Olen tullut siihen tulokseen, että tein opiskelualaa valitessani virheen. Opiskelen tällä hetkellä kasvatustieteellisessä tiedekunnassa, jonne päädyin hakemaan aikoinaan psykologian sijaan. Olen siis kandidaattivaiheessa, ja alkanut enemmän ja enemmän kääntyä sille kannalle, että psykologia olisi ollut sopivampi valinta. Kysymys kuuluukin nyt, että kuinka vaikeaa on oikeasti saada opinto-oikeus psykologiaan sen jälkeen kun suoritettuna on kandidaatin tutkinto toisesta aineesta? Minulla tulee olemaan psykologian aineopinnot kasassa valmistuessani kandiksi, eli olisin siis kai oikeutettu erillisvalinnassa hakemaan? Onko kenelläkään täällä kokemusta?
Iskee vähän epätoivo, kun tunnen todellakin olevani nyt väärällä alalla ja pelottaa jos en saakaan enää mahdollisuutta vaihtaa suuntaa. Ilmeisesti tulossa on vielä jokin vuoden 2014 haku-uudistus joka vaikeuttaa uusiin opintoihin hakeutumista entisestään...
Apuja!
Iskee vähän epätoivo, kun tunnen todellakin olevani nyt väärällä alalla ja pelottaa jos en saakaan enää mahdollisuutta vaihtaa suuntaa. Ilmeisesti tulossa on vielä jokin vuoden 2014 haku-uudistus joka vaikeuttaa uusiin opintoihin hakeutumista entisestään...
Apuja!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eihän se vaihtaminen helppoa ole. Henkilökohtaisesti luin kasvatustieteestä kandin ja vaihdoin maisterin tutkintoon toisen pääaineen. Erillisvalinnalla hain. (Pitkänä sivuaineena minullakin oli psykologia. )
Kasvatustiede on vähän ongelma-aine. Välillä tuntui, että kaikki olivat jossakin varavaihtoehdossa. Moni haaveili luokanopettajan koulutuksesta, mutta mahtui sinne myös joukkoon niitä, jotka alunperin olivat ajatelleet psykologian opintoja. Eli monilla oli motivaatio-ongelmia, joka tietysti heijastui ryhmähenkeen.
Oli kyllä suuri kulttuurishokki "aikusen kehitys" -kurssi, jolla teimme ryhmäesseen, kun kaikki olivatkin aidosti erittäin motivoituneita. Kasviksen puolella pakolliset ryhmätyöt olivat yhtä tuskaa. Kasviksessa oli myös paljon näitä nk. kulta lusikka suussa syntyneitä, jotka olivat vain hommaamassa mahdollisimman helpolla akateemista tutkintoa, jonka jälkeen isäpapan suhteilla työelämään.
Henkilökohtaisesti lopetin kasvatustieteen opiskelun kandin tutkintoon ja luovuin maisterin suoritusoikeudesta, sillä olin aivan varma etten enää sitä ainetta jatka. Kevään erillishaussa pääsin uuteen aineeseen. Jos en olisi päässyt niin olisin hakenut seuraavana keväänä uudelleen.
Kuulostaa erittäin tutulta. Varsinkin tuo kultalusikka-asia on kyllä itsekin tullut huomattua. Olen kyllä tullut siihen tulokseen, että kandin jälkeen en enää halua jatkaa. Pelottaa vaan, kun vaihtaminen on niin vaikeaa. Jos joutuukin umpikujaan eikä pääse jatkamaan opintoja.
Mä päätin aikoinani lopettaa kandiin sen kasvatustieteen. Ajattelin, etten opiskele maisteriksi vain tittelin takia. Turha niitä erittäin arvokkaita opintotuki kuukausia siihen tuhlata, jos ei kiinnosta.