Vuodet koetelleet. Paljon olen menettänyt, paljosta luopunut, mutta enemmän saanut. Rakkautteni sinuun ei katoa. Se on kauniisti tatuoituna. Sydämeen. Ja ainoa pelko on, että olet liian ihana.
Rakkauteni.
Sinulle mies?
6240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pelko että toinen on liian ihana..... Eli et tunne oikeastaan vielä edes kunnolla ja silti puhut rakkaudesta. Kaikenlaisia haihattelijoita täällä puhumassa rakkaudesta. Jos ei tunne, ei rakasta. Noin yksinkertaista se on. On vain ihastunut ja luonut päässään mielikuvan toisesta. Rakastaminen on kun on jo ollut toisen kanssa, joko pidemmän aikaa tai vähemmän aikaa, mutta on jo kuitenkin ollut jonkinlainen suhde.
Ei elämä ole aina noin mustavalkoista. Kyllä oikeita tunteita voi olla, vaikka toista ei kunnolla tuntisikaan. Eri asia on, kestääkö rakkaus silloin, kun toisen oppii kunnolla tuntemaan. Muutenhan vastaavasti voisi kyseenalaistaa onko oikeasti rakastanut puolisoaan, jos tunteet häviävät esimerkiksi ilmi tulleen pettämisen myötä.
Ei ne silloin ole oikeita tunteita, vain ihastumista. Turha selittää mistään rakastamisesta jos isoin kontakti toiseen on "moi" joskus sanottuna tai jotain muuta vastaavaa.
Hassu juttu tunteissa on, että ei ole olemassa luotettavaa tapaa vertailla, kuinka eri ihmisten kokemat tunteet todelluudessa eroavat toisistaan. Tuon jaottelusi perusteella kuulostaa enemmän siltä, kuin et itse olisi rakkautta koskaan kokenutkaan, vaan ainoastaan toistelet jotain sinulle opetettua.
Sinäkö olet ylin oppimestari, joka voi kertoa jokaisen (tuntemattomienkin) puolesta, mitä rakkaus on? Onneksi olkoon. Olet onnistunut siinä, mitä runoilijat ja musikantit ovat vuosituhansien ajan yrittäneet tulkita.
..ainoa pelko on, että olet liian ihana arjessa. Unohdin sanan. Tunnen hänet, siksi rakastan. Kiva nähdä, että kommentoivat ihmiset paljastivat itsensä. Rakkaus ei ole katkera. Rakkaus on ..hän ja minä.