saada pelastuslinkki avioeroihin samoin kuin euroon menosta pelastus suomen taloudelle? Pieleen meni kumpikin. Euro on köyhdyttänyt perheet ja muutkin ihmiset eikä uusperheiden jäsenillä ole yhtään parempaa elämää, päinvastoin, lapsia on huostassa enempi kuin koskaan ja ihmisten välinen olotila, sitä ei ole enää.
Yritettiinkö aikanaan uusperheistä
voi hyvänen aika
20185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Siltä tuntuu. Uusia asioita keksitään ja kehitellään, mutta ne ei vaan toimi. Vanhassa vara parempi sanotaan, se kyllä pitää paikkansa. Väkisin kun perhettä ei rakenneta. Ei ole näin paljon ollut köyhiä ihmisiä markka aikana eikä eronneita ole ollut kun erot helpottu, ja kun ei osata olla yksin on pakko lyödä hynttyyt yhteen kenen kanssa tahansa. Se ei vaan toimi.
Tää uusioperhe keksintö on kyllä niin tympeetä. Ennen ero oli kovempi paikka johon harvoin päädyttiin ja jos eroon päädyttiin niin lapsi meni joko isälle tai yleensä jäi äidille eikä jäänyt pomppimaan kahden perheen väliä. Onhan se kiva kun lapsella on oikeus molempiin vanhempiin. Mutta onko se nyt niin tärkeää kun väitetään. Kaikki pääsis paljon helpommalla. Etenkin lapsi joka joutuu selvittelemään aikuisten välejä ja sukujen juoruja. Miettiä kuka vie vaatteita ja mihinkä. Jos lapsen molemmat vanhemmat sattuvat olemaan vielä samalla kunnalla niin koulukaveritkin alkaa aika aikaisin kuulemaan juttuja juoppoäideistä/isistä. Varkauksista, solvauksista, valheista... Onhan niitä tietenkin onnistuneitakin suhteita mutta ison sotkun ja pahan mielen niistä saa jossain vaiheessa aikaan.
Juuri näin. Kauniisti puhutaan kauniita sanoja, lapsella on oikeus vanhemmilla on oikeus, kyllä lapsi sopeutuu, lapsielle on rikkaus kun on paljon aikuisia...
Onkohan näin? Mitä enempi kokki sen pahempi soppa!
Kauniilla sanoilla poistetaan itselät syyllisyys, mitä lapset joutuvat kokemaan.
Suoraan sanoen, lapsen elämä muuttuu hel.ksi kun vanhemmat eroavat tai joutuvat eromaan, sillä kyllä perheitä rikotaan siinä missä yhteisymmärryksessä erotaankin. Se on fakta.
Lapsi se on joka kärsii, maksaa, ja luouu omasta lapsuudestaan.
Missä on lapsen oikeudet olla se lapsi? Kun kaikki menee sittenkin vielä pieleen, on se lapsen syy. Kyllä lapsetkin sen tajuavat, mutta eivät kerro, koska sitten vasta se soppa alkaa kiehumaan yli.
Asia alkoivat mennä vinoon sen jälkeen kun yhteiskunta hyväksyi normina susiparit (mikä ihme on avovaimo ja avomies???) ja äpärät (avioton lapsi , sama kuin sokea ja näkövammainen, jos tajuatte pointtini, sama asia mutta pitää sanoa "kauniimmin", totuus hävettää?).
Sen jälkeen hypätty sängystä sänkyyn, saatu lapsia joka Erkin, Mikon Ja Urpon kanssa ja Sossu maksaa kun "isiehdokkaat" ovat persaukisia. Lapsia ei ole ajatellut kukaan, eikä ajattele nytkään.
Vahinko, takaisin ei ole paluuta.
Jaa,oletko sitä mieltä että äpäräksi pitäisi nimitellä edelleenkin?Ja hiukan vielä sylkeä perään ja halveksia,niin kuin vuosisadan alussa?Kukahan tässä ei ajattele lapsia?
Niin, kun alkaa mennä perheillä huonosti, vaihdetaan kumppania ja luullaan että se pelastaa kaiken. Siinä lapset maksaa suurimman hinnan. Uusioperhe on laastari, joka paikkaa ja silittää murtuneen päätä, mutta ei korjaa eikä auta. Miksi monet puolustaa että perheenvaihtaminen on hyvä asia? Siksi kun itsetunto on niin matala, että kulisseissa on parempi elää kuin totuudessa.
Mies ei osaa elää yksin, ja toimeentulo on pientä kun makselee elareita, niin pitää ottaa elättäjä. Kahdestaan on halvempaa asua kuin yksin. Monet ei tätä tajua, ja luulee että rakkaus on löytynyt.. tosiasiassa he elättävät ja helpottavat miehen elämää. Usein se mies lähtee kun asiat alkaa hoitumaan. Perhe on kuitenkin se tärkein jota mies ajattelee alati, mutta osaa laskelmoida hyvin, ja leikkiä miestä joka on löytänyt uuden onnen... joka on feikki.
Tai sitten voi toimia niinkin, että ottaa ensin yksin ottolapsen ja kun huomaa, ettei rahat riitäkään lapsen elättämiseen ja omaa aikaakin pitäisi saada, niin sitten hyökätään jonkun "viattoman" perheenisän kimppuun ja rikotaan onnellinen ydinperhe, jotta saadaan sille omalle äpärälle elättäjä,
Kuinka moni ihminen joutuukaan kärsimään yhden ihmisen itsekkyyden ja ajattelemattomuuden tähden.
Niin, vikahan ei tietenkään missään nimessä ole siinä "viattomassa" perheenisissä. Sehän ei mahda sille mitään, kun se "väkisin" viedään.
Juu, ei ketään miestä viedä perheestä väkisin. Yrittäjiä kyllä on ollut, mutta ovat jääneet nuolemaan näppejään. :D
Vika on siinä kun aletaan leikkimään sitä uusioperhettä, mitä ei oikeesti ole olemassakaan. Miksi leikkiä olematonta perhettä??? Lapsella ei ole kuin yksi perhe, se missä hän asuu. Ei kenelläkään ole kahta perhettä. Se on ihan mahdottomuus.
Uusioperhe on keksitty siksi, että katkerat lapsettomat naist haluavat itselleen jotain mitä eivät muuten saa, heillä ei ole ollut miestä kenen kanssa tehdä lapsia, joten pakko ottaa joku perheenisä. Valmiiseen on helppotulla. Mutta kun se ei ole niin, kaikki pitää itse hankkia, ei sitä keneltäkään oteta.
"Lapsella ei ole kuin yksi perhe, se missä hän asuu."
Ahaa. Eli minä ja mieheni sekä yhteiset lapsemme olemme siis mieheni lapsen perhe, koska miehen lapsi asuu virallisesti meillä ja on meillä kirjoilla. Lapsen äiti uusine puolisoineen ei siis kuulu lapsen perheeseen.
Ok, hyvä kun selvensit asian.
(Pakko kuitenkin tähän vielä mainita, että aika hassusti sanottu että perhe on se missä asuu...Ei perheessä asuta, perhe on se minkä sydämessään mieltää omaksi perheekseen. Koti on se, jossa fyysisesti asutaan. Miehen lapsi on itse kertonut ja mieltää omaksi perheekseen isänsä ja minut, äitinsä ja äidin uuden puolison sekä sisaruksensa. Mutta onpas hyvä, että SINÄ viisaana kaikkitietävänä selvensit tämänkin asian meille tyhmemmille; lapsen äiti ei siis kuulu lapsen perheeseen, koska lapsen osoite on isän luona.)
"Uusioperhe on keksitty siksi, että katkerat lapsettomat naist haluavat itselleen jotain mitä eivät muuten saa, heillä ei ole ollut miestä kenen kanssa tehdä lapsia, joten pakko ottaa joku perheenisä. Valmiiseen on helppotulla. Mutta kun se ei ole niin, kaikki pitää itse hankkia, ei sitä keneltäkään oteta. "
Näissä lauseissasi kiteytyy mielestäni mainioisti se pointti, ettei sinulla todellakaan ole minkäänlaista kokemusta eikä kosketuspintaa uusperheistä. Tästä se käy ilmi niin selvästi, että oksat pois.
Lähtökohtaisesti uusperheen perustaminen lapsettomalle ihmiselle on todella suuri haaste. Valmiiseen ei todellakaan ole helppo tulla, päinvastoin. Uusperhe ei ole katkeria lapsettomia varten kehitetty juttu, jotta he pääsisivät nauttimaan valmiista. Ei todellakaan. Se on itseasiassa lapsettomalle ihmiselle aika kauhistuskin, ja kyllä sitä varmasti katuu monessa tilanteessa, että pitikin lähteä mukaan tällaiseen höykytykseen, vain sen vuoksi, että sattui rakastumaan ihmiseen, jolla on lapsia ennestään. Mutta rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa. Itse rakastuin aikoinaan "lapselliseen" mieheeni, ja kyllä, olin lapseton, nuori nainen, en kuitenkaan suinkaan katkera, mistä minä, vapaa nuori lapseton nainen, olisin ollut katkera? Elämä edessä, kaikki tiet avoinna. Eihän nuoren lapsettoman naisen tarvitse olla katkera siitä, että jollakulla toisella on lapsia. Kyllä minä olen aina tiennyt, että haluan omia lapsia ja että perustan perheen joskus, ei minulla ollut tarvetta olla katkera jollekin toiselle siitä, että joku oli ehtinyt sen jo tehdä. Nuorella ihmisellä on aikaa.
Heti ensitapaamisella mieheni kanssa synkkasi. Yhdessä oli helppo olla. Mies oli eronnut jo pari vuotta sitten, ja liittonsa loppuvuodet olivat olleet kuin kämppäkavereita, ja ero siinä mielessä helppo. Ja ei, mies ei vaihtanut ketään mihinkään. Ex oli se joka suhteen lopetti, mutta mies oli tiennyt eron olevan väistämätöntä. Ja ei, en minä rikkonut mitään. Suhde oli ollut kuollut ja kuopattu jo kauan ennen kuin minä tulin mukaan kuvioihin.
Oli vaikea tilanne rakastua mieheen, jolla lapsia ennestään. Kai minullakin päälle parikymppisenä naisena oli se mielikuva siitä onnellisesta ydinperheestä, punaisesta tuvasta ja perunamaasta. Siihen yhtälöön ei todellakaan kuulunut bonuslapset ja exät. Mutta minkäs teet. Hyppäsin täysillä mukaan ja tässä vielä ollaan. Yhteiseloa takana jo 7 vuotta ja kolmas yhteinen lapsi tulossa. Rakastan miestäni edelleen, rakastan kaikkia lapsiani yli kaiken. Elämä rullaa uomissaan, tasaisena ja vakaana. Mutta helppoa ei ole aina ollut. Välillä olen repinyt hiuksia päästäni, kironnut itseni alimpaan helvettiin, että miksi miksi miksi aloin tähän, miksi annoin rakkauden sokaista itseni. Miksi erosin siitä nuoruuden rakkaudestani, miksen perustanut hänen kanssaan ydinperhettä...Eli ihan hölmöjä ajatuksia, mutta minkäs teet. Siitä unelmastaan kun yrittää pitää kiinni kynsin ja hampain, vaikka se on jo menetetty. Nyt olen hyväksynyt sen, etten tule koskaan saamaan sitä ydinperhettä. Toisaalta, olemmehan me ydinperhe tämän uusperheemmekin sisällä, tämän saman katon alla mieheni ja 3 yhteistä lastamme asumme 24/7, meillä ei ole toista kotia, toisin kuin miehen lapsilla. Minä aion tehdä kaikkeni ja kääntää viimeisenkin kiven, jotta pysyisimme mieheni kanssa yhdessä hamaan loppuun saakka, eivätkä omat lapseni joutuisi koskaan kokemaan vanhempiensa eroa eikä mitään uusperhekuvioita.
Miehen lasten tilanteelle en mahda mitään, minä en heidän "kohtaloonsa" ole osallinen. Olen aina kohdellut heitä ystävällisesti ja kunnioittavasti, ollut heille hyvä, antanut heille paljon itsestäni. Ikävää, että heidän elämänsä on kodinvaihtoa, ja vanhempien ero on osa heitä elämän loppuun saakka, mutta minä en voi sille mitään, se oli heidän vanhempiensa päätös. Omiani aion kuitenkin yrittää varjella samalta, jos vain suinkin mahdollista.
En varmaankaan olisi jaksanut kaikkia näitä vuosia ilman miestäni, joka on harvinaisen fiksu tapaus. Hän on omalta osaltaan auttanut minua alussa sopeutumaan kaikkeen, kunnioittanut minua ja pitänyt huolen omista velvollisuuksistaan ja vastuustaan. Hän ei ole koskaan pitänyt minua itsestäänselvyytenä, eikä meillä ole koskaan ollut sellaisia ongelmia mitä tältä palstalta usein saa lukea (esim. että mies olisi lähtenyt työmatkalle ja jättänyt minut sairaana hoitamaan hänen lapsiaan tms.). Mieheni on hyvä mies, ja maailman paras isä, ja olen onnellinen lapsistamme ja yhteisestä elämästämme.
Koskaan en voi kieltää, etteikö elämäni olisi kehkeytynyt helpommaksi, jos olisin perustanut perheen lapsettoman miehen kanssa. Joskus vaikempina aikoina ajattelin, että oli elämäni suurin virhe ottaa lapsellinen mies. Mutta toisaalta, sitten minulla ei olisi noita kolmea kultakimpalettani, joista olen kiitollinen joka päivä.
vika on siinä kun erotaan
Kyllä yritettiin, mutta hullumaksi vain meni. Nyt lapset ovat kärsineitä, ja heillä menee todella huonosti, jotka ovat siihen joutuneet. Tilastot näyttää, miten mielenterveysjonot ovat kasvaneet, ja lapset ovat hunnigolla, ja irtolaisia.
Istäätömyys on kasvanut roimasti.
Kertoisitko, mistä tällainen tilasto löytyy?
Siis tilasto, jonka mukaan uusperheet ovat johtaneet mielenterveysjonojen kasvamiseen?
Laittaisitko vaikka linkin.
Minuakin kiinnostaisi nähdä tällainen tilasto, tai edes tällaiseen viittaava tilasto. Tilastokeskuksen sivuilla ei mitään tällaista ole, siksi olisikin kiva saada se linkki.
Minkä tilaston mukaan lapset ovat hunningolla ja irtolaisia? Tai oikeastaan, minkä tilaston mukaan uusperheet ovat syypää sellaiseen?
Itse olen eronnut ja minulla on seiskaluokkalainen poika. Poikani on fiksu, rauhallinen ja äärettömän vastuuntuntoinen nuori miehenalku. Hänellä on paljon kavereita, joista 3 poikaa läheisimpiä ystäviä. Näistä kolmesta kaksi muuta ovat myös eroperheen lapsia, ja todella fiksuja ja filmaattisia poikia.
Kaikki "hunningolla" olevat poikani luokkakaverit ovat tavallisten ydinperheiden lapsia. Pari näistä oli vielä pari vuotta sitten oikein hienoja poikia, mutta nyt yläasteiässä on alkanut alamäki. He ovat juuri niitä, jotka kukkuvat niin arki- kuin viikonloppuiltoina myöhään lähikaupan tai ostarin liepeillä, polttavat tupakkaa omista tupakka-askeista, räkivät ja huorittelevat mummoja. Poikani mukaan he rettelöivät koulussa ja kiusaavat hiljaisimpia.
Oma poikani ja hänen läheisimmät kaverinsa harrastavat aktiivisesti liikuntaa, ovat tunnollisia koululaisia ja ovat kotona omassa sängyssään klo 21 mennessä niin arkena kuin viikonloppuna, toki ehkä pelaillen tai lukien, mutta koskaan ei tarvitse miettiä että missäköhän se lapsi luuhaa.
Saman ilmiön ovat huomanneet useat poikani luokkakavereitten vanhemmat, samaten tuttavaperheitteni vanhemmat, joiden lapset ovat eri kouluissa. Näin ainakin täällä meidän kotikaupungissamme.
Meidän kotikaupungissamme ja tyttäreni koulussa tilanne on juuri päinvastainen. Eroperheiden lapset tekevät niitä asioita, joita kuvailit ydinperheiden lasten teillä tekevän ja ydinperheiden lapset ovat ns. tavallisia koululaisia. He eivät kiusaa muita ja menestyvät koulussa lahjojensa mukaan.
Olen sitä mieltä, että vaikka raha talous meni pieleen mutta se ei ole niin suuri paha, kuin että lapset kärsii näissä sekavissa olosuhteisa. Sitä vaan ei myönnä semmoiset ihmiset, jotka niin tekevät. Sivulliset voivat nähdä, miten lapset kärsii.
Jos lapset saisivat päättää, tai edes kertoa tahtonsa ja mitä haluavat, niin moni lapsi ei haluaisi elää elämäänsä tuolla tavalla.
Eikä tälle ole muuta järkevää selitystä kuin se että aiuist haluavat lapsistaan vapaata ja olla itse onnellinen.. lapsiahan tässä ei kuulla eikä oteta huomioon heidän tahtoa.
Uusperhe on jo lähtökohtaisesti paradoksi. Harva aikuinen siinä kykenee elämään niin, että perhe täyttää tärkeimmän tehtävänsä, eli täyspäisten lasten kasvattamisen. Kovin "rakastuneena" ei pitäisi perheitä perustella.