Huolla rellusi oikein ; )

Heips. Löysin tämän volvolandian keskustelupalstalta. Ajettelin, että se voisi huvittaa myös meitä renun omistajia ja keventää palstan välillä niin kitkerää tunnelmaa...


RANSKATTAREN KOEAJO:

Ranskalaisen auton avaimet ovat yleensä joko hukkuneet jemma nimiseen paikkaan tai ne on piilotettu sokeripurkkiin ja naapuri on sokeria lainattuaan leiponut ne tiikerikakkuun. Onneksi koeajoon varatun ranskattaren oviin, että virtalukkoon kävi sama kahvilusikka. Autoa oli yritetty maahantuojan toimesta siistiä, mutta takapenkille unohtuneet, pelikortit, pitsiliinat, työkyvyttömyyseläkehakemukset, raviurheilulehdet, ajurinlakki, retkikeitin, makkaratikut ja mustunut katto kertoivat edellisistä omistajista sentään jotakin.

Maahantuojan ohjeiden mukaisesti tungin kahvilusikan virtalukkoon ja väänsin. Niin sinun ei todellakaan tarvitse olla mikään Uri Geller vääntääksesi lusikalla ranskatarta käyntiin. Starttimoottorin kiljahtaessa aloin sotkea pedaaleita kuin pyhäkoulun opettaja polkee vanhaa harmoonia. Taustapeilistä alkoi näkyä savumerkkien tapaisia pöllähdyksiä ja autoa ravisteltiin kuin yskänlääkepulloa ennen käyttöä. Tiesin auton käynnistyneen, kun ikkunat alkoivat vetää huuruun ja kierroslukumittari seilasi 3-4 tuhannen paikkeilla.

Ranskalaiset insinöörit olivat korvanneet vaihdekepin kojelautaan survotulla kävelykepillä. Temmoin keppiä kuin oven väliin jäänyttä sateenvarjoa raitiovaunussa ja arvoin vaihteita tyyliin: kakkonen, kolmonen, ykkönen, Bingo! ja harmaahapsinen voittaja siellä nurkkapöydässä, ole hyvä tule hakemaan palkintosi joka on tällä kertaa kaksi paria tukisukkia ja mutahoitoja Ikaalisten kylpylässä!

Ranskattaren kuljettajan penkki oli saanut hyvän otteen perseestäni, eikä aikonut päästää saaliistaan irti. Onnistuin kuitenkin saamaan siedettävän ajoasennon, vaikkakaan munani eivät ole koskaan käyneet yhtä lähellä leukaani. Ajaessani ensimmäiseen tiukempaan mutkaan huomasin erikoisen ilmiön. Auton renkaat olivat tukevasti kiinni tiessä, mutta keskipakoisvoima väänsi koria vinoon niin, että ulkokurvin puoleiset lokasuojat iskivät kipinää? Ohjaus oli ranskalaiseen tapaan tunnokas, eli rattia sopii pyöritellä kuin onnenpyörää. Se välitti tien kallistukset ja liukkauden kuljettajan käsiin yhtä hyvin kuin 1600-luvun Espanjalainen fregatti ruoriin.

Moottoritielläkään ranskatar ei jätä ketään kylmäksi. Keskustelu auton sisällä tapahtuu paperilappuja vaihtamalla tai kirjoittamalla suoraan huurtuneeseen tuulilasiin. Boeing 747 lentokoneen turbiinisiipien takaa on nousukiidossa mitattu samoja desipelilukemia kuin ranskattaresta kiihdytyskaistalla, joten ei ole mitenkään hassua ajaa ranskatarta esim. tankoparsat korvissa. Maantiellä ohitukset sujuvat siten, että kun edessä ajava metsätyökone väistää bussipysäkille, niin kaikki kyydissäolijat ottavat muna-asennon ja kuskin runtatessa pienempää silmään luetaan rukous. Jos ohitus tyssää esim. traktorin perävaunun kohdalla keulaan osuneeseen isohkoon kärpäseen tai tuulen henkäykseen, on hyvä keskeyttää ohitus ja yrittää alamäessä uudestaan.

Turvavarusteita ei ranskattaresta juurikaan löydy. Päätä suojaa vain kuljettajan käyttämä olkihattu ja penkitkin on syytä pitää ajon aikana etuasennossa, jotta kuljettaja ei esim. kettuun törmätessä jäisi kitumaan. Tavaratilat ovat Ranskalaiseen tapaan hulppeat sillä kaikki kesämökkiä pienemmät esineet kuljetetaan tavallisesti katolla. Aidoissa ranskattarissa vakiovarusteisiin kuuluvat myös kukalliset verhot ikkunoissa. Matkamusiikista vastaa kuljettajan sylissä tiuhaan soiva haitari ja kauhusta kirkuva anoppi. Kaikki käyttökytkimet on sijoiteltu Ranskalaiseen tapaan kätevästi, esim. meikkipeili sijaitsee takaluukussa, mukitelineet penkin alla ja tupakansytytin bensakorkin vieressä. Näin anoppi voi kaunistautua omalla paikallaan vararenkaan ja tunkin välissä, ohituksissa kaikki voivat huoletta laskea alleen ja lopuksi kuski pääsee eroon koko roskasta vetäisemällä tankatessaan kunnon hermosauhut.

Vive La France!