15 vuotiaana multa leikattiin jotain mihin mun piti kuolla, en kuollut mutta jäi lievä epilepsia, en ole saanut kohtauksia vuosiin.. Miten tämmösen voi kertoa, jollekin ihmiselle josta pitää?
Salaisuuteni
josta en ole puhunut
19354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
entä miten voi kertoa pitämälleen ihmiselle,että on ollut rankan perheväkivallan uhri?
mä en ainakaan pysty kertomaan, toivottavasti sinä pystyt, eihän tuo sinun vikasi ole ollut, olit uhri..
Mä ainakin olen niin rikki joltain osa-alueilta henkisesti, ettei mua korjaa kukaan, ja olen varma ettei kukaan ikinä uskoisi edes juttuani.
niin minäkin,enkä usko,että minussa on mitään rakastettavaa.ei yhtään mitään..toki käyn terapiassa,mutta ei se ole auttanut.
miksi käyt terapiassa, jos se ei ole auttanut?
minulla on myös aika rankkoja kokemuksia, mutta enpä ole tähän mennessä vielä yrittänyt turvautua terapiaan, kun se viimeksi jotakin auttaa!
Kerro sopivassa tilanteessa niin kuin asia on.
Silloin huomaat ainakin, rakastaako hän sinua.
Jos mies, josta tykkäisin kertoisi jotain tällaista minulle, niin ei kyllä haittaa minua. Siis tietenkin välittäisin, mutta en ajattelisi huonoa tai lopettaisi tapailua. Mutta toiset ihmiset voivat olla pinnallisia, mutta sellaista ihmistä ei varmaan kukaan syvällisempi edes halua vierelleen kulkemaan.
Jos olet sinut asian kanssa ja myönnät sen olevan osa sinua, pysyt sen myös toisille jakamaan.
Ehkä niistä vaikeimmista usein vaietaan, valitettavasti. Mitä hankalampi asia, sitä vaikeampi siitä on puhua. Kaikki on suhteellista ja siksi olisin sitä mieltä, että lievä epilepsia ei aiheuttaisi toisessa mitään suurempaa... itsen kannalta olisi helpompi olla, jos ei tarvitsisi jännittää sitä, että asia paljastuisi mahdollisen kohtauksen tullessa. Voisi myös kertoa toiselle minkälainen se on ja mitä toisen olisi hyvä tehdä sellaisessa tilanteessa.
Perheväkivalta taitaa olla se vaiettu asia Suomessa, joka kuitenkin koskettaa monia meistä. Siitä voisi mainita jotakin viitteellistä ja katsoa, miten toinen siihen reagoi. Ehkä näitä asioita ei kuitenkaan tarvitse ottaa esille aivan ensimmäisillä tapaamiskerroilla, vaan vasta sitten, jos keskinäistä luottamusta alkaa olla ja suhde etenee.
Miten olis..kun on insestin, pedofilian, raiskauksen uhri ja kaikin tavoin alistettu, hullulla tasolla kidutettu.
helpottaa, harvassa ne ihmiset, joilla ei olisi jotain kipeitä asoita takana, joista vaikea puhua hänelle, uudelle tärkeälle ihmiselle. Mutta, lohdutukseksesi, näitä asioita ei tarvitsekkaan olla heti läväyttämässä pöytään. Rauhassa tutustutte, jos suhde kestää ja kantaa, rakkaus vahvistuu ja opitte tuntemaan toisenne. Silloin sulla on voimia ja uskallusta avautua enemmän itsestäsi.
Tuo asia liittyy sun terveyteen ja hyvinvointiin, ja mielestäni kuuluu myös kumppanin tietää, että sulla on ollut tuollainen vaiva. Kumppanisi rakastaessa sua sun hyvinvointi on myös yhtä tärkeä kun omansa.
En ole terapoinut koskaan ulkopuolisille. En ole kertonut koskaan koko totuutta kenellekään ja mulla on jo teini-ikäisiä lapsi. Asiat ovat vain tehneet tavattoman vahvan, mutta ymmärtäväisen, suvaitsevaisen ihmisen. Aikuisena lujan, mutta lempeän.
Kerrot vaan rohkeasti. Ei tuollainen voi missään nimessä olla rakkaudelle este.
Kaikille täysipäisille voi kertoa ja he ymmärtävät.samoin ihmiset jotka välittäävät susta ymmärtävät.
Eikä tollanen ole asia joka yleisesti ottaen vaikuttaisi mihinkään kanssakäymisiin ihmisten välillä,jollei se sinua itseäsi haittaa.
tähen, jos toisesta tykkää..hoh, tuo asia ei ainakaan minua karkottas.
Et kuule tiedä mitä multa on leikattu tai ainakin olis pitäny leikata.
ei ole kivaa että paljastat salaisuutesi palstalaisille muttet kaivatullesi, no no!
No ei todellakaan haittais
Epilepsia on pientä verrattuna esim. idiotismiin tms.
että mitä sulla leikattiin, jos ennustekin oli noin huono? Kuulostaa todella oudolta, koko ketju siis.