Päätin nyt kirjoittaa palstalle omia ja siskoni kuulumisia. Siskoni poika on nyt sitten n.3kk vanha, ja he muuttavat n.viikon päästä omaan asuntoon. Mies on edelleen kuvioissa mukana. Kaikki on heillä mennyt melko hyvin, ja mummu on ollut todella onnellinen lapsenlapsestaan. mummu kylläkin haluaisi heidän asuvan luonaan kauemman. Mies meni nyt kesäloman jälkeen kouluun ja jatkaa opiskeluaan.
Itse olen nyt sitten toisella kuulla raskaana ja kaikki on ainakin tähän asti sujunut hyvin. Olen hieman laihduttanut, kuten jo aikaisemminkin kerroin tekeväni. Raskautta ei vielä huomaa juurikaan. Äitini yllättyi todella kun kerroin olevani raskaana. Töissä käyn edelleen ja aion jatkaa työssä käyntiä mahdollisimman pitkälle, jotta saadaan lisää säästöjä. Olisi muuten mukavaa jos joku osaisi sanoa jonkinnäköistä arvioita, että kuinka paljon lapseen menee ensimmäisenä vuonna rahaa, itse kun en osaa vielä kunnolla arvioida. Näin olisi helpompi miettiä, että kuinka paljon säästöjä tarvittaisiin.
Kaikki on sujunut sekä siskollani, että minulla hyvin ja ainakin toistaiseksi elämä hymyilee. Mieheni on innoissaan raskaudestani, kuten myös mieheni vanhemmat. Olen harkinnut ottavani äitiyspakkauksen, koska monet ovat näin neuvoneet. Mitäs mieltä muut äidit ovat?
Mitäköhän vielä, toivoisin, että tähän kirjoittelisivat muutkin raskaana olevat teiniäidit kommenttejaan ja kuulumisiaan.
kuulumisia
17
1550
Vastaukset
- milla
kuinka vanha sinä olet ja kuinka vanha siskosi on?
äitiyspakkaus on mielestäni kannattavampi vaihtoehto kuin raha..- teiniäidin sisko
Siskoni on 16-vuotias ja itse olen melkein 18-vuotias.
- ....
teiniäidin sisko kirjoitti:
Siskoni on 16-vuotias ja itse olen melkein 18-vuotias.
Sisko 16 ja sinä 17. Mahtaa äitis olla onnessan, kun teette hänen hoidettavaksi ja elätettäväksi ipanoita.
- teiniäidin sisko
.... kirjoitti:
Sisko 16 ja sinä 17. Mahtaa äitis olla onnessan, kun teette hänen hoidettavaksi ja elätettäväksi ipanoita.
Öööh, äiti oli hyvin onnessaan tullessaan mummiksi. Ja kuka on sanonut, että teimme lapset hänen elätettävikseen. Itse en ole äidiltäni rahaa ottanut vastaan vaikka hän onkin sitä jatkuvasti tuputtanut. Itse aion elättää lapseni ja vieläpä aivan omilla rahoillani, ja tietenkin myös mieheni rahoilla. Noh siskoni on kylläkin ottanut äidiltä rahaa vastaan, mutta kertaakaan ei ole rahaa äidiltä pyytänyt. Ja ihan hyvin ovat hekin pärjänneet, eikä heidän ole tarvinnut käydä edes sossun luukulla. Mistäköhän sait päähäsi ajatuksen, että äitimme elättäisi lapsemme? Kun joku teiniäiti on näin tehnyt vai? Noh hekäpä me sitten olemme erilaisia teiniäitejä.
- Joopa

...on yleisesti ajatus, että kukaan ei elätä itse lapsiaan. Hohhoi! Onnea teille!
- teini
on tavaraa joka on lasta varten suunniteltu ja rahalla saa kustannettua vaikka itelle farkut ja ravinteli-illan...mitä kukasin tarttee.
- mii
hei.
suosittelen suuresti äitiyspakkauksen ottamista! jos sen rahana otat,tuskin sillä hinnalla saat kaikkea mitä olisit saanut pakkauksesta. siinä on todella tarpeellisia juttuja. vaatteet eivät kaikkien makuun ole mutta mielestäni ihan kivan näköisiä ja ennen kaikkea käytännöllisiä ja hyvää materiaalia. äitiyspakkauksen laatikosta saat myös lapsellesi ensisängyn,näin sinun ei heti tarvitse hankkia sänkyä. ja pakkauksessa on myös muuta tarpeellista kuten kynsisakset,harja,pyyhe,tutipullo,helistin.. jne...
hmm.. paljonkohan lapseen menisi rahaa.. sitä on todella vaikea sanoa. riippuu tietysti kuinka pitkään imetät. ja kuinka aikaiseen aloitat kiinteiden antamisen.. ja sitten kaikki "pakolliset" ostot ,kuten vaunut, sänky, patja, (hoitopöytä), (sitteri), lelut... yms yms.. paljon on hankittavaa. ellet sitten saa jostain jonkun vaikkapa sukulaisen vanhoja.. ja se kaikkein eniten rahaa syövä ostos (ainakin meilä) vaipat... niitä kyllä menee..!
toivottavasti oli jotain apua=)
niin ja muistathan että raskaana ollessa ei pitäisi laihduttaa!!!!!!!!!!!!!!!=)
hyvää syksyä sinulle ja iloista odottamisen aikaa=)- teiniäidin sisko
Siis laihduttamisella lähinnä tarkoitin terveellisemmän ruokavalion aloittamista, jonka myötä on kilojakin tippunut muutama. Eli en todellakaan tarkoita mitään kidutuskuuria tai vastaavaa. Juu itsekin ajattelin vaippojen olevan kaikkein kallein osuus. Jotain asioita saan varmasti siskoltani, kun hänen lapsensa on sitten n.vuoden ikäinen kun lapseni syntyy.
- teiniäidin sisko
Mihinköhän tästä vastaukset katosi? Vai tuliko aloitukseeni asiattomia vastauksia? Noh kiitos tähän mennessä kirjoittaneille.
- Opsi
Itse en ottanut äitiyspakkausta enkä aio toisellakaan kertaa ottaa. Olen ostanut pikkuhiljaa parin viime vuoden pakkausten vaatteita valmiiksi, nyt minulla on koossa kaikki mukaanlukien haalarit, makuupussit, lakanat yms. Yhteensä tavaroille tuli hintaa vajaa 100€, joten kun oin äitiysavustuksen rahana jäimme voitolle n. 40€. Ostimme avustuksella syöttötuolin, pinnasängyn ja istuimen autoon.
Vaikka tavaroihin menisi enemmänkin rahaa, vain vähän vajaa 140€, ottaisin silti rahana. Kun vaatteet ostaa hiljalleen, ei tunnu niin kalliilta, ja on kiva saada tuo raha ja ostaa sillä sitten vauvalle kaikenlaista. Meillä jäi vielä pari kymppiä rahasta yli, joilla ostin itselleni äitiyshousut. Kierrättäminenhän on muutenkin kannattavaa, jos saa vaikka siskolta tms niitä pieneksi jääneitä vaatteita. Nehän voi taas palauttaa sisikolle jos hän saa lisää lapsia, näin meillä on toimittu.
En halunnut äitiyspakkausta myöskään siitä syystä, etten halunnut lapsellani olevan aina samanlaiset vaatteet kuin muilla saman vuonna syntyneillä. Vanhoja ei niin moni käyttänyt, vanhimmat vaatteet olivat 97 vuoden pakkauksesta. - omppu
elikäs vaatteisiin menee tietenkin, mutta voit tittey käyttää siskon vaavin pieniä vaatteita eli muista vaatteiden kierrätys. Mä suosittelen lämmöllä äitiyspakkausta se on todella hyvä!! niinja siskon pakkauksestakin varmaan joutaa pienet vaatteet sulle. No se vaatteista niihin ei mee hirveesti joa saat muualtakin :D
Seuraava iso menoerä on vaunut, suosittelen yhdistelmiä, ne on ketterät ja menee vauvasta uhamaikään :D ne voi kalleimillaan maksaa jopa 600€ mutta tässäkin kierrätys kunniaan, hyviä käytettyjä löytyy välillä ihan pilkkahintaankin. En suosittele mitään ns. matkarattaita vaan ihan kunnon vaunuja, ne rattaat vie ihan samantilan, mutta ite oon käytössä todennu jotenkin liian hepposiks ja siten käyttäny vaan yhdistelmiä. Muuta suurta on esim. pinnasänky, syöttötuoli nekin voi löytää hyvin käytettynä esim. kierrätyskeskuksesta. Hoitopöytä ei oo mikään välttämätön jos teillä on esim. pesukone. Meilä ainakin on vaan laitettu pehmuste koneen päälle ja vaipat ona vaihdettu aina siinä.
Sitten noitten vaatteiden, vaunujen, sänkyjen yms. lisäksi rahaa menee ruokaan ja vaippoihin. Tietysti ruuassakin säästää pitkän pennin kun tekee ne itse, äitiyspakkausessa tulee mukana vihkonen jossa ruokaohjeita(ainakin 02 oli) Niin ja tietysti pitää myös hankkia tutteja ja pulloja, tuttejahan EI saa kierrättää vaan jokaiselle lapselle on oltava omat.
Äkkiseltään nyt ei muuta tuu mieleen, noistakin tosiaan aika paljon voi ostaa etukäteen kun vastaan kävelee ja sitten osan syntymän jälkeen, esim. vaatteita voi ihan hyvin katella etukäteen ostaa vaan sellasia jotka käy molemmille, samoin nui sängyt ja muut. vaippojakin voi ostaa etukäteen tarjouksista kunhan muistaa ettei osta liikaa, esim. ihan pienet ei mee kauheen kauan. Niin ja pidä silmät auki kaupoissa, aika usein jaetaan ilmasia vaippanäytteitä, niitä pystyy muistaakseni tilaamaan myös netistä...
No joka tapauksessa jos tulee jotain kysyttävää tästä mun epäselvästä sepustuksestani niin kysy ihmeessä.- teiniäidin sisko
Kiitos erittäin asiallisesta ja hyvästä vastauksesta. Olemmekin suunnitelleet kierrättävämme siskoni kanssa niin paljon kuin vaan pystyy. Myös muilta sukulaisilta saan varmasti vaatteita. Tein kirjoituksesi perusteella muttamia laskelmia ja totesin, että kyllä meidän säästöt riittää, ja hyvin riittääkin. Vaipat ovat kyllä superkalliita. Siskoni niiden hintaa iana hirvittelee. Mutta hänellekin jäi muutama vaippa ylimääräistä, kun vauva kasvoikin odotettua nopeammin ja saan häneltä sitten ostettua halvalla ne liian pieniksi käyneet. Täytyykin alkaa seuraamaan tarjouksia, kirpputoreja ym.
Kiitokset tosiaan sinulle ja erittäin mukavaa loppukesää. - Tyttö21
teiniäidin sisko kirjoitti:
Kiitos erittäin asiallisesta ja hyvästä vastauksesta. Olemmekin suunnitelleet kierrättävämme siskoni kanssa niin paljon kuin vaan pystyy. Myös muilta sukulaisilta saan varmasti vaatteita. Tein kirjoituksesi perusteella muttamia laskelmia ja totesin, että kyllä meidän säästöt riittää, ja hyvin riittääkin. Vaipat ovat kyllä superkalliita. Siskoni niiden hintaa iana hirvittelee. Mutta hänellekin jäi muutama vaippa ylimääräistä, kun vauva kasvoikin odotettua nopeammin ja saan häneltä sitten ostettua halvalla ne liian pieniksi käyneet. Täytyykin alkaa seuraamaan tarjouksia, kirpputoreja ym.
Kiitokset tosiaan sinulle ja erittäin mukavaa loppukesää.Oletko kuullut ns. kestovaipoista? Tässä yksi linkki.
http://www.pussikaniini.fi/kestovaippailu.php
Käy katsomassa muita linkkejä esim. googlen sivulta hakusanalla kestovaippa=)
Säästät paljon=) - omppu
teiniäidin sisko kirjoitti:
Kiitos erittäin asiallisesta ja hyvästä vastauksesta. Olemmekin suunnitelleet kierrättävämme siskoni kanssa niin paljon kuin vaan pystyy. Myös muilta sukulaisilta saan varmasti vaatteita. Tein kirjoituksesi perusteella muttamia laskelmia ja totesin, että kyllä meidän säästöt riittää, ja hyvin riittääkin. Vaipat ovat kyllä superkalliita. Siskoni niiden hintaa iana hirvittelee. Mutta hänellekin jäi muutama vaippa ylimääräistä, kun vauva kasvoikin odotettua nopeammin ja saan häneltä sitten ostettua halvalla ne liian pieniksi käyneet. Täytyykin alkaa seuraamaan tarjouksia, kirpputoreja ym.
Kiitokset tosiaan sinulle ja erittäin mukavaa loppukesää.sellasta vielä lisäisin vaippoihin liittyen, että käy kattomassa noita vaippa sivuja esim. muumi, lipero, pampers jne. Meillä käytetään pelkästään muumeja on kotimaisia ja taitavat olla yksiä halvimmista. Niin ja kun joskus pakkauksissa on risoja vaippoja tai risa vaippa se kannattaa ehdottomasti lähettää valmistajalle, me saatiin "korvauksena" yhdestä risasta vaipasta tuplapakkaus uusia :D Muumi-vaipat on muutenkin osoittautunu tosi hyviksi. Niin ja tuolla liberon sivuilla on myös osto/myynti nurkkaus ja helkkaristi kaikkee muutakin tarpeellista tietoa.
- tyttö17
teiniäidin sisko kirjoitti:
Kiitos erittäin asiallisesta ja hyvästä vastauksesta. Olemmekin suunnitelleet kierrättävämme siskoni kanssa niin paljon kuin vaan pystyy. Myös muilta sukulaisilta saan varmasti vaatteita. Tein kirjoituksesi perusteella muttamia laskelmia ja totesin, että kyllä meidän säästöt riittää, ja hyvin riittääkin. Vaipat ovat kyllä superkalliita. Siskoni niiden hintaa iana hirvittelee. Mutta hänellekin jäi muutama vaippa ylimääräistä, kun vauva kasvoikin odotettua nopeammin ja saan häneltä sitten ostettua halvalla ne liian pieniksi käyneet. Täytyykin alkaa seuraamaan tarjouksia, kirpputoreja ym.
Kiitokset tosiaan sinulle ja erittäin mukavaa loppukesää.oih, tulee oikein vauvakuume ku lukee näitä ;)
eli siis mun asia... Kannattaa käydä osotteessa www.huuto.net
siellä myydään todella paljon lastentarvikkeita, vaatteita yms... mitä ikinä lastenhoidossa tarvitsee.. Paikka on vähän kuin huutokauppa, jossa parhaiten maksanut saa paketin tms...
Todella luotettava paikka.. Sinulla on myyjän osoitetiedot, eikä vilppejä pääse käymään...
sivuilta löytyy myös osaan taveroista kuvia.
Kannattaa ainakin käydä katsomassa!!!!!!!!!
suosittelen myös kirpputoreja. hyvää tavaraa löytää melko usein ja halvalla :)
- vanha äiti
paljonko vauvaan menee ekan vuoden aikana rahaa?
riippuu omasta kulutus tottumuksestasi!
jos haluat pukea lapsen merkkivaatteisiin, ostaa kaikki hiluvitkuttimet, joita innokaat markkinamiehet tarjolle työntävät ei 10000€ tunnu missään.
jos taas ajattelet, että lämpimät, käytännölliset, siistit vaatteet, pitkäikäiset yhdistelmät vaunut (käytetyt) ja muut kirppari löydöt palvelevat sinua, selviät jopa 1000€ näistä hankinnoista.
sitten on tietysti juoksevat menot kuten vaipat, mahdolliset äidinmaitovastikkeet ja piltit sitten lähempänä yksivuotissynttäriä.
makuasia on tarvitko tuttipullon lämmittimiä, itkuhälyttimiä ja brio/disney leluja. lelut ainakin voit korvata pyörivällä pyykkipoikatelineellä, johon kiinnität vaihdellen leluja lapsen sänkyn ylle.
lue muuten ANNA WAHLGRENIN lapsikirja. se on teiniäidin selviytymistarina ja sisältää todella ajattelemisen arvoisia kasvatus ja hankinta vinkkejä. - teiniäidin sisko
Nyt on siskoni perhe muuttanut omaan asuntoon. Pojalla on hieman nuhaa, mutta onneksi kuume ei ole ainakaan vielä noussut kovasti. Olin juuri hoitamassa mussukkaa edellispäivänä, kun vanhemmat halusivat käydä ostoksilla ja ravintolassa rauhassa.
Itselleni taitaa myöskin olla nuha tulossa, mutta sitä tuntuu olevan paljon liikkeellä. Toivottavasti ei tarvitse olla poissa töistä kovin kauaa, jos nyt kipeäksi tulen. Nyt on muutama kilokin pudonnut, olen alkanut liikkua hieman enemmän ja syömään terveellisempää ruokaa. Mies on ollut todella ihana ja ostanut jopa kukkia, sekä leiponut ja laittanut ruokaa, mikä ei ole kovin yleistä.
Miehelle suunnittelin nimipäivälahjaa, mutta en ole vielä mitään halpaa ja hienoa keksinyt. Myös lapsen nimeä ollaan mietitty, mutta hmmh noh en viitsi ehdotuksia vielä julkistaa. Tietysti äitini tahtoo jotain omasta suvustaan, anoppi omasta suvustaan ja appiukko omasta suvustaan. Mutta en ole kovin innostunut heidän ehdotuksistaan. Mutta katsotaan nyt. Kertoilen taas lisää kuulumisia, kun jaksan kirjoitella. Ai niin, olemme suunnitelleet miehemme kanssa matkaa Viipuriinkin nyt kun vielä jaksan lähteä. Vauvan kanssa ei sitten välttämättä ihan heti minnekään pääse.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399