Miten toipua

joillakin se ikävä saattaa kestää loppuelämän, toiset taas saattavat painaa sen ns. taka-alalle kun aikaa menestyksestä on kulunut.
Koskaan se ei unohdu, aina mielessä, siellä jossain taka-alalla, joskus kipuna, joskus muistoina niistä ajoista kun kaikki oli vielä ok.
Meni muistojen puolelle, ei löydykkään sanoja, kaikki pyörii mielessä vaikka aikaa siitä jo on.
Jaksamista, kyllä se elämä asettuu kohdalleen jossain vaiheessa.

kiristetään, ettei kukaan uskaltaisi auttaa?

ikinä kunnolla toivukkaan, mutta aika tekee sen helpotuksen, välillä tulee päiviä kun muistat häntä,heitä, on kova ikävä, mutta ajan kanssa ikävä helpottaa, nyt kulunut noin 5-vuotta, kun viimeksi läheinen kuollut, muistan heidät edelleen, mutta ei enään niin kauheana kipuna, vaan toivon vain, että heillä olisi hyvä olla, on tämäkin semmoinen sepustus, lohtuja sinulle,,

Samaa mieltä.Vain aika siihen auttaa.Oikeastaan sellaista aitoa surua ei edes tunne heti kuolemantapauksen jälkeen.Se on enemmän sellainen shokkitila, ettei pysty vielä oikeastaan tajuamaan tapahtunutta todeksi.Se aito suru tulee vasta joskus hautajaisten jälkeen ja saattaa kestää kuukausiakin.Suru palaa aaltoina ja eri vahvuisina tunteina uudelleen ja uudelleen.Kuollut jää ikuisesti muistoihin, mutta suruntunteet vaimenevat pikkuhiljaa.Suru pitää vaan elää, ei sitä voi, eikä kannata paeta.Me kaikki joskus täältä lähdetään.Kuolema on kuitenkin niin luonnollinen asia, vaikka se tuntuu pahalta kun se erottaa meidät lopullisesti rakkaistamme.
Vaikka hautajaisten muistosanoissa usein puhutaankin, jälleentapaamisesta.
Kukin uskoo tämänkin haluamallaan tavalla.Tapaammeko poisnukkuneet, sitten kun on meidän vuoromme kuolla.