osoittaa, että herrasmiestä ei kyseisessä miehessä ole yhtään. Miten ikävää onkaan, että TUOLLAINEN on nyt "koluttamassa" fiksun naisen, Leenan poikaa! Toivottavsti ei tule samanlaiseksi ikinä!
Pitäisikö HH:lle lahjoittaa peili?
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288548227497.html
Rita Tainola ottaa kantaa, saako naisen ulkonäköä arvostella. Keskustelu lähti Hjallis Harkimon lihava-heitosta Paola Suhoselle Bettinan ohjelmassa.
Muistan kuin eilisen päivän, kun eräs hyvä ystäväni haukkui minut 15-vuotiaana paksuksi. Erityisesti hän keskittyi reisiini ja nauroi niille. "Kauhean paksut", hän sanoi joka kerta tavatessamme, ja me tapasimme usein - ja tapaamme edelleen.
Myöhemmällä iällä minua pidettiin pullerona, syystäkin. Olin jonkin verran ylipainoinen ja sain kuulla siitä miestutuiltani. Se harmitti, mutta ei romahduttanut elämääni.
Totta kai pahoitin mieleni haukuista ja katson vielä tänä päivänä reisiäni silloin tällöin peilistä miettien, että kylläpä ovat paksut. Tosin kovalla treenillä ja ajoittaisella dieetillä ne ovat jo paljon kapeammat kuin nuorempana, mutta kommentti ei koskaan häivy mielestäni.
Mitä taas tulee elopainooni, se on heitellyt vuosien varrella. Joskus olen ollut pulleampi, joskus laihempi. Mittapuuni on se, että jos hoikempana aikana ostetut vaatteet eivät mene päälle, otan itseäni niskasta kiinni ja ryhdyn katsomaan syömisiäni. Kiloja tippuu myös kovan treenin avulla ja sillä periaatteella, että syön vähemmän kuin kulutan.
Päivänselvää on sekin, että hoikempana on mukavampi olla. Joskus tosin mietin, eikö nainen voi koskaan olla tyytyväinen vartaloonsa?
Olen oppinut jo aikoja sitten ymmärtämään, että elämästä on osattava nauttia. Ei jokaista suupalaa tarvitse miettiä, sillä eikö ole tärkeämpää, mitä on elämässään saanut aikaan ja miten työnsä tekee.
Terveydellisistä syistä pidän itseni hyvässä kunnossa treenaamalla päivittäin. Tunnin treeni antaa myös huimasti lisäenergiaa päivään. Tulevaisuudessa aion nauttia maukkaasta ruuasta, samppanjasta ja hyvästä punaviinistä. Kun muistaa nauttia kaikkea kohtuudella, pärjää pitkälle.
Kun tapaatte minut seuraavan kerran, älkää kiinnittäkö huomiota reisiini tai vyötärööni vaan kuunnelkaa, mitä minulla on asiaa.
Onko sinulle koskaan sanottu mitään pahaa ulkonäöstäsi? Jotakin sellaista, joka on jäänyt kaivertamaan mieltäsi?
Rita Tainola

Vastaukset 13
Vanhimmat
Hjallis Harkimo kommentoi Bettina-ohjelmassa sanoilla "Nyt olet tosi hyvännäköinen. Sä olit kamalan lihava tuossa kuvassa" Paola Suhosen ulkonäön muutosta.
Merja Tammi pitää ulkonäön kommentointia arveluttavana. Tammi laihdutti muutamia vuosia sitten lähes 30 kiloa ja on kertonut tulleensa kohdelluksi eri tavalla isompana ja pienempänä. Hjallis Harkimon kommentteja Tammi pitää asiattomina.
- Ei tuo ole hyvää käytöstä, millään tavalla. Kertoo paljon enemmän sanojasta, Tammi laukoo.
Tammi on kohdannut hyvinkin suoraviivaista arvostelua.
- Kerran tuttava totesi kovaan ääneen minut nähtyään, että kamala, oletpa sinä lihonut. Vaikka kommentti oli korni, ei se hyvältä tunnu.
Tammi toivoo möläyttelyn olevan katoavaa kansanperinnettä. Hänen mukaansa ulkonäön kommentointi on aina riski. Koskaan ei voi ennustaa, kuinka syvästi vastapuoli ottaa itseensä. Hän korostaa, että kommentointi saattaa satuttaa, vaikka se ei kommentoijasta tuntuisi kovin isolta asialta.
- Aikuisista pojistani on taivasteltu, kuinka pitkiä ja hoikkia he ovat, ja he ovat sanoneet, että ei sekään hyvältä tunnu.
Vuonna 1975 Merja valittiin Anne Pohtamon ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Miss Suomi -kilpailuissa. Nuori ja kaunis nainen kohtasi arvostelua, vielä lähipiirissä.
- Toinen mummoni oli kova suustaan. Vaikka minulla oli hyvä iho, hän huomautti kerran, että minulla on finnejä. Nyt se tuntuu pieneltä asialta, mutta vaikka siitä on yli 40 vuotta, muistan sen edelleen.
IS
meitä naisia on sidottu ja tölvitty. Alammeko tajuta ja vapautua?
Model o aina vaan model... =)
Mut jees, eikös tää oo 'mans world'? x)
Nuorena olemme enemmän minäkeskeisiä ulkonäkömme suhteen. Kuvittelemme tietämättömyydessämme, että se on tärkein ominaisuutemme. Toki ulkonäkö vaikuttaa nuorukaisiin paljon silloin, joihinkin enemmän kuin toisiin.
Melko vaikea on ymmärtää, että se voisi jäädä vuosikausiksi mieleen, mutta kaikkein eniten ihmetyttää omaisten laukomiset?
Uskoisin siinäkin tapauksessa elämän jo kompensoinneen eri tavoin meitä kaikkia, jos ei ole heikko ihminen kyseessä.
Vahva personallisuus ei anna itseään tallata, eikä myöskään halua tallata muita.
Minusta oli mielenkiintoista seurata miten viettelävästi Hjallis katseli Suhosen tyttöä.
Tuon näköisellä miehellä pitääkin olla erikoistaitoija että pystyy saamaan niin monia fiksuja naisia koukkuunsa.
www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi
Mitä ihmettä naiset hjalliksessa näkevät ,kun naisia on jonossaan haarat levällään hänen ympärillään. Hjallis saa olla itseään tyjentää ei tartte kärsiä. Suomalaiset kauniit naiset ja vielä viisaatkin hävetkää.
llis Harkimo ovat samasta muotista, joskus muinaisuudessa jokin exstream-ponnistus, ja sitten naisia pitkä rivi, kaikki lähteneet tutustuttuaan tyyppiin.
Vielä kysytkin vieras taivaasta. Harry H:lla on pätäkkää maksaa kolmen tonnin illallinen näyttävälle daamille. Pääsevät ehkä iltalehden kuvalööppinkin.
Mitä on koluttaminen?
Turhista turhinta on aloittajankaan kenenkään ulkonäköä arvostella.
Kyllä tänne maailmaan mahdutaan, kauniit ja rumat
--- eipä sitten ole kehumista äijän viehätttävyydessä!
Tai Nalle B. Kohta kun mies lumikonnahkaisessa viitassaan liehkaisee sopivalla areenalla niin johan siitä viikko kohistaan. Jos otsikot eivät vedä, sitten tirvaistaan jotain puolirasistisia lausuntoa julkisuuteen.
kaikki muun ällönsä lisäksi.
Vaikka ovat kuin seinästä revästy lauta -Raha se on joka naiset höppänäks tekee..