heh..Vanha kosminen sananlasku tämä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6087
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3636
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2761
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2239
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2185
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1292
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe