Luetelkaa provokatiivisimpia taideteoksia joita on koskaan tehty

Luetelkaa provokatiivisimpia taideteoksia joita on koskaan tehty?
Mikä on olut provokatiivista, järkyttävää, näyttävää, suuren huomion kohteena?

8

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tjaaa-a,

      tuleehan noita mieleen, siis ainakin sellaisia joissa on pyritty provosoimaan. Genrenä se on aika väsynyt, Nyt eletään jonkinlaista jälki-avantgarden aikaa, jolloin kysymys siitä, mitä SAA taiteen nimissä tehdä, ei ole yhtä kurantti kuin mitä KANNATTAA tehdä. Ainakaan akatemiassa jonkinlaisesta provokaatiosta liikkeelle lähtevät jutut on aika marginaalissa, en ole omana aikanani niitä nähnyt, eikä opettajakunta ole erityisen kiinnostunut tyylilajista. Vähän infantiilina sellaista kai pidetään.

      Kannattaa etsiskellä kirja nimeltä " Blasphemy", siellä niitä esimerkkejä piisaa. Ilmeisimmät, ainakin suomessa provosoineet teokset voi varmaan jättää mainitsematta, kun ovat tiedossa muutenkin.

      • Adel Abdessemed on rahallisesti ja/= ilmeisesti taidemaailmassakin aika menestynyt taiteilija. Onko monen jeesuksen ristillä tekeminen piikkilangasta pelkäksi koristeeksi provokatiivista - no ei ainakaan suomalaisesta NYKYnäkökulmasta. Eläin gladiaattorirääkkäys sen sijaan voi ainakin eläinsuojelupiireissä olla suomessakin provokaatio - hän siis heitti monttuun erillaisia eläimiä ja antoi niiden keskenään tapella kuka jää henkiin.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Adel_Abdessemed

        Maurizio Cattelan on toinen menestynyt ainakin konservatiivisesta katollisesta näkökulmasta provokatiivinen taiteilija. Ja kyllä rukoileva Hitler patsas oliko Puolassa herätti holokaustiin suurella tunteella suhtautuvia suorastaan vihaan.

      • orfeus87 kirjoitti:

        Adel Abdessemed on rahallisesti ja/= ilmeisesti taidemaailmassakin aika menestynyt taiteilija. Onko monen jeesuksen ristillä tekeminen piikkilangasta pelkäksi koristeeksi provokatiivista - no ei ainakaan suomalaisesta NYKYnäkökulmasta. Eläin gladiaattorirääkkäys sen sijaan voi ainakin eläinsuojelupiireissä olla suomessakin provokaatio - hän siis heitti monttuun erillaisia eläimiä ja antoi niiden keskenään tapella kuka jää henkiin.

        Marcel Walldorfin pissaava mellakkapoliisi nainen herätti saksan sisäinen pienen kohun.
        http://www.marcel-walldorf.de/arbeiten/10

        Eli voisi yksinkertaisesti summata että todennäköisimmin 2000 luvulla luot kohaduttavan työn jos teet oikean näköisen vahanuken ihmisestä ja liität sen johonkin epäkorrettiin henkilöön tai/ja aktiin/tekoon.

        Seksi, uskonto, eläinrääkkäys - siinä on 2000 luvun närkästyksenkohteet.

        Ehkä ihmisrääkkäyskin toimii provokaationa silloin kun se ei ole hollywood väkivaltaa tai kauhua vaan oikeassa kontektissa josta ei saa tehdä pilaa kuten Hitler, Guantanamo ja pedofilia, lisäksi viellä ehkä terroristit.

      • Ah, niin,
        orfeus87 kirjoitti:

        Adel Abdessemed on rahallisesti ja/= ilmeisesti taidemaailmassakin aika menestynyt taiteilija. Onko monen jeesuksen ristillä tekeminen piikkilangasta pelkäksi koristeeksi provokatiivista - no ei ainakaan suomalaisesta NYKYnäkökulmasta. Eläin gladiaattorirääkkäys sen sijaan voi ainakin eläinsuojelupiireissä olla suomessakin provokaatio - hän siis heitti monttuun erillaisia eläimiä ja antoi niiden keskenään tapella kuka jää henkiin.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Adel_Abdessemed

        Maurizio Cattelan on toinen menestynyt ainakin konservatiivisesta katollisesta näkökulmasta provokatiivinen taiteilija. Ja kyllä rukoileva Hitler patsas oliko Puolassa herätti holokaustiin suurella tunteella suhtautuvia suorastaan vihaan.

        kyllähän taiteella SAA ihmisiä provosoitua, ja aika helpostikkin, mutta taiteilijakunnassa en vain ole huomannut että monillakaan olisi siihen tarvetta.Ehkäpä juuri sen helppouden vuoksi. Siitä tulee helposti pyrkyrimäistä pätemisen tarvetta, siitä provosoinnista.
        Aikoinaan koulussa oikein mietittiin kuinka tehdään oikein skandalöösi taideteos tai näyttely ja räkätettiin päälle. Jotkut olivat oikeasti toimivia ideoita naurattavat vieläkin kun niitä miettii.

        Harmi kyllä monelle kansalaiselle taiteilija tarkoittaa juuri tällaista tyyppiä joka kapakassa pohtii kuinka voisi aiheuttaa seuraavan skandaalin tai muuten vain k.settaa yleisöä. Olen oikeasti joskus keskustellut parinkin ihmisen kanssa jotka ajattelivat taiteilijoiden olevan juuri tuollaisia, eli yleisöä pilkkanaan pitäviksi huijareiksi.

        Olen silti tietenkin sitä mieltä, että ihmisiä tulee ja saa haastaa, mutta kellosepän hommaa se on, että teos kasvaa aiheuttamaansa provokaatiota suuremmaksi.

    • tempmil

      Minuun teki vaikutuksen se Dalin työ "Girafe en feu" - "Palava kirahvi". Joka maalausteknisesti ei ole niinkään vaikuttava kuin aihepiiriltään. En ole tutustunut teoksen kirjalliseen historiaan vielä mutta siitä tuli mieleen että se puhuu metsiemme kaatamisesta ja käyttämisestä huonekaluteollisuudessa ja teollisuudessa. Siinä on etualalla hahmo jonka kasvot on nyljetty ja joka sokeana haparoi, ruumiinsa pelkkä huonekalu. Taustalla on samanlainen hahmo jolla on puun oksisto päänään mikä minulle tuo mieleen metsän ja nymfit jotka edustavat puita. Sillä on punainen vaate kädessään kuin sodanjulistuksena tästä kamalasta teosta joka kuvassa on nähtävissä. Nyljetty metsä josta on tehty huonekalu. Minusta upeaa symboliikkaa mikäli nyt olen tulkinnut oikein ... mutta kamala katsoa työnä.

    • prokuraattori

      http://en.wikipedia.org/wiki/Guenter_Brus
      "Brus urinated into a glass then proceeded to cover his body in his own excrement, and ended the piece by drinking his own urine. During the performance Brus also sang the Austrian National Anthem while masturbating. Brus ended the piece by vomiting and was subsequently arrested."
      Pentti Otto Koskinen
      http://www.city.fi/artikkeli/Taiteen kauhukakarat/1081/
      "Kahvilaan ilmestyy charmantisti harmaantunut tyylikäs mies puvussa. Tämäkö on paljonpuhuttu perseveraatiotaitelija? Mies, jonka performanssissa seisotaan alasti meditatiivisessa tilassa nurkassa sormi peräaukossa, kunnes veri vuotaa?"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4473
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3228
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2894
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2697
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    6. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2540
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2487
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2075
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1727
    Aihe