Kyllä monella ystävyys on yksipuolista ja vain omaa minäänsä hellivää. Eräskin kun oli sinkku, tosin ei silloinkaan mikään yksinäinen, sukua ja porukkaa pilvin pimein. Tekstaili kaiket päivää ja illat ajatuksiaan, runojaan ja itsesääliään. Toisinaan ei ollut edes sauna- ja ruuanlaittorauhaa kun piti saada vastaus niin syvällisiin oivalluksiin - heti ja pikalla! Ei se mitään mutta kun valitti, että ihmiset ovat niin itsekkäitä etteivät välitä yksinäisistä ystävistään vaan antavat kaiken ajan perheilleen ja "sille ukolleen". Nyt itse löysi sen ukon, niin eipä ole tekstaillut eikä kiirehtinyt vastaamaan ja jos hänelle viestin kerran viikkoon pariin laitan.
Minua ei tosin haittaa, kun ihmisuhtetia on riittämiin muitakin, mutta ihan hyvä kaveri oli. Joskus vain sitä miettii, että niinkö vähan sittenkin ystävyys hänelle merkitsi. Olinko sittenkin vain jonkinlainen terapeutti! On jopa helpotuskin kun ei aina roiku itsesääliviesteineen ukontuskissaan.
Sanompa vain että kyllä se meillä itsekullakin on niin että se pyyteetön lähimmäisen rakkaus ja ystävyys jää aina omien menojen ja suhteiden alle. Niin kai se itsellänikin on. Kunpa muistaisi tämän ainakin kun tulee mieleen vaatia ystävyyttä ja huomiota toisilta ja jopa syyllistää heitä muistamattomuudesta.
Oma suu on aina lähempänä kuin kontinsuu. Itse en kaipaa seurustelusuhdetta, mutta jos sellainen joskus sitten kohdalle tupasahtaa, niin minustakin varmaan menttää sitten muutama yksinäinen ystävän. Se on elämän realiteettikin, kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia.
Kyllä parisuhteessa elävät tekevät itselleen hallaa, jos ripustautuvat vain siihen yhteen ihmissuhteeseen. Sitten jos tuleekin kuolema tai yllättävä ero niin on kauhea sokki ja yksinäisyys kun vuosien jopa vuosikymmenien jälkeen jääkin yksin ja ei ole tottunut luomaan ystävyyssuhteita parisuhteen aikana. Ja eihän ystävyysverkostoa ihan hetkessä luodakkaan.
Sisareltani on puoliso menehtymässä ja hän on yksi niistää, jolla on suhteellisen suppea ystäväpiiri kodin ulkopuolella.
Minua ei tosin haittaa, kun ihmisuhtetia on riittämiin muitakin, mutta ihan hyvä kaveri oli. Joskus vain sitä miettii, että niinkö vähan sittenkin ystävyys hänelle merkitsi. Olinko sittenkin vain jonkinlainen terapeutti! On jopa helpotuskin kun ei aina roiku itsesääliviesteineen ukontuskissaan.
Sanompa vain että kyllä se meillä itsekullakin on niin että se pyyteetön lähimmäisen rakkaus ja ystävyys jää aina omien menojen ja suhteiden alle. Niin kai se itsellänikin on. Kunpa muistaisi tämän ainakin kun tulee mieleen vaatia ystävyyttä ja huomiota toisilta ja jopa syyllistää heitä muistamattomuudesta.
Oma suu on aina lähempänä kuin kontinsuu. Itse en kaipaa seurustelusuhdetta, mutta jos sellainen joskus sitten kohdalle tupasahtaa, niin minustakin varmaan menttää sitten muutama yksinäinen ystävän. Se on elämän realiteettikin, kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia.
Kyllä parisuhteessa elävät tekevät itselleen hallaa, jos ripustautuvat vain siihen yhteen ihmissuhteeseen. Sitten jos tuleekin kuolema tai yllättävä ero niin on kauhea sokki ja yksinäisyys kun vuosien jopa vuosikymmenien jälkeen jääkin yksin ja ei ole tottunut luomaan ystävyyssuhteita parisuhteen aikana. Ja eihän ystävyysverkostoa ihan hetkessä luodakkaan.
Sisareltani on puoliso menehtymässä ja hän on yksi niistää, jolla on suhteellisen suppea ystäväpiiri kodin ulkopuolella.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Sisareltani on puoliso menehtymässä ja hän on yksi niistä, jolla on suhteellisen suppea ystäväpiiri kodin ulkopuolella"
että semmosta,...no,..tuli vaan mieleeni, että eikö meidän muiden tehtävä ole näitä yksinäisiä mennä tapaamaan ja olla heille se johon he voivat hätänsä hetkellä ottaa vaikkapa yhteyttä. Jotkut eivät vaan jaksa, toimerru tai kehtaa olla niin kovin sosiaalisia. Autetaan me siinä missä voidaan ja kuljetaan rinnalla, eiks je? Ei jätetä ketään yksin, jos tiedetään hänellä olevan vähän tai ei ollenkaan ystäviä ja vielä elämässään vaikeaa..
Vaikeita asioita ja moni käyttää ystäviä sankona kun on vaikeaa... ja ystävä auttaa. Kun molemmilla on tasaista, niin yhteydenpitoa on vähemmän.
Siinä ei ole mitään pahaa kunhan kyse on ystävyydestä, joka on molemminpuolista.
Ystäväsi kuulostaa hiukan narsistiselta... Eli henkilöltä, jolle ystävyys on yhteen suuntaan menevä juttu. Sellainen ei ole ystävä vaan hyväksikäyttäjä.
Tosi ystävä ei pyydä liikaa ja aina antaa takaisin!
Hyväksikäyttäjä pyytää liikaa eikä anna takaisin!
En usko että hän narsisti on mutta ihan "aidosti" unohtaa vastuullisuuden kun tunteet vievät ja ei hoksaa olla kohtelias ja huomaavainen ystävilleen. Kyllä ymmärrän että kun löytää seurustelukumppanin niin haluaa viettää aikaa hänen kanssaan, mutta ei nyt niin kiirettä ole että voisi kysyä kuulumisia ja ainakin vastata takstiviesteihin silloin tällöin.
Joku varmaan jopa loukkaantuisi ja mutta olen sen verran elämää kokenut että en kompastu moiseen. Jos olisin itse hänen housuissa niin varmaan itse viestittäisin että nyt ymmärtäkää, rakkaat ystävät, en jätä teitä mutta nyt ei ole enää niin paljon aikaa ja olettehan iloisia kun onni potkaisi. Ystävyys on aina vapaaehtoisita´.
Kun uskon johdatukseen niin, on kai niin että nyt minulle jää aikaa tukea sisartani, On merkillistä huomata, kun yksi ihmissuhde lopahtaa tai hiipuu niin heti tulee jotain uutta tilalle. Tämän ole pannun usein elämässäni.