Alueelta EMDR on

Jumalanlapsi, luonto

Eräänlainen vankila.
- Tämä on vankila, perustumalla sadistisuuden ja kasvojen koskettelemiseen, ja toimimalla pelkästään kasvoista roikkumisena.
- Tähän on näkö-esteet, sekä yksityis-elämän kunnioittaminen, yksityisyyden avulla eläminen ja tunteiden avulla loukkaamisen välttäminen, kuten esim. väkivallan ja onnistumisen elämyksettömyyden osilta, tasapainoisuudella.
- He hakevat nyt kuolleina.


Ja miksi teiltä on puuttunutkaan tässä EMDR?
- Näitähän ei saa puuttua naisen sukupuoleksi, eikä naisen sukupuolen eteen, siten esittäen.

5

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos Janne,osanott

      Emdr vaikean trauman seurauksena ja vastentahtoisena sekä väkivaltaisuutena on pakko käsitellä läpi näin julkisesti, mm. verkon avula. Julkinen verkon käyttö on erityisissä jatkuvissa väkivalta ja uhka-tilanteissa mahdollista mm. onnistumisen elämyksettömyyden ympäristön seruauksena. Tämä EMDR on valitettavasti kasvojen ulkonäköön, sekä jonkin verran järjestysluvuttomuuteen, kuitenkin tunteita loukkaamattomasti perustuvana, oleva eräänlainen vankila, joka toimii ihmisen inhimillisyytenäkin, idiollisesti, normaalina vaisto-, vietti-, ja normijärjestelmänä.
      Normaalista vieri-hoidosta emdr eroaa siten, että se on mahdollistettu mm. väkivalta-traumaattisten tilanteiden, sekä niiden seurauksien käsittelemiseen, olinpaikasta riippumattomana. Väkivalta on tarpeetonta, se on kiellettyä ja laitonta, samansukupuolisten kesken, mm. ollen tunnettuna onnistumisen elämyksettömyyden ympäristön aiheuttajana.
      Vankila siis toimii hallittavasti ulkoisen kauneuden avulla, jonka itseasiallisena tarkoituksen on palvelulla vain oman itsen hallintaa, vaisto-, vietti-, ja normijärjestelmän takia. Empatia ei tarkoita laiminlyömistä tai sitä että on välttämättä omalla käyttäytymisellään ja ihmisen kognitiivisella kohtelullaan, psyykkisen kivun tuottamisesta, myöskään ilmeidensä tai eleidensä osalta. Kasvojen ulkonäköön koskeminen on tarkoituksena selkiyttää mm. Rem-unta, laitoksen sekä kodin välimuotojen, tai olomuotojen vaihtamisen avulla, näin käytetään esim. fantasian ja viehe-hallusinaatioiden osalta. Kolmipiste-kiinnittäminen kasvojen ulkonäköön, jopa yhteisen näön, mm. vieri-hoidon osalta, aivan amorinkaareen osallistumalla, vain psyykkiseltä ja vapauden osalta, ilman kivun tuottamista ei ole mahdollista ilman origollisuutta, jota käytetään nykyään vapaaehtoisuuden, tai suostumuksen sijaan. Tämä on eräänlainen vankila, jossa sosiaalisen kanssakäymisen rakentumikseksi, ei tule kokea vankeuden omaisesti, vapautensa olevan lainkaan riistettynä, sosiaalisten vuorovaikutuksen taitojen, kuten psyykkinen kivun poistaminen, ja florismi kehittämiseksi. Näin osa toiminnoista on peruutettuina kokoaikaisesti, koska florismi yhdistettynä empatiaan on osaltaan pakollista, ilman sukupuolettoman ja empatiattoman ympäristön luomista, psyykkisen kivun poistamiseksi. Kirkko ei saa myöskään tätä teetättää ilmaisena vapaaehtoitsena pakkotyönä.

      • Omaisille, vain?

        Suomenkieliseltä puuttuvat näkö-esteet ihan kokonaisuudessaan.
        - Se ei tarkoita näkö-esteellisyyttä ihan kokonaisuudessa määrin, jos olette vihaa ja väkivaltaa, pelkkänä maailmanamme, ja meidän ympäristönä, onnistumisen elämyksettömyydellä miljöössämme.
        Näöstä tulisi löytyä esteellisyys yksityisyyden ja sen voiman, kuten yksityis-elämän rakentumiseksi turvallisen ympäristön muodostamisen takia, myös muille ihmisille seksuaalisuuden avulla.
        - "Minähän en tässä ole syytettynä enkä avaa mitään, koska tilanne on jo valmiina."
        Tässä on valitettavasti eettinen valinta, joka perustuu väkivallattomuuteen, eikä väestöä saa näin pyrkiä sosiaalisesti kanssakäyvien ihmisten avulla, pitämään tällä tavoin yksityis-elämää laiminlyövästi, näin näköesteettömässä turhautumassa.
        - Nyt kun vielä vahingossa tuettu väkivalta-miljöötä, ja olemme osittain suljetussa tilassa, ympäristönämme, ja siellä olevien ihmisten kanssa miljöössä, jossa meillä ei ole senkaltaista tilannetta järjestelmästä, joka olisi valmiina turvallisuudentunteen ja läheisyydentunteiden osilta. Mahdollistaen näin mm. taspainoisuuden, todelisuuden, tulevaisuuden ja turvallisuuden.
        - Mikä toiminto tämä tällainen on? kysyi Janne
        - 3-6 vuoden koulutus yleis-sivistyksen yksikköön, orpokotiin esim., 3-5- vuoden koulutus siihen, kuinka vaihdan orpokodin kapitalismin ja henkiparantamisen yksikön, osoittamisen ja ohjauken tavan takia, takaisin kodiksi, tai päinvastoin laitokseksi, mm. ja esim. Rem-unen mahdollistamiseksi, 3-5 vuoden koulutus viehe-hallusinaatiosta ja käyttöjärjestelmästä nimeltä omat ajatukset ja yksityisyys kasvojen ulkoisen kauneuden mahdollistamiseksi ja vaisto-, vietti-, ja normijärjestelmäksi.
        Täytyy kyllä sanoa, että kehitysvammaa tunnetaan hyvin huonosti.
        - Mistä sä olitkaan suuttunut?
        - Esim. siveyden loukkaaminen.
        Mutaatiot ovat arkipäivää, mutta ne ovat seksuaalista väkivaltaisuutta, kuitenkin vain hahmoterapiassa ja näin fantasian ja mielikuvituksen osin, vain mahdollistettuina.


    • kuoltava on kumminki

      Joo mää olen aina sanonut, jotta silavaa pitää vuolla ainakin se sentti siasta leivänpäälle, kun rupeaa pyörryttämään ja heikottamaan, toki tuo sila kyllä lyhentää tuota elämänkaarta, mutta elämän laatua se tuntuvasti parantaa, jotta mitä sitten kukin haluaapi, pään vaivatkin sillä silavalla helppaa, sitä kuolee heti tai sitten elää pitempään.

      • "Ei saa osoittaa"+-0

        Kotirauhan häirinnästä saa syytteen, jos se on ollut siveyden osalta pakkomielteen omaisesti, esillä tai siten erityisesti fantasian ja fiktiivisyyden osilta kosketellen, jopa apua hakien, ja näin laiminlyöden, kuten autistiseksi jättämällä.
        - Sä tuut ainakin sitten pois koulusta.
        - Haen oppikirjan perusteella pois koulutuksesta, teillä on jokin virheellinen tilanne siellä pakkomielteisestä, uskonnollisesta kiihkomielisyydestä.
        Mielestäni konkurssin mallia ei tarvita, koska voin olla läheisempi eikä tarvitse sillä tavoin paeta, esim. epärehellisyyttä, joka voi kovassa laihdutuksessa, esim. rasvattomuuden samanaikaisuudella kasvis-ruokavalion yhteydessä viedä näön.
        Asunnottomuuteen ajaminenkin on kiellettynä vain ottamalla vastuuta toisesta ihmisestä. Myös luetuttaminen yleis-sivistävästä yksiköstä on kiellettyä, mutta kun pakkomielteenä näyttää olevan käyttää hallusinaatiosta esim. jonkinlaista sulkua, esim. pään erilaisten ohimolohkon ja muistin tuottamien tunne-aukkojen kohdalta, esim. nimen avulla toimien, jota käytetään väestönsuojelun yhteydessä, kuitenkin vain osoittamisen sijaan, fokusaation tuoton ja assosiaation laukaisun osalta.
        - Miksi ette halua väestön olevan lainkaan tällaisen assosiaaton laukaisun tilassa?
        Vastuunottaminen ja siirtäminen tahdottomuudesta vaatii aina aivan erityisen nimeltä tehtävän valheenpaljastus-testistön poistamisen, ja näin pitkäaikaisesti lepäämistä, vain tajuttomana nukkuen ja ihan pystyasennotta, kuten esim. asunnottomuuden yhteydessä.


    • henkselit tai vyö

      En mää eikä Maija pysty tollasta putkea lukemaan pätkitä asiat kerrallaan ja vedä henkeä välillä, suoraan juoksuun on muuten monta menehtynyt, ootkos huomannu jotta tänäänkin päivä paistaa vaikka yöllä on ollutkin pakkasta ja housujen kannatukseen voipi käyttää vyötä tai sitten vaihtoehtoisesti henkseleitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe