Jos ei ole toiselle marsulle kaveria niin voiko tehdä sillä tavalla, että: MINUN marsu näkisi MINUN KAVERINI marsuja n. 1-3 kertaa viikossa? :))
Tarvitsen vastauksen:))
9
60
Vastaukset
- Sedä
No voisit miettiä miltä itsestäi tuntuisi elää niin että olisit muuten marsujen kanssa mutta näkisit ihmisiä 1-3 kertaa viikossa? Mä ainakin sekoaisin. Marsulle on laumaeläimenä oikeastaan täyin luonnoton tilanne olla yhtään yksin. Sitäpaitsi noin harvoin nähdessään marsut tuskin pystyisivät kunnolla tutustumaan toisiinsa, eivätkä saisi toisiltaan samaa hellyyttä kuin omalta laumanjäseneltä. ( jatkuva kuljettaminen on tietysti stressitekijä.)
Jos olet vasta hankkimassa marsua, älä hanki. Kaksi hoituu ihan siinä missä yksikin, ja helpommallakin kun voi käydä kavereilla jne ilman että marsu heti kärsii.
Jos sulla on jo yksin elävä marsu, sille olisi huomattavasti parempi esim. muuttaa kaverillesi jossa kävisit aina sitä katsomassa, että hankkisit lisää marsuja, tai päästä annetuksi jonnekin jossa sillä on seuraa.- MoikkaMarsut
Mistä saisin häkin TOSI TOSI halvalla ja marsun myös? Kaverini sanoi että jos hän saa marsuja ja niille tulee pentuja niin hän voi myydä/antaa minulle marsun,mutta en usko että se käy,koska hän ei välttämättä edes saa marsuja.:(
- MoikkaMarsut
Ja eikö se kävisi jos kaverini marsut tulisivat vaikka joskus yöksi meille 1-2-3 yöksi?
- 4445
MoikkaMarsut kirjoitti:
Ja eikö se kävisi jos kaverini marsut tulisivat vaikka joskus yöksi meille 1-2-3 yöksi?
Marsujen jatkuva kuljettelu ja paikan vaihdos (uudet äänet, hajut jne.) stressaavat niitä niin että en suosittelisi mitään parin päivän kestäviä "treffitapaamisia" ja sitten takaisin kotiin. Vaikka se sinusta kuulostaa ehkä hyvältä ja halvemmalta idealta, niin marsuille se on vain kärsimistä, koska joutuvat vaihtamaan paikkaa. Ne eivät ole lapsia, joita viedään leikkimään toistensa kanssa "aina joskus" ja jäävät yökylään. Marsut voivat jopa kuolla jatkuvaan stressaamiseen, siksi niiden pitäisi alusta alkaenkin saada hyvä pysyvä koti, mistä niitä joudutaan kuljettamaan yleensä vain eläinlääkärille tarpeen vaatiessa.
Marsu myös kärsii yksinolosta vaikkei siltä näyttäisikään, joten itse hankkisin sille ehdottomasti sen kaverin pitämään seuraa. Kahden marsun pitäminen yhdessä ei vie sen kummemmin enempää rahaa kuin yksikään, eikä niiden hoitamisessakaan ole sen kovempi homma, jos oikeasti niistä välittää. Yhdessä ne ovat onnellisimpia.
En tiedä mistä nykyisen marsusi olet saanut, mutta marsuja myyvät mm. kasvattajat ja eläinkaupat, mutta suosittelen ostamaan marsusi kasvattajalta, joka on käsitellyt niitä paljon ja ne ovat varmuudella eläneet hyvissä olosuhteissa. Mukaan saat myös sukutaulun, yleensä tuttua ruokaa ja neuvoja. Marsut maksavat kasvattajalta n. 60-70€, voivat olla kyllä halvempiakin, riippuen rodusta ja sukupuolesta.
Itse olen nähnyt hyvässä kunnossa olevia häkkejä mm. kirppareilla, sekä myös netissä myydään usein käytettyjä häkkejä halvalla hinnalla. Käytetyt häkit täytyy kuitenkin pestä tulikuumalla vedellä ja puhdistaa hyvin, etteivät mahdolliset pöpöt tartu uuteen asukkaaseen. Myös taikakuutiot (Hong Kong) ovat käteviä ja niistä saa rakennettua suht. halvalla häkin.
- MoikkaMarsut
Minulla on jo yksi marsu,mutta en halua antaa sitä pois.:( Ja olen kysynyt saanko toisen marsun,mutta ei ole isompaa häkkiä.:(
- 19+2
^Minkä kokoinen marsusi häkki on?
En kyllä tajua mitä järkeä ottaa marsu, joka on laumaeläin jos ei sille voi kaveria ottaa.
No osta isompi häkki! Tee töitä ja säästä rahaa, tai osta halvalla käytetty häkki. Häkin voi tehdä myös "taikakuutioista", joita saa Hong Kong- myymälöistä.
- MoikkaMarsut
En muista häkin kokoa mutta säästän rahaa ja siihen menee ikuisuus!
- Sedä
Ota mittanauha käteen ja mittaa. Luultavasti jos häkki on niin pieni ettei siihen mahdu kahta marsua, se on liian pieni myös yhdelle. Jos se taas on sopiva yhdelle, sinne mahtuu kaksikin. Tietysti nyt kun sulla on jo yksin elävä marsu, niiden totuttamisajaksi tarvitset varmaankin toisen häkin jos ne eivät heti hyväksy toisiaan.
Ymmärtävätkö vanhempasi ongelman, että marsua ei voi pitää yksin? Voisitko esim. lainata heiltä rahaa toiseen häkkiin/taikakuutioihin, ja maksaa takaisin viikkorahoistasi/ mitä rahaa he sulle ikinä antavatkaan?
Ja kaverillesi terveisiä, että ei ole kauhean hyvä yhtälö alkaa teettää poikasia heti kun saa ensimmäiset marsunsa. Marsujen tiineys on vaikeampi kuin muiden jyrsijöiden, ja poikasten hoito ylipäätään vaikeampaa kuin marsujen perushoito. Marsu voi kuolla synnytykseen, tai sen voi joutua viemään viikonloppuna keskellä yötä eläinlääkäriin mikä maksaa ihan sikana, tiine marsu ja poikaset syö paljon, ja eläimet vie toki myös paljon tilaa, etenkin jos niitä ei saa heti luovutusiässä myytyä ja ne alkavat kaiken päälle tappelemaan keskenään ja ne on erotettava. Hoitakaa mieluummin ihan rauhassa lemmikkejä muutama vuosi, poikasille teillä on vielä paljon aikaa myöhemminkin :)
Hlpoja häkkejä kannattaa katsella kirpputoreilta ja netistä. Jos asut Kärkkäisen läheltä, niin sieltäkin saa halvalla, itse len ostanut. Perus eläinkaupoissa ne maksaakin paljon.
- MoikkaMarsut
Vanhempani ymmärtävät ongelman ja yritän saada heidät suostuttelemaan ja asun lieksassa.:) Olen katsellut kauppojen ilmoitustauluja mutta ei ole häkki-ilmotuksia ollut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027