Hei
Onko Koh lantalla joulun aikaan lomalla olleita? Ensi joulun matka varauksessa ja olisi kiva kuulla säästä juuri tuohon aikaan saarella.
Sää Koh Lantalla joulun aikaan
3
259
Vastaukset 3
- joulu 2012
Vietimme viime joulun ja vuoden vaihteen siellä ja sää oli kahta sadepäivää lukuun ottamatta mitä mainioin. Pilvistä tosin oli monena päivänä, mutta se on minusta hyvä ettei porota ihan täydeltä taivaalta.
- PetePhuket
Viime Joulu kuvattu yllä, näin oli.
Joulu 2011 oli niinikään ihan ok kelit, joitakin rankkoja sadekuuroja välillä oli. Uudenvuodenyönä sen sijaan alkoi rankka sade, joka jatkui koko seuraavan päivän ja vasta 2.1.2012 iltapäivällä alkoi taas porottamaan.
Eli voi olla mitä vaan, yleensä kuitenkin todella hyvää keliä, ainakin lämmintä. - saku sammakko
Sää tiedoitus odotettavissa joulukuussa 2013 Aurinkoista tai puolipilvistä hetkellisiä joskus rankempiakin sateita (ei päivittäisiä) jotka voivat kestää pari tuntia.Päivisin keskilämpötila 28°-35° Iltaisin keskilämpö 26°-30° Ilman kosteus 58°-100 %. Hyvää lomaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2052177Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1591439Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271081- 71927
- 58918
- 50842
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72841- 93787
Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta115717Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200707