Keskenmenon suru

Mulla meni maanantaina kesken ihan spontaanisti rv 9 1. Meillä on kyllä jo kolme lasta. Raskautta ei oltu harkittukkaan ja tukka pystyssä odotin testin tulosta. Positiivinen tulos oli kuitenkin ihana ja onnellinen vahinko. Tuhruttelu alkoi lauantaina, enkä siihen reagoinut kun edellisissä radkauksissa mulla oli sitä ollu alku vaiheessa joten oletin sen olevan normaalia. Maanantai iltana km sitte tuli. Alkoi supistella ja huolestuin hirveesti, se meni kuitenkin ohi kun istuin hetken rauhassa, laitoin pienemmät lapset nukkumaan ja vanhimmalle laitoin lasten elokuvan pyörimään. Olohuoneesta lähtiessäni tunsin että jotakin lorahti housuun, menin kylpyhuoneeseen tarkistamaan tilanteen ja sinne jäin. Sain sotkeentuneet housut pois ja sitten supisti taas ja todella kovasti, ku supistus loppui holahti lattialle hurja määrä hyytymiä ja verta. Uusi supistus ja sama juttu. Sattui niin kovasti et en voinut oikein liikkua, jouduin pyytämään vielä hereillä ollutta 5v poikaa tuomaan puhelimeni. Menin polvilleni lattialle kaiken sotkun eteen ettei poika näkisi mitään, poika toi puhelimen ja kysyi miksi kyykin lattialla yrittäen kurkkia, komensin pojan katsomaan lasten elokuvaa. Ensin soitto sairaalaan, sain käskyn lähteä polille heti. Soitto miehelle töihin, mies lähti samantien ajamaan kotiin. Sitte soitto lasten kummitädille joka lupasi ottaa lapset hoitoon ja pitää niin pitkään kuin tarve on. En voinut liikkua hyytymiä, jotakin kudosta ja verta tuli koko ajan. Vuodon ja hyytymien määrä oli todella hurja kun mies ehti kotiin. Hän myös säikähti kovasti, autteli mut ylös ja suihkuun, herätti nuoremmat lapset, puki lasten päälle ja tarkkaili mun vointia kysellen jatkuvasti. Lapset hoitoon ja sairaalaan. Nousin autosta ja sit tuntui et lähtee taju, pysyin kuitenkin tajuissani ja hiljakseen käveltiin päivystyksen ovesta sisään. Tutkimuksissa selvis että kohdussa oli vain irrallista kudosta, hyytymiä ja verta. Käskettiin kotiin odottelemaan et loppukin tulee pois. Tuli tyhjä ja lohduton olo. Kotona menin suihkuun, hyytymiä yms tuli koko ajan. Parin tunnin päästä kaikki loppui kuin oli alkanutki ihan yhtäkkiä, vain normaalia jälkivuotoa ja sekin suht niukkaa. Mies jäi kotiin mun kanssa koska en voinu yksin liikkua kun tuntui et taju lähtee vielä toisena päivänä km jälkeen. Olo on kamala, en oikeen tiedä mitä pitäis ajatella, meidän pieni vauva ei saanutkaan elää. Meillä on jo kaksi enkeli vauvaa, kolmatta ei olis tarvittu. 5v poika on kaksosita toinen, toinen kuoli kohtuun. Poikien vuosi poikien syntymän jälkeen aloin odottaa seuraavaa josta ilmeni vakava epämuodostuma ja ainoa vaihtoehto oli keskeytys. Kaksi onnistunutta raskautta ja nyt tämä. Tuntuu siltä et minuuttikin on liikaa kun ajatukset pyörii km ympärillä. Ahdistaa ja itkettää, enkä oikeen osaa käsitellä koko asiaa...