Mä

että ruokin itse ikävääni. Maalailen päässäni kaikenlaisia kuvitelmia, minkälaista olisi esim. kävellä hänen kanssaan
rannalla käsikädessä, taikka käsikkäin syysillassa, pimenevän kaupungin sykkeessä. Kuvittelen ne kaikki tuoksutkin, kun tuuli puhaltaisi hänen
hiuksiinsa, liikenteen äänet ym. pelottavaa?

Kuvittelen myös kaikenlaista muutakin, miltä yhteinen asuntomme näyttäisi jne. Pitäisiköhän mun hakeutua johonkin hoitoon, ei tästä taida tulla kun
molemmille paha mieli? :D

Jotenkin hän on vaan herättänyt mussa noin vahvoja tunteita, ei ole tullut kenenkään muun kanssa vastaan. Ja tätä on jatkunut pitkään, toinen
asia on se jatkuuko vielä, loppujen lopuksi aika hajottavaa.


Ihmisen mieli on vaarallinen. Mutta tunteet kyllä aika kivoja. Ja tietenkin hänet tahtoisin, mutta tilanne taitaa olla mitä on.. ;)
9264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

on, että mielikuvat ohjaavat meitä. Siksi kannattaa olla ajattelematta moisia, jos ne ovat vain kuvitteellisia...jos et koskaan enää tapaa häntä.

Äänestä

Älä ole huolissasi, melkein kaikki maalailee just noin elämäänsä rakkaan ihmisen kanssa.Mitä kaikkea kivaa yhdessä tehtäis, miten asuttaisiin ja miten tutustuttaisiin toistemme vanhempiin ja sukuun ym.Luomujuttuja siis :)

Äänestä
  • Siis on lupa kuvitella ja haaveilla, vaikka ei sitten koskaan toteutuisikaan.

    Äänestä

Mäkin joskus kuvittelin noin. Nyt kuvitelmiin tulee väliin joka kertaa vaalea nainen. Ei enää tunnu hyvälle. Kaipa se tunne meni menojaan. Ja sydän ei enää tunne häntä omakseen

Äänestä

Onneksi ei ollut illuusioita mistään. Sattuu se silti.

Äänestä

tuntuu, ja unet ovat vielä pahempia!

Äänestä
  • tarkoitit kai :)

    Äänestä

sydämen rakkaudelle, avaa sydämen ilojen lisäksi suruille :(

Äänestä

menee, niin kuvitelen minäkin vanha ihminen, mutta kun rakkkaus astuu kuvioihin, niin noinhan siinä käy, mutta ei siinä mitään pahaa ole, kuvitella ja haaveilla saa, vaikka mitään ei sitten tapahtuisikaan, mielenterveyden puolelta en sitten tiedä onko tämä hyvä vaiko huono juttu, mutta kuvittelisin sen olevan terveydelle ihan hyvää, kyllä me eroon tästä päästään, jos ei mitään kongreettista tapahdu, hyvää kevään jatkoa sinulle, kaikki muuttuu aikanaan paremmaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olen huomannut kirjoitti:

että ruokin itse ikävääni. Maalailen päässäni kaikenlaisia kuvitelmia, minkälaista olisi esim. kävellä hänen kanssaan
rannalla käsikädessä, taikka käsikkäin syysillassa, pimenevän kaupungin sykkeessä. Kuvittelen ne kaikki tuoksutkin, kun tuuli puhaltaisi hänen
hiuksiinsa, liikenteen äänet ym. pelottavaa?

Kuvittelen myös kaikenlaista muutakin, miltä yhteinen asuntomme näyttäisi jne. Pitäisiköhän mun hakeutua johonkin hoitoon, ei tästä taida tulla kun
molemmille paha mieli? :D

Jotenkin hän on vaan herättänyt mussa noin vahvoja tunteita, ei ole tullut kenenkään muun kanssa vastaan. Ja tätä on jatkunut pitkään, toinen
asia on se jatkuuko vielä, loppujen lopuksi aika hajottavaa.


Ihmisen mieli on vaarallinen. Mutta tunteet kyllä aika kivoja. Ja tietenkin hänet tahtoisin, mutta tilanne taitaa olla mitä on.. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu