Vahvuuteen sairastunut

Mara

Hei,

Onko täällä henkilöitä, joille ongelmia on tuottanut ns. "vahvuuteen sairastuminen"?

Itseäni tämä vaiva tuntuu läheisteni mielestä voimakkaasti vaivaavan ja kun termiä netistä kiikaroin, niin kyllähän oireet ovat kovin tuttuja. Tässä lainaus selostuksesta, joka paremmin kuin hyvin tuntuu osuvan kohdalleen :

"Ihminen pyrkii kontrolloimaan toisia ihmisiä, jopa omia tunteitaan ja koko elämää. Hän yrittää hankkia itselleen turvan hallitsemalla kaikkea, mikä hänen ympärillään on. Elämäänsä tällä tavoin hallitsemaan pyrkivästä ihmisestä voisi sanoa, että hän on sairastunut VAHVUUTEEN. Hänen on tavallaan pakko olla jatkuvasti varuillaan ja valppaana. Tällaisen ihmisen on tiedettävä kaikki, osattava kaikki ja hallittava kaikki."

Eli, nyt kysynkin arvon palstalaiset : Onko kukaan löytänyt vastaavaan ongelmaan apua terapiasta?

Parisuhteeni kärsii tällä hetkellä voimakkaasti tästä äidiltäni perimästäni luonteenpiirteestä, ja olen valmis kokeilemaan terapiaa, jos sellaisesta apua olisi.

Kaikista vastauksista kiitollisena,

Mara

9

2988

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vedenkeiju

      Heippa Mara!
      Itselläni on ollut sama ongelma, jonka kanssa kiivaasti taistelen. Käyn psykologilla. Koen saaneeni paljon apua. Olen oppinut huomaamaan ja tiedostamaan tilanteet, jolloin vahvuuteni astuu esiin liiallisena. Olen joutunut olemaan pienestä pitäen äitini tuki, sitä kautta ryhdyin yläasteella puuttumaan muidenkin elämään jne. Yhä äitini pyrkii tukeutumaan minuun ja muuttuu aivan pikkutytöksi seurassani! Mutta kun itse tarvitsin tukea ja apua, en saanut sitä. Muut kokevat, että minuun on helppo luottaa ja tukea, mutta nyt olen oivaltanut, ettei se ole minun tehtäväni. Jokainen vastaa omasta elämästään ja päätökset on tehtävä jokaisen itse. Minun ei tarvitse olla vahva. Sinunkin "vahvuuden" taustalta voi löytyä yllättäviä syitä. Toivotan sinulle voimia ja rohkeutta kohdata itsesi ja menneisyytesi. Se on hyvin antoisaa, avartavaa, mutta välillä hyvin pelottavaa. Tarvitset paljon puolisosi tukea matkalla vapauteen. Onnea matkaan!

      • Mara

        Hei Keiju,

        Itselläni on myös hyvin "itsenäinen" lapsuus/nuoruus taustalla. Alle kaksikymppisenä (ja välillä myöhemminkin) kärsin voimakkaasta masennuksesta jonka takia kävin vuosia psykologilla. Nykyään on masennus suuresti helpottanut, mutta tarkemmin ajatellen olen tainnut sitä itse hoitaa kovettamalla itseni maailmaa kohtaan. Olen erittäin kyyninen ja sarkastinen ihminen.

        Itseäni ei tämä luonteen kovuus haittaa, mutta läheisiäni sitäkin enemmän. Etenkin vaimoni, jonka itseluottamuksessa on parantamisen varaa, kärsii synkeän pessimistisestä luonteestani (itse tätä kutsun inhorealismiksi). Myöskään alituinen väittelynhaluisuuteni ei tässä auta lainkaan (pidän väittelemisestä suuresti, ja voittamisesta liikaa nauttivana valitsen/ohjaan aiheet siten, etten juurikaan jää tappiolle).

        Huoh, nihkoisaa havaita itsessään ominaisuuksia, joiden kanssa itse pärjää ja jopa niistä jollain tasolla nauttii, mutta jotka tekevät minusta vaikean elämänkumppanin :(

        Aika näyttää.

        Mara


    • Lomalta palannut

      vaivaa ihmisillä on ja minä olen kohdannut läheisenä työtoverina vahvuuteen sairastuneita. Yksi oli jopa vuosikausia huonekaverinani. Se oli vaikeaa aikaa, kun tällainen luonnehäiriöinen pyrki aina esittämään täydellistä tekijää. Hän oli niin vakuuttava, että kaikki uskoivat häneen. Kuitenkin huomasin, että hänen naamionsa takana värisi pelokas ihminen, joka ei saanut rauhaa, jos ei täydellisesti hallinnut tilannetta. Hän ei voinut koskaan myöntää epävarmuuttaan. Luulen, ettei hän koskaan pysty menemään terapiaan, mikä olisi hänen pelastuksensa. Toisaalta ymmärrän, että omaan itseensä tutustuminen olisi hänelle kauhistuttava kokemus, mutta ammattitaitoisen psykiatrin avulla hän voisi vähitellen oppia käyttäytymään toisin. Toivotan sinulle paljon voimia, kun olet tehnyt noin rohkean päätöksen ja uskallat lähteä terapiaan. Ei kannata säikähtää mielen synkimpiäkään kolkkia, terapeutti auttaa sillä tutkimusmatkalla omaan itseen.

    • Kansalainen

      Kaikkitietävät ihmiset ovat ärsyttäviä.

      • ....................

        Kerro lisää


      • Kansalainen
        .................... kirjoitti:

        Kerro lisää

        Etkö ole huomannut sellaisia ihmisiä jotka tietää kaikki?Vaikka ei ne tiedä mitään ne esintyy kaikkitietävänä.Ainakin minua ärsyttää.Jos opettaa uuden asian niin kohta ne opettaa sitä opettajalleen.Takana pätemisen tarve ja pakkoneuroottinen luonne.Syvä alemmuuden tunne josta on nöyryys kaukana.Nyöryytä osoittaa kylläkin kun hakee apua,eli tilanne ei ole toivoton,päinvastoin.Koita jaksaa!


    • päästä irti

      Mielenkiintoista, että ensin voi olla vahva ja sitten kuitenkin kärsiä siitä.

      Tulee mieleen, että tällä palstalle ilmeisesti mistä tahansa asiasta saa kehitettyä itselleen taudin ja sitten olla iloinen taudinkuvasta ja elää sen mukaan. Mikähän sellaisen käytöksen pohjimmainen tarve on?

      Kysyjälle vastaisin tuohon "ongelmaan" että jos olet noin upeasti tietoinen asiasta niin mikä estää itse löytämästä lisää tietoisuutta asian ratkaisuun?

      Tietänet itsekin että kyse on vain tasapainon löytämisessä.

      Tässä tapauksessa kyse ei ole vahvuudesta. Vahvuutta tuskin on se että et luota muihin
      silloin kun siihen on edellytykset. Parannuskeino tähän on huomattavasti helpompi kuin
      fyysisesti heikolla ihmisellä. Siinä kun
      suurin osa palstan ihmisistä joutuu työskentelemään tosissaan sen eteen, että pystyy
      ja uskaltaa sanoa omat tarpeensa niin sinä kuulut tällä palstalla todella pieneen vähemmistöön. Voit ottaa pieniä turvallisia askeleita kerrallaan ja hieman hellittää päällepäsmärinä olosta kotona ja työpapereista työpaikalla ja harjoitella delegointia.
      On paljon mukavampaa nähdä että joku oppii kuin aina olla opettavinaan, mutta olla antamatta todellisia mahdollisuuksia oppimiseen.

      Jos tämä ei ole ratkaisu niin sitten on taustalla jotain muuta päävikaakin. Muta älä nyt ihmeessä mene sanomaan sairautta vahvuudeksi tai jokuhan
      ressukka voi vielä sen mennä uskomaan eikä enää tiedä mitä pitäisi tehdä.

    • Don Quijote

      Minä sairastuin vahvuuteen jo lapsena, molemmat vanhempani ovat alkoholisteja ja täysin tällä hetkellä voisi sanoa "laitapuolen kulkijoita". Suhteet vanhimpiini katkesivat kokonaan jo vuosia sitten, mutta oireet vahvuudesta ovat edelleen olemassa.

      En luota kehenkään, enkä tarvitse kenenkään apua, vaikka silti joskus tuntuisikin. Haluan aina selvitä asioista omin avuin vaikka tilanne olisi mikä.

      Minulla on edelleen tarve rakentaa ympärilleni suojamuuri, jonka takana hallitsen ja kontrolloin kaikkea, joka "kuuluu" minulle. Olen myös jatkuvasti epäilevällä kannalla ja varuillani. Minusta on iän myötä tullut kyyninen ja sarkastinen tyyppi, etenkin jos kuuntelen muiden ihmisten vähäpätöisempiä ongelmia, jotka minusta eivät ole ongelmia ollenkaan. Ei minulla ole kylläkään tarvetta olla kaikkitietävä, mutta pidän kiinni aika tiukkaan periaatteista, jotka olen omaksunut elämäni aikana ja olen hyvin kriittinen itseäni kohtaan, en mielelläni salli itselleni virheitä tai typerää käytöstä. Jos epäonnistun, rankaisen aina itseäni, enkä anna itselleni kovin herkästi anteeksi, joissain asioissa en koskaan.

      En tiedä onko tässä mitään määritelmää vahvuuteen sairastumiseen, mutta minulle kerran eräs opettaja sanoi, että minulla on tämä sairaus.

    • Nekku

      Varsin tuttua. Kyse vähvuuteen sairastumisessahan ei ole siitä, että pyrkisi käyttäytymään muita ihmisiä kohtaan hallitsevasti, vaan nimenomaan siitä, että koko OMA elämä täytyy olla täydellisesti hallinnassa, lähes millimetripaperilla suunniteltu ja omissa ohjaksissa.

      Ja kuten jossain vaiheessa tulet huomaamaan, kaikkea ei voi kontrolloida, kaikkeen ei voi varautua, kaikkea ei voi suunnitella etukäteen.

      Yhtäkkiset elämän kriisit (vakava sairaus, avioero, työttömyys yms. yllätykset) viimeistään romahduttavat korttitalon - ja se ei ole kaunista katseltavaa.

      Itselleni kävi juuri näin. Seurauksena oli vakavia psykosomaattisia sairauksia sekä vaikea, psykoottistasoinen depressio.

      Ainoa mahdollisuus on opetella elämään tässä hetkessä, sietämään yllätyksiä ja sattumia ja hyväksymään oma heikkoutensa ja epätäydellisyytensä.

      Itse kävin "romahdukseni" jälkeen psykoterapiassa kolme vuotta, olen edelleen (12 vuoden jälkeen) osittain lääkityksellä. Alan hiljalleen oppia, mutta matka ei ole ollut helppo.

      Suosittelenkin terapiaan hakeutumista, ennen kuin on pakko. Silloin saattaa olla jo myöhäistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe