Miten

Olen ollut siis pienestä pitäen aikalailla vanhempieni holhottavissa.
Olen oppinut aina siihen,että vanhemmat määräävät puolestani,
tekevät tärkeimmät päätökset jne..nyt on tullut ahdistus,aivan kamala ahdistus=(.
Olen jo hetkisen kuluttua kolmekymmentä. Koen edelleen täydellistä
uusavuttomuutta monissa asioissa..vanhempani ei ole ymmärtäneet
rohkaista minua itsenäiseksi aikuiseksi, vaan edelleen olen se
pieni lapsi heille,jota he holhoavat. Tunnen itseni ihan täydelliseksi idiootiksi,
muiden jo perustaessaan perheitä jne..
Olen asunut yksin,mutta en osaa olla itsenäinen. Tarvitsen jatkuvasti apua
tietyissä asioissa..vanhemmat ovat myöskin määräileviä enkä
osaa/pysty tekemään kunnolla omia päätöksiä.He eivät myöskään luota
minuun..joka aiheuttaa suuria pettymyksen ja vihan tunteita,vaan he kyselevät toisiltaan jatkuvasti
puhunko totta!Minunhan pitäisi olla jo täysin itsenäinen ja aikuinen ihminen..
Varsinkin oma äitini on hyvin dominoiva enkä saa oikein tilaa elää itselleni..
Itsetunto on sanoisinko puhdas 0.

Neuvoja?
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Äitisi on narsisti, joten hän kuuluu kahdeksi vuodeksi vankilaan (Rikoslaki LUKU 21 §5). Ole yhteydessä asianajajiin. Vanhempasi riistävät sinulta kansalaisten perusoikeudet (Perustuslain toinen luku), mikä on törkeä rikos. Äidilläsi on oppimisvaikeudet (dementia, ADD, ADHD, puheen ymmärtämisen häiriö, monimuotoinen oppimiskyvyn häiriö, epäluuloinen persoonallisuus, harhaluuloisuushäiriö, outo ja selittämätön käyttäytyminen, henkisten oireiden tarkoituksellinen tuottaminen (F68.1). Hän kuuluu suljetulle osastolle, joten tilaa ambulanssi.

Äänestä

Eivät he ole narsisteja,mutta jotenkin erikoisia kuitenkin. En tiedä kenelle
tästä puhuisin..sen lisäksi kärsin perusturvattomuuden tunteesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itsenäistyä? kirjoitti:

Olen ollut siis pienestä pitäen aikalailla vanhempieni holhottavissa.
Olen oppinut aina siihen,että vanhemmat määräävät puolestani,
tekevät tärkeimmät päätökset jne..nyt on tullut ahdistus,aivan kamala ahdistus=(.
Olen jo hetkisen kuluttua kolmekymmentä. Koen edelleen täydellistä
uusavuttomuutta monissa asioissa..vanhempani ei ole ymmärtäneet
rohkaista minua itsenäiseksi aikuiseksi, vaan edelleen olen se
pieni lapsi heille,jota he holhoavat. Tunnen itseni ihan täydelliseksi idiootiksi,
muiden jo perustaessaan perheitä jne..
Olen asunut yksin,mutta en osaa olla itsenäinen. Tarvitsen jatkuvasti apua
tietyissä asioissa..vanhemmat ovat myöskin määräileviä enkä
osaa/pysty tekemään kunnolla omia päätöksiä.He eivät myöskään luota
minuun..joka aiheuttaa suuria pettymyksen ja vihan tunteita,vaan he kyselevät toisiltaan jatkuvasti
puhunko totta!Minunhan pitäisi olla jo täysin itsenäinen ja aikuinen ihminen..
Varsinkin oma äitini on hyvin dominoiva enkä saa oikein tilaa elää itselleni..
Itsetunto on sanoisinko puhdas 0.

Neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu