Opiskelen viimeistä vuotta ammattikoulussa ja opinnäytetyö pitäisi tehdä. Joulukuussa meitä alettiin "valmistelemaan" siihen ja tammikuussa piti olla aihe valmiina. Ohjaava opettajamme sanoi että kannattaa ottaa joku aihe mikä ei ala rönsyilemään ja josta olisi helppo tehdä,eli ei tulisi rajaamisen vaikeutta. Otin itseäni kiinnostavan aiheen työn alle ja aloin hyvissä ajoin tekemäänkin sitä.
Olen nyt huomannutkin ettei aihe ole sellainen,että siitä olisi paljon tietoa tai että siitä ylipäätänsä tulisi paljoakaan tekstiä. Väliseminaari oli pari viikkoa sitten,eli jokainen meistä esitteli työtään: mitä on saanut aikaiseksi,sisällysluettelo ja tehtyä työtä sai muut kommentoida ja ehdotella parannusehdotuksia. Ideana mielestäni hyvä,mutta se ei oikein toiminut itselläni...Muilla oli pitkät sisällysluettelot,oon tehnyt sitä ja tätä ja on niin ja niin monta sivua valmiina,kaikkien töitä kommentoitiin ja muut varmaan hyötyivätkin tästä paitsi minä. Itsellä on vain muutama hassu otsikko työssäni,alaotsikoita tuskin ollenkaan eli sisällysluettelo on todella tynkä. Tekstiä olen saanut muutaman sivun tehtyä,noin puoli sivua-sivu per otsikko. Kun näytin työtäni kaikki olivat vain ihan hiljaa eikä mitään kommentointia tullut,opettaja sanoi että voisit vähän tuota yhtä otsikkoa muutella ja se siinä.
Nyt on ihan kauhea ahdistus,kohta työn pitäisi olla valmis enkä tiedä mitä tehdä. Aihettakaan ei viitsisi vaihtaa kun kuitenkin olen perehtynyt aiheeseen paljon ja tekstiäkin jonkin verran saanut aikaan.Yritän muistaa koko ajan että ammattikoulussa opinnäytetyö on vain 2 opintoviikon laajuinen eikä sen numeroa tule näkyviin todistukseen,aihe pelkästään. Olen muuten todella tunnollinen koulussa ja olen aina tehnyt kaiken vimpan päälle,ahdistaa ajatus että opinnäytetyöstäni tulisi huono ja saisin huonon numeron siitä.
Onko kellään ollut samanlaista tilannetta? Miten selvisit siitä?? Apua kaipaan todella paljon :((
opinnäytetyön tekemisen vaikeus
10
3274
Vastaukset
- opiskelija turusta
Vaihda aihetta, tuskinpa se liian myöhäistä on. Itseäni ihmettyttää se, kuinka joissain oppiaineissa opinnäytetyöhön varataan maksimissaan pari kuukautta, kun se taas yliopistoissa (riippuen tiedekunnasta) voi ihan hyvin venähtää yli vuoden.
Kerro opettajille, miten on asian laita. Varmaankin he voivat auttaa sinua keksimään uuden aiheen josta olisi tarpeeksi tietoa saatavilla. Opinnäytetyössä ei mielestäni olennaista ole niinkään se että pitää kiinni jostain tarkkaan määrätystä aikarajasta vaan se, että pystyy osoittamaan oman alan tuntemusta.- työ valmiiksi
Ammattikoulun opinnäytetyö on aivan eri tasoa kuin yliopistoissa tehtävät gradut. Siitä siis ero siihen, kuinka paljon aikaa työ vaatii.
Mutta, hyvä ammattikoululainen, olisiko mitenkään mahdollista, että saisit keskustella työstäsi kahden kesken opettajan kanssa. Kysyisit olisiko opettajalla hyviä vinkkejä työn valmiiksi saamiseksi. - lasketaanpa
Niin siis tässä aloittaja sanoo kurssin olevan 2 opintoviikon laajuinen. Yksi opintoviikko (ammattiopistossa) vastaa noin 80h työtä (tunnit koulussa läksyihin menevä aika jne.).
Yliopistossa Pro Gradu -tutkielma on 40 opintopisteen. Yksi opintopiste vastaa n. 27h työtä eli 40op=1080h. Pro Graduun vastaa siis tuhatta tuntia enemmän työtä kuin ammattiopiston opinnäyte, siitä johtunee myös siihen varattu aika. - opisskelija turusta
lasketaanpa kirjoitti:
Niin siis tässä aloittaja sanoo kurssin olevan 2 opintoviikon laajuinen. Yksi opintoviikko (ammattiopistossa) vastaa noin 80h työtä (tunnit koulussa läksyihin menevä aika jne.).
Yliopistossa Pro Gradu -tutkielma on 40 opintopisteen. Yksi opintopiste vastaa n. 27h työtä eli 40op=1080h. Pro Graduun vastaa siis tuhatta tuntia enemmän työtä kuin ammattiopiston opinnäyte, siitä johtunee myös siihen varattu aika.En puhunut pelkästään gradusta, myös kandidaatin tutkielma voi venähtää yli vuoden. Mutta oikeassa olet.
- joskus valmistunut
Olen opistotason koulutuksen käynyt ja tein näyttötyöni kahdessa viikossa. Sain arvosanaksi 5 (korkein numero), ja toteamuksen että työni oli yliopistotason työtä.
Kun tietää mistä työn tekee ja rajaa aiheen selvästi, ei liene vaikeaa tehdä kirjalliseen muotoon. Toki itselleni oli apua hyvästä kirjoitustaidosta sekä nopeasta lukutaidosta. Lähdeteokset löytyivät nopeasti ja nopea lukeminen auttaa mitä lähteistä tarvitsee ja mikä sopii siihne nomaan työhön.
Jos on opiskellut ahkerasti ja on tunneilla ja luennoilla mukana, on opinnäytetyön tekeminen jopa helppoa. Lukelkaa niitä jo tehtyjä opinnäytetöitä ja graduja, ne ovat ihmisten tekemiä eivätkä niin kovin kummoisia monetkaan.
Voihan olla että joskus voi mennä siitä missä on aita matalin. Kunha nläpi pääsee, eikä tressaa sillä liikaa itseään. Tulevaisuudessa on se työpaikka ja työn osaaminen tärkeintä, varsinkin ammattiin valmistuneilla.- kuin myös
Viitsitkö vielä kerskua vähän lisää itselläsi.
Kiitos. - se nyt vaan on niin
hih hah haa..
mikähän mahtoi olla aihe, oppilaitos ja vuosi?
Ihan kokemuksesta, ennenvanhaiset opiston lopputyöt on parhaimmillaankin aika kaukana tämän päivän AMK oppareista.
- opparisulle
Vaikeuksien kohdatess autan tarvittaessa ammattikoulu- tai AMK-tasoisen opinnäytetyön tekemisessä. [email protected]
- djhhhh
Minkä alana ihminen olet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai938932Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki484781Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414471Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit462726Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001536- 401316
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441266Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641192Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391170Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681120