YLE:n toimittajan vahva asenteellisuus

tuli jälleen kerran todistettua A-studion lähetyksessä. Toimittajan kannasta ei voinut jäädä epäselvyyttä.
Ammattitaitoinen toimittaja ei tuo esille omaa kantaansa.

Ylen johtohan se käskyttää toimittajia.

Yle-maksu jurppii.

ENEMMÄN YKSITYISTÄMISTÄ YLEEN.
494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä tämä A-Studion toimittaja Katri Makkonen olisi syytä taluttaa sivuun, käy vähän liikaa kierroksilla ja on muutenkin täynnä itseään.

Äänestä

Osaatko lukea paperista valmiiksi kirjoitettua tekstiäni? Eihän suusi mukella hassusti, tai silmäsi muljahtele oudosti ISÄNMAALLISTA TEKSTIÄ lukiessasi? Meillä on semmoiset napit, että pystyt lukemaan vaikka oman kuolinilmoituksesi tutisematta. Toimittajan työ on kutsumus! Takaan Sinulle ja Jälkeläisillesi kunniaa ja menestystä aina kolmanteen ja neljänteen polveen!!!

Äänestä

YLEn kokoomusjohto jurppii. Talouskeskusteluja käyvät pankkiirit ja muut finanssikapitalismista hyötyvät, ei näy palkansaajien edustajia. Esimerkiksi aamutv:n jälkipörssissä rikkaat keskustelevat keskenään talousasioista. Pankkiiri kehuu, miten mainiosti USA:lla menee, koska USAn pankeilla menee hyvin, ei keskiluokalla työttömistä puhumattakaan. Kun jossain päin maailmaa yritetään parantaa köyhien asemaa, kuten Chavez Venezuelassa, YLEn toimittajat ovat huolissaan yhden lehden lakkauttamisesta - lehden, joka oli mukana demokraattisesti valitun presidentin vallastasyöksemisyrityksessä.
Silti YLE on sentään vielä aika paljon parempi kuin nämä nollakanavat, jotka lähettävät ihan tyhjää tavaraa.

Äänestä

Keskustelutaidon Suomessa on heikko yleensäkin. Olemme liian kiihkomielisiä ja mustavalkoisia, ei synny kunnon keskustelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kommariyle kirjoitti:

tuli jälleen kerran todistettua A-studion lähetyksessä. Toimittajan kannasta ei voinut jäädä epäselvyyttä.
Ammattitaitoinen toimittaja ei tuo esille omaa kantaansa.

Ylen johtohan se käskyttää toimittajia.

Yle-maksu jurppii.

ENEMMÄN YKSITYISTÄMISTÄ YLEEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu