järkyttävää

huomasin tossa keskiviikon ja torstain välisenä yönä kun pari pultsaria oli marskipatsaan edessä seisomassa asennossa. kävelin siitä maaherran kadun jalkakäytävää rolleria päin. huomasin, että kaiffareilla oli molemmilla pikkuveitikat käsittelyssä.
ukot roiskutti sissijuustoa ihan tosissaan. en jäänt paikalle odottamaan tulen avausta.
kavereilla ei ollut mitään kunnioitusta semmosta suurmiestä kohtaan joka on osasyyllinen vapauteemme.
3440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Odotahan vaan kun siihen patsaan kylkeen alkaa tulla kakaroitten graffiteja ja tageja. Fiksua oli muuten järjestää "kansalaiskeräys" sen patsaan roijaamista varten. Harmi vaan että se keräys aloitettiiin patsaan siirtämisen jälkeen (=kaupunkilaisten pussista koko homma joka tapauksessa vaikka sitten verovaroina jos ei lahjoituksina)

Olisikohan täkäläisten jo aika siirtyä tähän päivään. Huomaa että "Marski" on teroitettu syvälle selkäytimiin. Niin syvälle että se jarruttaa seudun kehittymistä ja terveiden asenteiden syntymistä.

Äänestä

sinuna olisin tehnyt mitä isänmaan puolesta olis voinu, sissipuukko esiin ja lerssi poikki! Siihen olis sekin surina loppuna ja säästyis nekin mikkelin sossun rahat niiltä osin... Pultsareitten hyysäminen kielletty - kyltit esiin!

Äänestä
  • Olisivat jättäneet sen patsaan sinne missä olikin niin ei olisi tarvinnut tuhlata muutenkin velkaisen kaupungin varoja turhanpäiväiseen siirtelyyn.

    "Ei patsaiden siirtelyä veronmaksajien rahoilla" ja "Sotahullut kuriin"-kyltit esiin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


marskipatsas kirjoitti:

huomasin tossa keskiviikon ja torstain välisenä yönä kun pari pultsaria oli marskipatsaan edessä seisomassa asennossa. kävelin siitä maaherran kadun jalkakäytävää rolleria päin. huomasin, että kaiffareilla oli molemmilla pikkuveitikat käsittelyssä.
ukot roiskutti sissijuustoa ihan tosissaan. en jäänt paikalle odottamaan tulen avausta.
kavereilla ei ollut mitään kunnioitusta semmosta suurmiestä kohtaan joka on osasyyllinen vapauteemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu