Miten toipua

Perheen jäsenen menettämisestä? Ei kuulu tänne palstalle, mutta haittaako tuo..
6134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

joillakin se ikävä saattaa kestää loppuelämän, toiset taas saattavat painaa sen ns. taka-alalle kun aikaa menestyksestä on kulunut.
Koskaan se ei unohdu, aina mielessä, siellä jossain taka-alalla, joskus kipuna, joskus muistoina niistä ajoista kun kaikki oli vielä ok.
Meni muistojen puolelle, ei löydykkään sanoja, kaikki pyörii mielessä vaikka aikaa siitä jo on.
Jaksamista, kyllä se elämä asettuu kohdalleen jossain vaiheessa.

Äänestä

kiristetään, ettei kukaan uskaltaisi auttaa?

Äänestä

ikinä kunnolla toivukkaan, mutta aika tekee sen helpotuksen, välillä tulee päiviä kun muistat häntä,heitä, on kova ikävä, mutta ajan kanssa ikävä helpottaa, nyt kulunut noin 5-vuotta, kun viimeksi läheinen kuollut, muistan heidät edelleen, mutta ei enään niin kauheana kipuna, vaan toivon vain, että heillä olisi hyvä olla, on tämäkin semmoinen sepustus, lohtuja sinulle,,

Äänestä

Samaa mieltä.Vain aika siihen auttaa.Oikeastaan sellaista aitoa surua ei edes tunne heti kuolemantapauksen jälkeen.Se on enemmän sellainen shokkitila, ettei pysty vielä oikeastaan tajuamaan tapahtunutta todeksi.Se aito suru tulee vasta joskus hautajaisten jälkeen ja saattaa kestää kuukausiakin.Suru palaa aaltoina ja eri vahvuisina tunteina uudelleen ja uudelleen.Kuollut jää ikuisesti muistoihin, mutta suruntunteet vaimenevat pikkuhiljaa.Suru pitää vaan elää, ei sitä voi, eikä kannata paeta.Me kaikki joskus täältä lähdetään.Kuolema on kuitenkin niin luonnollinen asia, vaikka se tuntuu pahalta kun se erottaa meidät lopullisesti rakkaistamme.
Vaikka hautajaisten muistosanoissa usein puhutaankin, jälleentapaamisesta.
Kukin uskoo tämänkin haluamallaan tavalla.Tapaammeko poisnukkuneet, sitten kun on meidän vuoromme kuolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mihin kirjoitti:

Perheen jäsenen menettämisestä? Ei kuulu tänne palstalle, mutta haittaako tuo..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu