Lapseni on yksityisesti sijoitettu. Hänen kohdallaan ei ole annettu avohuollon tukitoimia vai miksi niitä nimitetäänkään... vaan tosiaan sain vaihtoehdot, joko teen itse sijoituspäätöksen tai hänet huostaanotetaan..
Olen aiemmin ymmärtänyt että aina pyritään kuitenkin lapsen palautukseen kotiin. Nyt olen saanut kuulla tältä eräältä sosiaalityöntekijältä monta kertaa että he ovat päättäneet että lapsi ei palaa, että sijoitus on pysyvä. Onko tämä laillista, onko tällaista tapahtunut muiden kohdalla?? auttakaa joku kitos....?
neuvoja kaipailisin?
10
138
Vastaukset
- --------
Onko mahdollista ottaa kuntasi sosiaaliasiamieheen yhteyttä?
Hänen yhteystietonsa pitäisi löytyä kuntasi nettisivuilta taikka sitten ihan vain kuntasi/kaupunkisi puhelin keskuksesta kysymällä.
Hän voi olla joko yksityinen palveluntarjoaja taikka kaupungin palkkalistoilla, mutta hänen tehtävänsä on neuvoa ja opastaa sosiaalihuollon asiakkaita.
Myös jos on mahdollista ottaa oma asianajaja hoitamaan asiaanne
niin sitäkin kautta voisi perheenne tilannetta selvittää.
Tässä tapauksessa googlaamalla esimerkiksi lastensuojeluasioissa työtä tekeviä asianajotoimistoja voi löytyä tietoa ja lähemmin voi kysyä
esimerkiksi siitä
että mitkä ovat mahdollisuutenne ilmaiseen asianajajaan tai pientä korvausta vastaan.
Itse voisit aloittaa asiassanne esimerkiksi
menemällä Tietosuojavaltuutetun sivuille
ja tulostamalla sieltä tiedonpyyntölomakkeen
jolla voit pyytää itsellesi kaikilta eri viranomaisilta lastasi koskevat ja sijoitukseen liittyvät asiakirjat.
Tästä asiasta saa lisätietoja ja neuvoja myös kysymällä suoraan Tietosuojavaltuutetun toimistosta neuvoa.
Googlaamalla "HOL Huostaanotetut lapset Rikotut perheet"
saat myös lisää tietoa miten kannattaa menetellä ja toimia asiassanne.
Onnea perheenne asiassa.
Suomen lastensuojelun velvoittaa myös Perheen Jälleen yhdistäminen
minkä laiminlyönnistä Suomelle on annettu sakkotuomioita EIT:ltä. - Oikeusvaltio?
Lapsi pitää palauttaa, mikäli huostaanoton edellytykset ovat poistuneet. Lakia vain ei tarvitse noudattaa. Valitettavasti. Täällä on oikeusturva olematon.
- Uupumaton
Meille tapahtui ihan samalla tavalla. Ei ole laillista, mutta ei kukaan oikeustaho usko. Ei huomioinut hallinto-oikeus eikä KHO edes sitä, ettei sossu henkilökohtaisesti selvittänyt kotiolosuhteitamme. Lapseni ollut kohta 2 vuotta sijoituksessa ja koko ajan tulee syytä kanteluihin, niitä alan nyt tehtailemaan muiden prosessien jälkeen, että edes lapseni ihmisarvo jossain huomioitaisiin, tosin kanteluiden käsittelyssä kestää. Yritän.. ja toivon että tämä painajainen loppuu. Toivon, että lapsestani ei tehdä luuseria, vaikka siihen näytetään pyrkivän. On sitten seuraavat huosta-asiakkaat valmiina, kun lapseni joskus saa jälkikasvua.
Tappelematta en tätä niele... - Ammattikasvattaja
Melkoisen monien sijoitettujen lasten kohdalla asiat ovat sijoitettuina paremmin kuin kotona. Oman kouluni lähistöllä on yksi lastensuojeluyksikkö ja ainakin siellä toiminta näyttäisi olevan tehokasta ja hyvää. Esim. rajojen asettelu lapselle on paljon selkeämpää kuin kodeissa - ikävä kyllä. Lasten koulunkäynti näyttääkin sujuvan aivan eri tapaan kuin kotona ollessa.
Osa tätä totuutta on se, että monilla sijoitetuilla on suuria ongelmia jo ennen sijoitustaan. Sopeutuminen tiukkoihin ja selkeisiin sääntöihin ei heillä onnistu kivutta. Lasten ja nuorten tilanteet ovat usein todella vaikeita.
Totta kai koti on paras paikka ihmiselle - jos asiat toimivat. Laitossijoitus on vaikea ja kallis ratkaisu, mutta on olemassa tapauksia, jolloin se on välttämätön. Osassa tapauksista mikään raha ei riitä. Lapset eivät voi myöskään loputtomiin odottaa, että ongelmat ratkeaisivat. Monille lapsen huostaanotto voi oikeasti antaa alkusysäyksen hoitoon hakeutumiselle tai sille, että itseään ottaa ns. "niskasta kiinni".
Avaajan käsitys asioista on joko tahallaan tai vahingossa virheellinen. Lasten olosuhteita arvioidaan erilaisin väliajoin ja huostaanotto pois biovanhemmilta ei ole "lopullinen". Eri asia on sitten se, jos huoltaja todellakin vaihtuu. Tämä kuitenkaan ei tapahdu lennosta ja ilman todella painavia syitä.
"Toivon, että lapsestani ei tehdä luuseria, vaikka siihen näytetään pyrkivän."
Omituinen ajatus. - lykelytsy
Moneltako nuorelta on kysytty että miksi sillä menee sijoitettuna paremmin kun kotona asuessa? Monelta nuorelta on kysytty että voiko se nyt hyvin kun se on sijoitettu kodin ulkopuolelle? Okei... joidenkin kohdalla se sijoitus pois kodista voikin olla paras ratkaisu, mutta entäs niiden kohdalla kun vanhempi itse vastustaa sijoitusta ja tietää että muut keinot oisivat auttaneet nuorta??
Kysyn vaan?? Ne jotka ovat joskus olleet sijoitettuina, onko niiltä kysytty näitä asioita??? - Ammattikasvattaja
Miksi asiat eivät tule sitten kuntoon jo kotona ollessa? Oletko tullut ajatelleeksi lainkaan sitä, että osa ihmisistä ei realiteetteja käsitä ennen uhkakuvien konkretisoitumista?
Lapset ja nuoret joutuvat ongelmiin ja huostaan juuri siksi, että vanhemmista ei ole ylläpitämään rajoja jälkikasvulleen. Rajattomuus näkyy monien lasten ja teinien käytöksessä ja usein muidenkin kuin vain huostaanotettujen kohdalla.
Lasten ja nuorten kyky arvioida tilanne omalla kohdallaan realistisesti ei ole läheskään aina hyvä.- asianajajaanyhteys
Tässä ei tainnut kuitekaan olla niitä neuvoja.
- Edelliselle
Törkeä valhe:
"Lasten olosuhteita arvioidaan erilaisin väliajoin ja huostaanotto pois biovanhemmilta ei ole "lopullinen". "
Millä oikeudella kukaan levittää noin väärää tietoa yhdellekään lapsestaan huolissaan olevalle vanhemmalle täällä tai missään muuallakaan!
Törkeää!- Aloittajalle
Asianajaja ja pahimmassa tapauksessa Valvira kuvaan mukaan, jos lapsesi kärsii huostaanotosta.
- vastausta
Aloittajalle kirjoitti:
Asianajaja ja pahimmassa tapauksessa Valvira kuvaan mukaan, jos lapsesi kärsii huostaanotosta.
Paljonkohan minuakin olisi loukannut, jos lapseni vielä ollessa laittomasti huostassa joku olisi tullut paasaamaan rajojen asettamisen puutteesta!
Ei tarvitse vetää yleistyksiä yksittäistapauksiin!
Ja jos joillain menee koulu paremmin huostan jälkeen, niin ei kyllä mene kaikilla. Meillä oli aivan päinvastoin.
Älä aloittaja luovuta!
Olet varmasti oikealla asialla lapsesi suhteen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770