Kuinka moni muu ei ole suorittanut toisen asteen koulutusta? Itse en ole suorittanut, vaikka olen pari kertaa ollut vähän aikaa amiksessa, mutta siitä ei oikeen tullut mitään kun ei ollut tarpeeksi motivaatiota ja tuntuu et ei kertakaikkiaan vaan jaksa. Lähes koko peruskoulun ajan jouduin olemaan yksin ja mua kiusattiin paljon. En tiedä jättikö tuo peruskoulun aika mulle jotkut arvet kun ei musta oo oikeen mihinkään opiskelemaan. :/ Olen nyt jo parikymppinen mies, täytän 21 tänä vuonna. Vaikka haluaisin tietenkin suorittaa vielä jonkun tutkinnon mutta saisin jotenkin asiani kuntoon niin sitten voisi lähteä hyvillä mielin opiskelemaan. Miten muilla?
Huomenta
Ekana02
558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä nykyään aikuisenakin voi ja monet vaihtaa ammattia ja tutkintoja vähät väliä. Se ei ole ongelma.
Hoida vain itsesi kuntoon ja älä murehdi jos jotkut ovat omaa rikkinäisyttään vieneet itsetuntosi.
Minulla on sama tilanne, paitsi että olen 19-vuotias. Kaks kertaa yritin ammattikoulua, mutta molemmat lopetin alle puolen vuoden sisällä. Peruskoulussa muakin kiusattiin ja ammattikouluun mennessäni minulla ei ollut yhtään kaveria ja itsetunto ihan nollissa.
Silloin kun pääsin peruskoulusta noin viis vuotta sitten niin toivoin ettei mun tarvitsisi enää olla tekemisissä noiden kiusaajien kanssa. Noh, ammattikoulu alkoi sitten seuraavana syksynä ja eikös nämä samat ilkimykset tullut samaan kouluun ja vielä samalle luokalle. Kauaa en sitä koulua käynyt vaan jätin kesken. En vaan halunnut tai jaksanut enää sitä haukkumista ja pilkkaamista mitä jouduin kokemaan koko peruskoulun ajan. Oikeastaan kaduttaa näin myöhemmin että ei tullut vaihdettua alaa samantien niin ei olisi tarvinnut olla tekemisissä noiden kiusaajien kanssa, mut eihän sille enää voi mitään. Mulla on itsetunto kans ihan nollissa ja masennusta on ollut. Sosiaalisten tilanteiden pelkoja on ollut oikeastaan aina ja pakko-oireet/ajatukset on myös varjostaneet elämääni. Nykyään tuntuu enimmäkseen siltä ettei jaksa tehdä mitään ja stressaan liikaa. Tietäis vaan et miten tästä vois päästä onnellisuuteen eikä olis enää tällasia synkkiä onnettomia päiviä.
Mua ahdistaa ihan vitusti se ajatus, että muut mun ikäset on jo valmistuneet lukiosta/ammattikoulusta, ja mä en oo saanu mitään aikaseks.
Ekana02, mitä teet päivisin? Ootko kuten minä, ja oot vain kotona kaikki päivät ja toivot että jonain päivänä tapahtuu jotain sen sijaan että yrität itse parantaa elämääs?
Jos uskaltais käydä vaikka lääkärillä hankimassa apua, mut tää mun tilanne nolottaa -.-
Joo kotona tulee oltua, paitsi kolmena päivänä viikossa olen töissä, tai no töissä ja töissä kuntoutuksella, mut sit loput neljä päivää olen ihan kotosalla. Sitä ennen olin tossa ennen joulua työharjoittelussa samassa paikassa. Sielläkin tulee aina mietittyä että hitto kun tekis mieli lähtee opiskelemaan jonnekin eikä tekis mitään hanttihommia enää, mut ei vaan saa aikaseks mitään. Monesti on suuria haaveita ja unelmia että jonain päivänä olisin se ja se ammatiltani ja et mulla menis hyvin mut taas sit haluaakin olla vaa tällanen. Nytkin on viis vuotta mua nuoremmilla yhteishaku, tai no tänäänhän se päättyy niin ei oikeen nappais lähteä opiskelemaan kun sitä tuntee itsensä vanhaks niiden rinnalla. Mietinkin monesti että olisinpa mennyt vaan heti amikseen/lukioon sillo ku pääsin koulusta nii ei tarvis enää miettiä tuota toisen asteen koulutusta. Taidankin mennä aikuiskouluun missä on saman ikäisiä niin tulee paremmin juttuunkin, en tiedä..