Totuuden kautta Keuruu uuteen nousuun

Kyllä nyt on tullut sen verran asiantuntevaa faktaa esille Tiwin rantojen asioissa, että vain tosiasioitten esille tuomisen kautta koko Keuruu puhdistuu uuteen alkuun ja nousuun! Kiitos Ossi J.!
17353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Joopa, eivät kuntapäättäjät halua tiukata virkamiehiltä salattuja totuuksia, että pysysivät heidän suosiossaan. Näin toimien Keuruuta ei saada uuteen nousuun.

Äänestä

Vastatkaa virkamiehet ja ylimmät päättäjät, jos pystytte. Oletteko koskaan kuullut sellaista sanaa kuin avoimuus? Ei tästä muuten selviä. Luulisi, että päättäjien hälytyskellojen olisi ollut syytä soida vähintään siinä vaiheessa kun Tivinranta oy myytiin täysin persaukiselle yritykselle. Yleensä tällaisissa asioissa taustat selvitetään etukäteen. Olisitte vaikka kysyneet Ossilta neuvoja.

Äänestä

ei keuruu nouse, jos ylimmät virka -ja luottamusmiehet eivät puhu totta eli valehtelevat päin kansalaisten naamaa. Eikä tämä nyt ole ensimmäinen kerta, samaa on jatkunut jo pitkään.

Olis korkea aika erottaa valahtelijat Keuruun kaupungin viroista.

Äänestä

Pakko myöntää että tämä tiwinranta-farssi ei varmasti ole jäänyt keneltäkään paikka-/lähipaikkakuntalaiselta huomiotta. Kyllä tässä mennään sellaisella taajuudella sisäsiittoisen päättäjyyden osalta että nyt näytetään kenen pussiin entisen kaupungin rahat laitetaan ja miten syvälle tuleva paikkakunta nykyisellä hallinnolla pääsee

Äänestä

Niinpä joutuukin kysymään,että on Keuruu valmiina nousuun?Lentokentällä odotetaan, ei se haittaa vaikka pikkupaska napsahtaa housuun ollaan matkalla maailmaan.

Äänestä

Ei hätää, Keulinkin johtaja sanoi syntymäpäivän haastattelussaan, että hänellä taskussaan 70 uutta työpaikkaa. Nyt täytyisi vain tyhjentää taskut.

Äänestä

Vale, se on se, hätävalekin.

Äänestä

Mitä salaisuuksia Keulink-yhtiöiden taakse kätkeytyy kun edes kaupunginvaltuuston jäsen ei saa mitään vahvistusta tiedoille, joita on jo lehdissäkin kerrottu. Täytyy ihmetellä sitä ettei kaupunginvaltuusto herää ja puutu virkamiesten ja kaupunginhallituksen salailuun. Poliittista vastuuta vältetään. Missä perusuomalaiset luuraavat, onko vallan pulla alkanut maistua heillekin.

Äänestä

Hutkimalla ei tule kun ku$1pä1s1ä lapsia jotka kasvaessaan sitten alkaa politikoimaan täällä.

Äänestä

ajatelkaapa tätä:
Petri Tuominen on ollut Keulink-kupruissa
-kaupunginvaltuuston jäsen
-tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
-KeulinkKiinteistöt oy:n hallituksen puheenjohtaja
-Kiinteistö Oy Tiwinrannan hallituksen puheenjohtaja
löytyytkö tuosta tehtävätaakasta poliittista ja taloudellista vastuutta
ei kai ole ihme että tietoja pantataan

Äänestä

Eikö se olis helpompaa kirjoittaa kaikki asiansa suoraan yhteen ja samaan viestiin, niin ei tarvitsisi koko ajan keksiä uusia nimimerkkejä. Semminkin kun pitää vielä ehtia muissakin medioissa pätemään nimellä ja nimimerkillä.

Äänestä

Onks kansanpoliisikin mukana

Äänestä

Onkos se PT se sama kaveri, joka lupasi ottaa vastuun koulun lattian 300000 euron tappioista ja nyt vastuu sitten kasvaa 800000 eurolla? Meillä on kunnassa miljoonamies hallituksessa.

Äänestä

Kapula Seppoo tarvitaan, mitä olisi Keuruu ilman Seppoo?
Minä vaan kysyn?

Äänestä
  • Kehut väärää puuta.

    On tosi mahtavaa ja hienoa, että meillä on ILARI ! ! !

    Äänestä

Seppo rules, Ossi ja Tuomas komppaa. Ilari on vielä ihan nöösipoika näissä jameissa.

Äänestä

Petri kerro, paljonko veivarit todella veivät keuruulaisten yhteisiä varoja Tiwin kiinteistöjen pyörteissä. Totuus ei lopullisesti pysy salassa. Kerro nyt rehellisesti hyvän sään aikana?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuprut auki kirjoitti:

Kyllä nyt on tullut sen verran asiantuntevaa faktaa esille Tiwin rantojen asioissa, että vain tosiasioitten esille tuomisen kautta koko Keuruu puhdistuu uuteen alkuun ja nousuun! Kiitos Ossi J.!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu