Linux - uusi ennätys 7,45%!! (Wikimedia)

Kainalniemen Hiki

Wikimedian tilastojen mukaan Linuxin käyttö lisääntyy jatkuvasti ja Windowsin käyttö laskee. Helmikuu 2013 näytti Linuxille jo kaikkien aikojen korkeinta lukemaa 7,45%.

Androidin osuus oli mobiileissa:

6,03/23,3 x 100 = 25,9%

Vain runsaan neljänneksen osuus mobiileista ei vastaa edes todellisuutta sillä esim. viime vuonna myydyistä älypuhelimista jo lähes 70% oli Androideja ja edellisen vuoden vastaavista noin puolet. Tableteista puolestaan Androidin osuus nousi viime vuonna n. 40%:iin ja edellisenä vuonna osuus oli yli 30%.

Näin ollen mobiilien osalta Wikimedian lukema ei kerro kuin oikeastaan vain kalpean aavistuksen mikä Android Linuxin osuus todellisuudessa on.

------------------------------------------------

Entä PC-puolella?

Linuxin osuus laskettuna siten että koko osuudesta vähennetään Android (7,45-6,03)

1,42 / 76,6 x 100 = 1,85%

Wikimedian lukema ei viittaa siihen että Linuxin osuus olisi perinteisen pc:n puolella kasvussa vaan osuus on lähellä sitä tasoa minkä Linux saavutti jo reilu vuosi sitten. Vuonna 2009 Linuxin osuus pc-puolella oli n. 1,5%.

http://stats.wikimedia.org/archive/squid_reports/2013-02/SquidReportOperatingSystems.htm

15

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kainalniemen Hiki

      Windowsin Vistan osuus näyttää vajoavan pc-puolellakin lähelle 5%.

      (4,3/76,6x100 = 5,61%)

      Linux-puolella lukemat näyttävät aika epäilyttäviltä kun Linux Mintille jota käytetään todennäköisesti jo enemmän kuin Ubuntua osuudeksi näytetään vain 0,01%. Todennäköisesti suurin osa ryhmään "other Linux" - 0.88% - kuuluvista on juuri Linux Mintiä.

      -----------------------------

      Vaikka kaikki Windowsit laskettaisiin vain pc-puolelle niin siitä huolimatta Windowsin osuus olisi jo tässäkin ryhmässä alle 75%:n.

    • roskatilasto

      Tämän tilaston suurin heikkous on siinä että se näyttää Applen osuudet aivan liian suurina.

    • Kainalniemen Hiki

      Wikimedian mukaan wikihakutoiminnoista tehdään mobiililaitteilla edelleenkin vain 22-23%. Näin ollen tilasto ei tässä suhteessa kerro mitään mikä on nettiin kytkettyjen laitteiden osalta käyttöjärjestelmäjakauma.

      Applen ylikorostunut osuus mobiilipuolella voi selittyä myös sillä että iPhoneja ja iPadeja käytetään myös enemmän kuin Androideja, mutta se voi kertoa myös Wikimedian USA-painotuksesta.

    • linuks - valhe †

      Pelkkää mainoskikkailua! Tubuttimen mainoskikkailua kaikki tyynni. Tubutinkäyttäjät klikkailevat niitä näitä ja vaativat aina tuloksen mittauksen tapahtuvan juuri niin, että heidän tyhjänpäiväiset kikkailunsa vaikuttavat tulokseen.

      Tässä oikeat sivut:
      http://en.wikipedia.org/wiki/Usage_share_of_operating_systems

      http://www.netmarketshare.com/operating-system-market-share.aspx?qprid=10&qpcustomd=0

      Ovat sen verran yhtäpitävät lukemat, että noihin voi jo luottaakin.

      Tubutinhihhulit haluaisivat tietenkin laskea kannatuksensa sellaisella klikkauslaskennalla, joka heille sopii - totuus ei sovi mitenkään!

      • Totuus laskennasta

        Pelkkää mainoskikkailua! Windowsin mainoskikkailua kaikki tyynni. Windowskäyttäjät klikkailevat niitä näitä ja vaativat aina tuloksen mittauksen tapahtuvan juuri niin, että heidän tyhjänpäiväiset kikkailunsa vaikuttavat tulokseen.

        Windowshihhulit haluaisivat tietenkin laskea kannatuksensa sellaisella klikkauslaskennalla, joka heille sopii - totuus ei sovi mitenkään!

        Linuxkäyttäjät eivät juuri noita kaupallisia mainoksia klikkaile toisin kuin onnettomat Windows-urpot jotka luulevat saavansa jotain halvalla kun sitä mainostetaan. Windows-urpot ostavat TV-shopistakin tuotetta 120€ hinnalla luullen saavansa sen halvalla kun sitä niin kehuttiin mainoksessa tajuamatta että paikallinen krääsäkauppa myy samaa tuotetta 25€ hintaan.


      • Mainonnan uhrit
        Totuus laskennasta kirjoitti:

        Pelkkää mainoskikkailua! Windowsin mainoskikkailua kaikki tyynni. Windowskäyttäjät klikkailevat niitä näitä ja vaativat aina tuloksen mittauksen tapahtuvan juuri niin, että heidän tyhjänpäiväiset kikkailunsa vaikuttavat tulokseen.

        Windowshihhulit haluaisivat tietenkin laskea kannatuksensa sellaisella klikkauslaskennalla, joka heille sopii - totuus ei sovi mitenkään!

        Linuxkäyttäjät eivät juuri noita kaupallisia mainoksia klikkaile toisin kuin onnettomat Windows-urpot jotka luulevat saavansa jotain halvalla kun sitä mainostetaan. Windows-urpot ostavat TV-shopistakin tuotetta 120€ hinnalla luullen saavansa sen halvalla kun sitä niin kehuttiin mainoksessa tajuamatta että paikallinen krääsäkauppa myy samaa tuotetta 25€ hintaan.

        Tuon todistaa jo sekin että Windows-käyttäjät käyttävät sitä Windowsia. He ovat sortuneet uskomaan Microsoftin mainoskampajaa.


    • Windows sucks!

      USA:ssa ei-mobiilien käytössä Mac on noussut jo nuorison keskuudessa lähes tasoihin Windowsin kanssa joten 75%:n osuus Windowsille pc-puolella voi olla hyvinkin totta. Mobiilipuolella Windowsin osuus on tuskin 2-3% suurempi.

    • P. Öhkiäinen

      Käyttöjärjestelmien markkinaosuudet: kaikki vuoden 2012 aikana hankitut laittet (pl. joulumyynti)

      1. Android Linux 42%
      2. Applen järjestelmät 24%
      3. Windows 20%
      4. Muut järjestelmät mukaanlukien muut Linuxit 14%

      Näillä lukemilla mennään vuonna 2013 paitsi että Windowsin osuus laskee entisestään ja Linuxin osuus kasvaa.

    • dälli

      Totta kai sitä ostetaan mitä mainostetaan-hypetetään. Ette ole nähneet Linuxin mainoksia, ettekä tule näkemään.

      Mulle yks lysti, eka Linux oli 386-koneessa, Slackware. Sillä hyvin pelasi mm. sättäys yli pallon. Nyt mulla on käytössä vain jokunen Debian ja Ubuntu tietysti. Se mitä muut käyttää ja varsinkin OSTAA, ei kiinnosta. Mitä se teille todistaa, mitä kulloinkin joku tilasto näyttää.

      Aikanaan tienasin leipäni Win NT aikana niitä ylläpitämällä. Myöhemmätkin versiot olen nähnyt. Haudan Rauhaa koko Microsoftille! Ja jos se rauha viipyy, ei väliä. Senku rimpuilee. Aikansa.

    • Drupal

      Kiistaton fakta on se että 4 vuoden aikana on samalla tilastomenetelmällä laskettuna Windows menettänyt wikihauista 14,5%-yksikköä. Joka seitsemäs entinen Windows-haku haetaan siis nyt jollain muulla käyttöjärjestelmällä. Siihen en ota kantaa miten pahasti pielessä itse lukemat ovat sitten järjestelmien markkinaosuuksien suhteen.

      Wikihaku ei ole sama kuin pay-per-click haku. Onko selvä?

    • Windows vajoaa

      Aika merkittävä pudotus tuossa joulumyynnin aikoihin Windowsilla.

    • linuks rämpii †
    • c.c.c.c.c.
      • Tempest&&

        Ja Steam on itseasiassa vasta tulossa muihin Linux-jakeluihin kuin Ubuntuun. Kaikista Linuxeista Ubuntun osuus lienee nykyisin alle 30%.


      • pentti nelonen
        Tempest&& kirjoitti:

        Ja Steam on itseasiassa vasta tulossa muihin Linux-jakeluihin kuin Ubuntuun. Kaikista Linuxeista Ubuntun osuus lienee nykyisin alle 30%.

        Ei ole tulossa. Linuxin Steam aiheuttaa Valvelle niin paljon tappioita, että Valve lopettaa Linuxin Steamin kokonaan lähikuukausina.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe