Elikkäs olen 19-vuotias tyttö ja elämäntilanne mikä hirvein tällä hetkellä.. Olen hyvin varma että äidilläni on skitsofrenia.. Kerrotaanpa tarinaa ihan alusta mistä epäilykseni heräsivät.. Viime kesänä alkoi äitini puhumaan outoja.. Että poliisit seurais häntä ja oli joku mies työpaikalta että se työpaikka yrittäis estää heidän olemisen yhdessä.. Lopulta kyseinen mies teki äidistäni ilmoituksen poliisille ahdistelusta ja nämä oudot jutut jäi siihen.. Oli eroamaisillaan isäpuolestani eli eri asunnossa sisaruksieni kanssa kuukauden ja sitten muutti takaisin.. Puoli vuotta myöhemmin jouduin hankalista syistä muuttamaan hetkeksi mieheni kanssa äitini luokse ja elämä siellä oli rasittavaa.. Äitini oli tietokoneella melkein aina jos ei töissä.. Tuskin teki ruokaa.. Usein jäi päivälliset tekemättä... Ja veti herneet nenään mitä ihmeellisimmistä asioista.. Useimmiten hän ei jaksanut enään välittää mitä muksut puuhasivat.. Kuukausi myöhemmin saimme asunnon täältä ja kävin välillä samassa työpaikassa kun äitini... Siellä se alko mulle uudestaan puhumaan kyseisestä miehestä ja kuinka siellä työpaikalla on saatanoita jotka yrittää estää niiden olemisen yhdessä, että sen puheluita kuunneltaisiin tai sitä seurataan kun hän ajaa autolla ja yhtäkkiä äitini oli alkanut uskomaan jumalaan vaikka joskus aiemmin oli haistatellut suoraan sanoen v i ttuja siitä... Sitten selittii että isänsä oli juutalainen ja koko sen perhe kärsi hitlerin aikaan ja että jumala sitä jumala tätä... Eli tässä oli alkua mikä oli hyvin pitkää mutta tämä ei ole vielä tässä... Kolme viikkoa sitten äitini tuli minun luokseni puhumaan kuinka häntä on yritetty tappaa ku koko viime kesän oli miettinyt itse murhaa ku kuvitteli että tämä mies ja se ois rakastavaisia ja että tämä työpaikka estäisi kaikin keinoin niiden yhteen menemisen.. Puhui uudestaan saatanoista ja jumalista ja että maito olis myrkytettyä mitä ollaan haettu maatilalta että se työpaikka tekis senkin... Ja se kuvittelee näkevänsä tätä hänen "rakastamaansa" miestä vaikka ei koskaan näe.. Netistä näyttäny jotain kuvia mikä täsmäis näihin outoihin juttuihin.. Lopulta isäpuoleni yritti saada häntä hoitoon mutta se ei suostunut menemään ja hoitaja oli tulossa kotikäynnille niin tämä sitten keksi pakata laukkunsa ja lähteä ajamaan eri paikkakunalle veljeni luokse.. Hoitaja ei päässyt ikinä puhumaan hänen kanssaan sinne sillon.. Noh sitten muutama päivä myöhemmin äitini sai psykoottisen kohtauksen ja alko huutaa ja raivoo ja hajottamaan paikkoja. Ja poliisit ja ambulanssi soitettiin paikalle ja se meni sairaalaan ja seuraavana päivänä olikin sitten täällä psykiatrisella osastolla.. Menin katsomaan häntä seuraavana päivänä ja itkin silmät päästä ja puhuin kuinka hänen pitäisi avautua täällä eikä sulkeutua kuoreensa kun haluaisin oman äitini takaisin ja että isäpuoleni rakastaa häntä yhä ja haluaisi jatkaa elämää hänen kanssaan jos hän niin haluaisi.. Silloin äitini itki ja sanoi hoitajalle ja sanoi ettei haluaisi eroa... Seuraavana päivänä isäpuoleni oli käynyt ensin yksin katsomassa häntä ja siinä ei ilmennyt mitään ihmeellistä.. Seuraavana päivänä isäpuoleni meni kahden sisarukseni kanssa katsomaan äitiäni osastolle ja siinä sitten ilmoitti lasten kuullen että haluaa erota isäpuolestani ja 6-vuptias siskoni parahti itkuun että miksi... Kävin siellä seuraavana päivänä ja oli sitä mieltä että on hänen vikansa että on syvästi masentunut vaikka tiesi että on jostain muusta kyse ja oli esittänyt osastolla todella normaalia... Minulle vielä puhui siitä miehestä että kuinka lähettää tekstaria tälle joka ei koskaan vastaa puhelimeen mutta vastaisi muka tälle facebookkiin vaikka näin ei ole.. Otti asiasta selvää ja selvisi että äitini oli ahdistellut tätä viime kesänä ja oli tehnyt ilmoituksen poliisille hänestä ja että se numero oli vaihtunut... Nyt se pääsee välillä osastolta kotia vaikka ei todellakaan pitäisi... Lääkärit ei todennäköisesti ole määrännyt oikeaa lääkettä ja kävi puhunassa hänen hoitajalle koko jutusta ja ne oli sitä mieltä että hyvin tärkeää tietoa ja että ei voi olla pelkkää masennusta.. Mutta sen jälkeen äitini eväsi kaikki oikeudet saada tietää hänen hoidoista mitään ja voi puhua kaikesta ihan diipadaapaa.. Järki puhe ei auta... Huutaa heti jos ottaa hänelle puheeksi kyseisestä taudista ja pitää kaikkia piruina.. Olen neuvoton... Tuntuu etten mitään pystyis enää tekemään... Saako sitä tolkkuihinsa ikinä? Osaako kukaan auttaa?
MITÄ TEHDÄ!!????
skitsoo
11360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
rupea kirjailijaksi
Mitä vitun hyötyä tuosta kommentista on kun näin tapahtuu oikeesti.. Eikä minusta ole kirjailijaksi... Miten saan sen tajuamaan.. Ei tainnut tänne kirjoittelusta olla mitään hyötyä.. Äitini on hukassa enkä taida sitä takas saada
Voi olla, ettet kovin paljon äitiisi voi vaikuttaa. Onneksi hänellä on sentään hoitosuhde. Toivottavasti sairaalajaksot jatkuvat, sillä kunnossa hän ei ole. Nyt olisi mielestäni aika viisasta, jos pystyisit varaamaan ajan itsellesi esim. mielenterveystoimistosta, jotta saisit oikeanlaisia neuvoja, miten esim. suhtautua äitiisi. Myös omasta jaksamisestasi olisi ehkä hyvä puhua.
Oma tyttäreni oli n. 16-17v.kun itse sairastuin skitsofreniaan. Hän sai minut houkuteltua terveyskeskukseen, josta matka jatkuikin sitten piipa-autolla pakkohoitoon. Oltuani n. kolme viikkoa suljetulla pääsin kotiin, jolloin välittömästi lopetin lääkkeiden syönnin. Kului noin puoli vuotta enemmän tai vähemmän sekavissa merkeissä. Tyttäreni asui silloin onneksi sisareni luona.
Tuon ajan jälkeen olin lopulta aivan loppu,kun en enää saanut enää edes nukutuksi, vaan valvoin varmaan pari viikkoa yhteen menoon. Jos joskus hetkeksi nukahdin, näin hirveitä painajaisia. Sitten aivan loppuun palaneena ja masentuneen yritin kolmella eri tavalla itsemurhaa. Se ei kuitenkaan onneksi onnistunut. Sattumalta vanhin sisareni tuli silloin käymään ja hän vei minut samantien sairaalaan. Silloin tajusin jo, että minun on syötävä määrätyt lääkkeet ja että minua ei niillä yritetä myrkyttää,kuten olin kuvitellut.
Tuosta ajasta on kulunut noin kymmenen vuotta, mutta en ole tarvinnut sairaalajaksoja enää näiden alkusekoilujen jälkeen. Mikään ilopilleri en ole vieläkään, mutta en ole enää kärsinyt äänistä, muista harhoista tai vainoamisajatuksista. Tyttärelleni sairastumiseni oli kai hyvin rankkaa aikaa. Onneksi hän sai tukea sisreltani ja ystäviltään. Nykyisin hän on hyvässä ammatissa suoritettuaan opintonsa loppuun.
On kai olemassa joku sellainen yhditys kuin Omaiset mielenterveystyön tukena.
Voisit googlata, jos löytäisit sen ja jos siitä olisi sinulle jotain apua - lähinnä ajattelen tosiaan sinun jaksamistasi. Älä jää yksin murehtimaan äitisi asioita! Voimia sinulle!
P.S. Arvelen äitisi kärsivän paranoidisesta skitsofreniasta ja masennuksesta niin kuin oli minullakin, mutta taudinkuvat ovat kai hyvin vaihtelevia - ei taida olla kahta aivan samanlaista tapausta. Luultavasti äitisikin joutuu loppuelämänsä syömään lääkkeitä, mutta pääasiahan olisi, että hän kuntoutuisi niin, että tulisi kotona toimeen.
Joo minä olen tosiaan hakenut ulkopuolista apua itselleni.. Äitini ei puhu osastolla kun vanhoista jutuista mitä on tapahtunut hänelle ja isäpuolestani joka mukamas tekee kaiken väärin ja on hirveä hänelle.. En vain tiedä mitä osastolla tapahtuu.. Kävin puhumassa noista sen harhoista ja luulis et se auttais asiaa.. Tiedän vain että jonkin tason skitsofrenia hänellä on.. Ei tarvitse lääkäriksi lukee tajutessaan sitä... Sitä se jankuttaa että masennuksesta johtuva psykoosi hällä ois... Niin ja äitini pääsee vapaille osastolta vaikka mun puolesta sais pysyä siel niin kauan kun sais tolkkua omiin harhoihinsa... On vaan hyvin vaikeaa kun tietää ettei voi tehdä mitään.. Äidin äidilläni on myös samainen sairaus mutta se ei ole vuosi kausiin syönyt lääkkeitä ja oireet jatkuu.. Joko se syö niitä lääkkeitä jotka sille määrätään tai sitten ei.. Tuo sairaus tuhoaa vain sen koko elämän :(
Kuulostaa niin tutulta. Olen itse vähän samassa tilanteessa. Aika voimaton sitä on! Kestää kauan hahmottaa mitä pitää tehdä, tai ylipäänsä mitä edes voi tehdä.
Kehottaisin pitämään yhteyttä hoitohenkilökuntaan, ja kertomaan äitisi vaiheista. Se ei ole mikään helppo tai miellyttävä tehtävä, koska tulee se fiilis että lavertelee ja puhuu pahaa. Mutta ne tiedot ovat tärkeitä heille, jotta osaavat hahmottaa mikä sun äitisi tilanne on silloin kun hän ei ole sairaalassa, koska siellä ainakin oma äitini skarppaa. Ja mitä useamman läheisen tiedot on heillä, sitä paremman kuvan saavat.
Meillä ainakin kävi niin, että äidille lääkkeet eivät alkuun tehonneet, ja annosta nostettiin vähitellen kaksi kertaa viikossa. Nyt, kuukauden jälkeen, tuntuu että annos alkaa sopiva ja muutos on huikea. Sairauden tuntoa ei vielä ole, ja hän on katkera ja vihainen kuin ampiainen kun pakotimme häntä hoitoon, mutta toiveikkaana tässä....
Ite olen kokenut, ettei mun kannata puhua sairaudesta tai sen oireista äidin kanssa, siitä tulee vain riitaa. Luulen että se johtuu siitä, ettei hän kestä nähdä itseään minun silmieni läpi, koska silloin hän näyttää hirviöltä. Mutta se ei ole äitini joka on hirviö, vaan se paranoidinen skitsofrenia, ja sitä on syytä muistaa kun puhuu. Siellä jossain alla on mun ja sun äiti joka odottaa että pääsee uudestaan elämään. Juttele vaikka vielä hoitavan lääkärin kanssa! Kerro kaikki mikä sua surettaa äidin suhteessa, millaisia oireita hänellä on, ja kysy noin yleisesti miten sun pitäisi lähestyä äitiä. Itse pistin ihan alkuun paperille kaikki oireet mitkä äidillä oli ollut ihan ensi oireista pakkohoitoon asti, sekä soittanut lääkärille jo muutaman kerran. Lääkäri ei voi kertoa äidistäsi jos hän on sen kieltänyt, mutta hän voi puhua yleisesti. Ja jos kaikesta huolimatta tuntuu raskaalta, niin ota vähäksi aikaa etäisyyttä! Se on luvallista.
Se tässä surettaa, niin kuin suakin, että se on aina mahdollista olla ottamatta lääkkeitään, jos ei kerta edes tunne että on sairas. Tiedän että silloin on uusi reissu edessä jossain vaiheessa, uudet repivät riidat. Ei sille mahda mitään. Ehkä siihen tottuu ajan kanssa, että sen vaan hoitaa kuin mikä tahansa akuutti tauti.
Puhallan sulle voimaa täältä...
Auttaisko jos kertosit äitisi puheista ja tekemisistä hoitajilleen tai lääkärilleen ??
http://luonnonkanssa.blogspot.fi/2013/03/laheisriippuvainen-aiti.html mulla on diagnoosi vaihtunut monta kertaa..JOO no selvää harhaahan tuo on..ylensä varmaan sun äidillä joku jäsittelemätön taruma takan ajonka on "suunistanut "kyseiseen mieheen..lisäksi mutta muista näistä voi parantua kun syy selviää ja saa apua....NIIN VAINOHARHA TULEE SIITÄ KUN YMPRÄISTÖ ON JOTENKIN EHKÄ ETTÄ EI TAJUA ja itse sitten äidilläsi on traumja varmaan mitä ei ole pääsyt käsittelemään ja tiedostamaan,ITSE OLEN SUOMEN SKITSOFRENIA YHDISTYKSEN JÄSEN.mulla ollu nuorempana päihdepsykooseja ja tietty liittynyt kriisejä niihin yms NYT OLEN SAANU TOIMIVAN TERAPEUTTISEN TUEN.netti ei tue vainoharhaisen elämää,työpaikalla on voinut myös olla kiusaamista se voi aiheuttaa psykooseja.
POLIISI VAHTII IHMISIÄ JOTKA EPÄILEE SYYLLITYVÄN RIKOKSEEN,mikä on totta..ja poliisihan muutenkin avrtioi netissä se on ihan totta.MUTTA SIITÄ EI OLSE SYYTÄ PANIKOIDA VAAN SE ON KAIKKIEN HYVÄKSI.
lisäki "Lääkestä" itse olen parantunut.eli tarviin lääkettä vain tarvittaessa suomessa ei oikein ymmärretä näitä asioita tarpeeksi.JOS IHMINEN SAA TUKEA JA TOIMIVAA JUTTUA SE VOI PARANTUA moni ei käsitä sitä diagnoosia on hoidettu historiassa parantumattomana sairautena .se ei ole enää niin.tietenkin jos äiti on harhainen kokoajan se tarvii hoitoa.MONELLA VAAN SITTEN ON ETTÄ NE EI SAA TERAPIAA TUKEA;LÄÄKKEITÄ VAAN,jotku ei itse halua tai suostu jotku haluaa mut ei saa..se on systeemiongelma..
lisäksi kehoittaisin rohkeasti yrittää puhua äitisi kanssa niistä asioista kun se toipuu..niin puhumalla paranee ongelmat pelkäämällä ja kieltämällä ne pahenee...monesa määrin.KATSO ETTÄ ÄITISI SAA TERAPEUTTISTA TUKEA,sitä pitää jossain tapauksissa vaatia.
Jep tässä nyt menny jonkun aikaa mut ei taida hoitajalle puhumiset auttaa.. Menny ihan mahottomaks koko skenaario... Äiti laittanut välit poikki... En voi tehä mitään.. Ei mikään auta.. Pitää jatkaa näin. Tuskin ikinä sieltä herää.. Osastoltaki pääs... Mitä enää tekemään..
Huh, huh.. minkalaiseen tilanteisiin nuori ihminen voi joutua äitinsä kanssa. Mä kun luulin, että mulla on jotenkin haasteellinen ja vaikea äiti suhde!! Mun äiti on uhri ja marttyyri ja vähän vainoharhainen, mutta ei mitään tommosta.