Miesystäväni (emme siis ole naimisissa) haluaa tehdä muutoksen testamenttiinsa niin, että vaikka omaisuus menee suvulle (meidän yhteinen sopimus), minulle jäisi hänen kiinteistönsä asumis- ja hallintaoikeus kuolemaani saakka. Emme asu nyt yhdessä, eikä ole tarkoitus muuttaakaan.
Pitääkö testamentti tehdä kokonaan uudestaan, vai riittääkö muutos erillisellä paperilla? Vaatiiko asiantuntemusta? Milloin perilliset joutuvat maksamaan perintöveron, siirtyykö maksaminen kunnes keikahdan ja onko veron suuruus kuitenkin sama vaikka kiinteistö on/on ollut minun hallinnassani?
Testamentin muutos/hallintaoikeus
6
935
Vastaukset
- on kyse
Muuten aika outo tilanne!
- jakomäki
Kirjoitin eilen illalla pitkän vastauksen tähän, mutta jostain syystä sitä ei näy tässä.
Totean nyt vain lyhykäisesti sen, että mielestäni tapauksessanne kannattaa tehdä kokonaan uusi testamentti, jotta mahdollisislta tulevilta testamenttiriidoilta selvittäisiin. Testamentin tulkintariitoja käydään jatkuvasti ja jotta turvaisit asumisoikeutesi, suosittelen että kirjoitatte testamentin kokonaan uusiksi. Testamenttia tehdessä ja muutettaessa, on muistettava muotosäännökset. Myös muutokset on tehtävä testamentin muodossa (eli esteettömät todistajat, todistusklausuulit, jne)!
Hallintaoikeutesi rasittaa tulevan omistajan omistusoikeutta. Omistaja maksaa perintöveron kun perintö on lainvoimainen (eli perinnönjaosta ei voi enää valittaa), hallinto-oikeutesi ei lykkää omistajan perintöveron maksua. Omistaja voi vähentää hallintaoikeutesi aiheuttaman rasitteen maksamastaan perintöverosta. Se mikä rasitteen matemaattinen arvo on, ilmenee perinö- ja lahjaverolaista.- abc
"Omistaja maksaa perintöveron kun perintö on lainvoimainen (eli perinnönjaosta ei voi enää valittaa)"
Perintöverotus toimitetaan perukirjan perusteella. Perintövero erääntyy siis maksettavaksi yleensä muutaman kuukauden kuluessa perittävän kuolemasta - kokonaan perinnönjaon lainvoimaisuudesta riippumatta. Jos sitten perinnönjako johtaakin toisenlaiseen lopputulokseen kuin mitä perukirjan perusteella oli ennakoitavissa, perintöverotukseen voidaan hakea oikaisua.
"Omistaja voi vähentää hallintaoikeutesi aiheuttaman rasitteen maksamastaan perintöverosta."
Vähennyksen tekee viran puolesta veroviranomainen. Vähennyksen määrä riippuu käyttöoikeuden haltijan iästä. - jakomäki
abc kirjoitti:
"Omistaja maksaa perintöveron kun perintö on lainvoimainen (eli perinnönjaosta ei voi enää valittaa)"
Perintöverotus toimitetaan perukirjan perusteella. Perintövero erääntyy siis maksettavaksi yleensä muutaman kuukauden kuluessa perittävän kuolemasta - kokonaan perinnönjaon lainvoimaisuudesta riippumatta. Jos sitten perinnönjako johtaakin toisenlaiseen lopputulokseen kuin mitä perukirjan perusteella oli ennakoitavissa, perintöverotukseen voidaan hakea oikaisua.
"Omistaja voi vähentää hallintaoikeutesi aiheuttaman rasitteen maksamastaan perintöverosta."
Vähennyksen tekee viran puolesta veroviranomainen. Vähennyksen määrä riippuu käyttöoikeuden haltijan iästä.Perintövero erääntyy siis maksettavaksi yleensä muutaman kuukauden kuluessa perittävän kuolemasta - kokonaan perinnönjaon lainvoimaisuudesta riippumatta.
-> tämä on ok huomio. Tarkoitukseni on vastata sopivan 'ylimalkaisesti' maallikkojen täällä esittämiin kysymyksiin. Kysyjä halusi tietää, vaikuttaako perintöveron maksuajankohtaan hänen hallintaoikeutensa. Uskoakseni vastaukseni täytti hänen tiedontarpeensa. - abc
jakomäki kirjoitti:
Perintövero erääntyy siis maksettavaksi yleensä muutaman kuukauden kuluessa perittävän kuolemasta - kokonaan perinnönjaon lainvoimaisuudesta riippumatta.
-> tämä on ok huomio. Tarkoitukseni on vastata sopivan 'ylimalkaisesti' maallikkojen täällä esittämiin kysymyksiin. Kysyjä halusi tietää, vaikuttaako perintöveron maksuajankohtaan hänen hallintaoikeutensa. Uskoakseni vastaukseni täytti hänen tiedontarpeensa.Ehkä vastauksesi täytti kysyjän tiedontarpeen. Joku toinen taas sai tarpeeseensa tiedon, että perinnöstä riiteleminen pitkittää vastaavasti perintöveron maksuvelvollisuutta. Tähän "tietoon" luottaen hän tulee kokemaan pahan pettymyksen, kun verolippu putoaakin postiluukusta kesken perinnöstä riitelyn.
Kyllä vastauksen tulisi mielestäni olla "ylimalkaisenakin" oikea, varsinkin antajana on juristi. - Olle
abc kirjoitti:
Ehkä vastauksesi täytti kysyjän tiedontarpeen. Joku toinen taas sai tarpeeseensa tiedon, että perinnöstä riiteleminen pitkittää vastaavasti perintöveron maksuvelvollisuutta. Tähän "tietoon" luottaen hän tulee kokemaan pahan pettymyksen, kun verolippu putoaakin postiluukusta kesken perinnöstä riitelyn.
Kyllä vastauksen tulisi mielestäni olla "ylimalkaisenakin" oikea, varsinkin antajana on juristi.Kuusi vuotta on odoteltu, että verolippu putoaisi postiluukusta, mutta kun ei niin ei. Riitely vain jatuu ja jatkuu.
Taidamme olla aika eriarvoisessa asemassa me veronmaksajatkin jos olemme sitä oikeutta hakevanankin.
Meillä kaikki on niin ylimalkaista ja peitellyn korruptoitunutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393