Haluan Julian vaimokseni! Julia on kaunis ja sexy ja varmasti hyvä ja ihana ihminen.
JULIA
Ihastunut Juliaan.
831262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Mitä täällä hehkutat. Tiedät osoitteen, jonne voit mennä kosimaan.
Ei mul ole osoitetta. Olen eka kertaa täällä. Mikä osoite on?
Laita osotteeks Finland, Julia on niin kuuluisa että sillä löytyy.
Osote on Takilatie jotakin Jollas, Helsinki Finland. Johanna Tukiainen asuu samassa osotteessa. No kiva kun kerroit. Ihan kuin ei kaikki sitä jo aiemmin olisi tienneet.
muuten hyvä mut Julle on varattu, nähty toissapäivänä Kapteenin Kajuutassa uuden poikakaverin kanssa
Ai se uskossa oleva Porvoolainen, Ari Seppä tai jotain???
Rupee mieluummin omaishoitajaksi, niin saat juomarahaa. Hih ja jej!
Miksi puhutte Juliasta noin rumasti?
Totta joka sana, onko siinä jokin ongelma
Juliahan olisi loistavaa seuraa. Aina voisi olla ylpeä daamistaan ja ja tehdä kaikkea kivaa.
Julia
Osoite on taas vaihteeksi sairaalassa. Tulee kalliiksi yhteiskunnalle tuollainen ambulanssin vakioasiakas.
Parane pian kaunokainen
No sinnehän sitä voit mennä kosio matkalle!
Romanttinen merinäköala, sviitti ja kaikki.
täysin turha ja joutava, hyödytön, onneton, harhoissa elävä, yhteiskunnalle ja sivullisten terveydelle vahinkoa aiheuttava ihminen. ja tuhoon tuomittu, koska on niin hemmetin tyhmä.
Unohdit tärkeimmän, kaunis 20 kg laihtunut missin näköinen.
Muista sitten Julian hoito-ohjeet. Pidä poissa viina- ja lääkekaapilta, anna lääkkeet sillä kellolyömällä kuin on tarkoitettu. Se on rankka työ se.
Huomenta rakas Julia!
Huomenta!
Julia on todella hoikistunut, ja sitä on hehkuttanut Johanna kaupitellessaan keikkoja.
Julia on IHANA, ja kukapa nyt välittää siitä että se on vähän jälkeenjäänyt ja puhekkaan ei luista niinkuin normaalisti.. Eihän sitä kukaan huomaa kun se on niin IHANA.Mitäs tuostakaan että ryyppää aamusta iltaan ja popsii vielä pillerit päälle ja potkii ihmisten naamat verille ja pahoinpitelee muutenkin, eihän sillä väliä kun on niin ihana..Ei osaa kummemmin siivota ,kokata eikä muitakaan naistan taitoja mutta helvattiin arvostelijat kun se on niin IHANA.. Eli kosimaan alta aikayksikön ettei muut vie, on ihan oikea nainen ketjun aloittaneelle. Toivotan nuorelle parille sydämmellisesti onnea.
Julia onkin ihana ja kaunis nainen. Tarvitsee hiukan tukea tässä elämänvaiheessa. Jokainen tarvitsee joskus. YRVS:)
Kouluun hänen pitää mennä viipymättä ja hankkia asiallinen ammatti.
Sellainen on ratkaisevaa hänen tulevaisuudelleen.
Onhan se Julia ihan kauniin näköinen, ja puhuu videoissa miellyttävällä äänellä.
Nuo sekoilut sitten väkijuomien, väkivallan, pillereiden, varmaan myös huumeiden ym sekakäyttäjänä, tekee Julialle valitettavan terveysriskin, jota ilmeisesti Juliakaan ei täysin nyt ymmärrä.
Julia ei siis suhtaudu riittävällä vakavuudella omaan tilaansa, ja aiheuttaa itselleen ihan todellisen kokoaikaisen kuolemanvaaran. Kuolema voi olla lähempänä kuin kukaan uskookaan ja Julian elämä keikkuu aivan veitsenterällä.
Julialla vaikuttaisi ihan todella olevan viimeiset hetket ryhdistäytyä, tai kuolema voi korjata muutaman vuoden sisällä, tai jopa aikaisemminkin.
Alle kolmekymppisellä on vielä nuoruuden elinvoimaa, joka saattaa korjata Julian nykyisen tilanteen, mutta päihteet pitäisi Julian nyt jättää pois kertakaikkisen kovin ottein. Ei mitään päihteitä (tai sitten kuolee).
Ankara kehon puhdistamiskuuri valvotussa hoitolassa, ja kun sieltä pääsee eheytyneenä, PYSYY EROSSA PÄIHTEISTÄ KOKONAAN, ja pysyy erossa SELLAISESTA SEURASTA joka vie mukanaan päihteiden maailmaan heikolla itsetunnolla varustettuja ihmisiä. Tarvittaessa koko kaveripiiri uusiksi.
Tiedän että juhlivien kavereiden keskellä kokee että "no otan vain yhden". Kuitenkin tiedetään myös että se EI VARMASTI TULE JÄÄMÄÄN vain siihen yhteen. Siksi tuossa mielessä pahaa haluavat kaverit pois elämästä, ja uudet tilalle.
Terveisiä kauniille Julialle. Koita pysyä hengissä. Sinulla on varmasti paljon kokematta vielä tästä maailmasta.
Antanut olet jo paljon. Näyttänyt esimerkilläsi muille miten ei tule toimia ja itseään "hoitaa".
Kiva kun olet jo paremmassa kunnossa :)
Veetun ääliö. Ei edellinen ollut Julian tekstiä vaan MINUN!!!
Annoin selkeitä ohjeita Julialle että pysyisi hengissä.
Vastenmielinen ihminen
Hyvää yötä kaunis Julia, uskon sinuun!
Rapajuoppo luuseri,köyhä pummi ja kaikkea muuta shittiä päälle.
Huomenta kaunis Julia :)
Hyvä tyty soon.
Hyvää yötä ihana nainen
Huomenta ihana nainen
Julia päässee perjantaina pois Mariasta, sillä potilaat on tapana kotiuttaa viikonlopuksi, jos se suinkin on mahdolista.
Niin... eikös perjantaina ole keikka Orivedellä.
Taittaa Julia ja
Julia kotiutuu jo torstaina 21.3. Shampanjajuhlat pystyyn terästettynä Ruskalla!
Iltamakasiini raportoi 20.3.2013:
"Julia Tukiainen torstaina sairaalasta kotiin
Julia Tukiainen selvisi vakavasta tilanteesta Näillä näkymin hän pääsee torstaina pois sairaalasta, Johanna Tukiainen kertoo.
Julia Tukiainen selvisi vakavasta ja hengenvaarallisesta sairauskohtauksestaan. Hän on ollut Marian sairaalassa lauantaista saakka. Julian siskon Johanna Tukiaisen mukaan kotiinpaluu tapahtuu torstaina.
- Näin ainakin sairaalasta kerrottiin.
Vakava tilanne alkoi lauantaina päivällä, kun siskosten oli tarkoitus lähteä keikalle Virolahteen. Keuhkoveritulpaksi epäilty sairauskohtaus oli vakava.
- Olen täällä Marian sairaalassa. Olen pyörinyt kuoleman kielissä vähän väliä, joten ei tämä mikään leikin asia ole. 80 prosentin todennäköisyydellä minulle tuli keuhkoveritulppa, Julia Tukiainen kertoi Iltamakasiinille sairaalavuoteelta.
- Itse luulin, että se oli paniikkihäiriö. Sitten kun ambulanssi tuli, oli happitasoni niin alhaalla, että minut vietiin Marian sairaalaan. Viipalekuva otettiin heti lauantaina, josta näkyi veristä massaa. Sitten minut vietiin osastolle letkuihin, jotta tätä hoidettiin verenohennuslääkkeillä.
- Kyllä siinä kyyneleitä tuli ja itketti. Säikähdin totaalisesti, Julia totesi."
Muun muassa tämä kuva pari vuotta sitten synnytti Julialle nimen "Kooma:"
http://static.iltalehti.fi/viihde/tuksu08230312PP_vi.jpg
Tuo kuva on otettu "Koko kansan Johanna, osa 10" -videosta, jossa Julia nukkuu hotellihuoneessa Huittisissa (vuonna 2011).
Pupuseni :)
Julia Tukiainen
9 minuuttia sitten
AAMEN!!!!! JUMALA ON SUURIN VOIMA; USKO; TOIVO JA RAKKAUS!!!!!!!!!!!! Keuhkoni ovat puhtaat, paranin rukouksien voimalla. Ihme tapahtui. 5 päivää sairaalan vuoteella, kipeä kuin mikä, ja nyt kotona turvassa, TERVEENÄ. Kiitos herra, ja......kauniita unia kaikille ja enkelten kuvia.
Julian kannattaisi nyt ottaa pesäero siskoonsa ja toipua alkoholismista...
apua saa ja toivoa on aina :)
Ihanaa että selvisit hengissä sairaalasta, ja Jumalan siunausta sinulle.
Nyt on taas voimia tarttua seuraavaan ruska pulloon kun on useita päiviä sairaalassa hoivattu. Jumalaa rukoillaan ainakin niin kauan kun seuraava saa potkun naamaansa tai jää kaupassa kiinni varastamisesta. On se vaan kumma kun meillä päin sanottiin ettei uskovaiset ryyppää, valehtele ,varasta,haistattele kavereille ja esittele itseään puoli alastomana. Sitten myös on annettu ymmärtää ettei uskovaiset sivele siskoaan rintavarustuksesta ja perspuolesta ja ei pyllistele yleisillä markkinoilla peffaansa esitellen.. Muutenkin olen aina kuullut että uskovaiset on herttaisia ihmisiä ,auttaavat toisia ja käyvät jopa kirkossa..
No katsos kun tuossa uskossa on se ANTEEKSIANTO. Koko viikon voi katua ja pyydellä edellisen viikonlopun sekoiluja anteeksi, ja taas kun tulee uusi viikonloppu VOI SIKAILLA JA RYVETÄ VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ -TAVALLA!!!
Taas viikolla voi pyydellä anteeksi ja sama jatkuu hamaan ikuisuuteen.
ANTEEKSIANTO mahdollistaa rikokset, aviorikokset, ja kaiken sikaelämän.
Uskovaisten onkin hyvä rötöstellä, koska niiden ei normaalisti luule kukaan niin toimivan.
Olen törmännyt sellaisiin jotka sanovat olevansa uskossa, ja ovat olleet täysiä huijaririkollisia.
Epätodennäköisempää että jäisivät kiinni, kun on tuo usko verhona edessä.
Saat Julian vaimokseksesi heti kun kustannat neitosten Miamin matkan. Lycka till :)
Tuksun Kootut selitykset nro 132 : Olen liian glamour kouluttautumaan.
Kateellisten panettelua pääosin. Julia on ihana
Julia todisti myöhään illalla 20.3. Facebookissa:
"AAMEN!!!!! JUMALA ON SUURIN VOIMA; USKO; TOIVO JA RAKKAUS!!!!!!!!!!!!
Keuhkoni ovat puhtaat, paranin rukouksien voimalla. Ihme tapahtui. 5 päivää sairaalan vuoteella, kipeä kuin mikä, ja nyt kotona turvassa, TERVEENÄ.
Kiitos herra, ja......kauniita unia kaikille ja enkelten kuvia."
... todisti Julia ja jatkoi hetken kuluttua:
"Kaikella tässä elämässä on tarkoitus tapahtua. Hyvällä ja pahalla. Jumalan tiet ovat salaiset. Mutta yhdestä asiasta olen varma, mun aika ei todellakaan ole vielä. Ihan mieletön fiilis.
Uusi ilta ja uudet kujeet; herkku spagettia, ja....kauhuleffa, hiii. Rakas ystäni kylässä, nyt kynttilät palamaan. Mutta, ennen sitä haluan jälleen kerran kiittää Marian sairaalaa uskomattomasta hoidostani ja rakkaat sairaanhoitajani, olin turvallisissa käsissä. KIITOS TEILLE; TEETTE JUMALAN TYÖTÄ."
On taas Ruskan aika... Jumalan juoman aika...
Pala helvetin tulessa, mä tarjoan bensat, nuija!
Onko Julia ns. Jumalan morsian?, kun ylistää häntä jatkuvasti.
Kun kerran olet ihastunut Julleen niin mitä hemmettiä sitä täällä toitotat?? Syyttömiä me siihen ollaan.. Jolkuttele viinakassin kanssa JollasHoviin ja pistä plörinäksi.. Sinut otetaan vastaan ihan takuulla hurraa huutojen kera.. Varustaudu pullon pyöritykseen ja saunaankin voi päästä. Jos olet edes kohtuullisen näköinen niin kihlaus julkaistaan ensi viikolla komeitten kuvien kera. Ero uutiset tulee muutaman viikon viiveellä kun et ollutkaan sopiva vaan olit luonnevikainen ja perhe väkivalta rehoitti. Eli ero toden näköisesti tulee sitten kun rahasi loppuu.. ELI IHAN AIKUISTEN OIKEASTI, KAIKKEA HYVÄÄ... ÄLÄ SOITA SUUTASI VAAN SOITELLEN VIINAKASSIN KERA SOTAAN...
Hahhah! Valitettavasti en käytä päihteitä. Ja itse soitat suutasi. Eipä sun tartte näitä kirjoituksia lukea, nuija. Ja väkivaltaa en käytä naisia kohtaan.
No ei sun tarvii siitä kassista juodakaan, riittää kun tarjoat ihqusiskoille.
Taidat "ihastunut juliaan" olla vähän yksinkertainen? Siis perheväkivalta ilmotetaan syyksi eroonne, vaikka se oikea syy on kun rahasi loppuu ostaa tytöille viinaa.
Hahhah! Nykyisin ei tartte syitä ilmoitella, tiesitkö? Ja väkivallattomuuteni naisia kohtaan ilmoitin selvyyden vuoksi. Viinaa en osta ja rahat ei lopu ihan heti. Saamme ihanan elämän salaisessa kodissamme palmujen katveessa. Ihana Julia
En puhunut tuomioistuimissa tarkoitettavista syistä, vaan niistä "syistä" joita seiskalehti ja hymylehdet ilmoittelevat.
Viinaa sun pitää alkuun tytöille ostaa että pääset "piireihin sisään". Sen jälkeen sun pitää olla seuraavanlainen Mies, oletko?
Sekä Johannaa että Juliaa koskee nämä samat "ehdot" eli vaatimukset mieheltä
Johannalle/ Julialle "täydellinen" mies on seuraavanlainen...
A) Johanna rakastuu siihen aivan täydellisesti, niin että on valmis tekemään ja uhraamaan aikaansa ja vaivaansa puhtaasti OMASTA HALUSTAAN tuon miehen takia.
B) Johanna muuttaa denamuija/pulimuija käytöksensä, ja kiinnittää itseensä ja omaan terveyteensä enemmän huomiota. Tätähän ei tapahdu ellei Johanna ole rakastunut ja halua, siis HALUA todella jutun toimivan tuon täydellisen miehen kanssa.
Nyt Johannalta puuttuu motiivi, ja Johanna on ajopuuna heitteillä. Pahaa oloa peitellään juopottelulla ja huijaamalla itseään ajatuksella että kaikki on hyvin ja elämä on todella GLAMOURIA.
C) Täydellinen mies osaa huomioida Johannan ja ennenkaikkea Johannan oikut oikealla tavalla.
Naurettaviin tappeluihin ei tule Johannan kanssa alkaa, vaan täydellinen mies osaa laittaa Johannalle stopin ottamalla luulot pois heti alkuunsa, ja antaa isällisesti samantien "piiskaa persuksille" kun Johanna käyttäytyy sopimattomasti.
Johanna on omasta halustaan kiltti kissimirri miehelleen ja ympäristölleen kun oikea mies laittaa Johannan ruotuun.
D) Täydellinen mies on rakastunut Johannaan yhtä paljon kuin Johannakin on rakastunut tuohon täydelliseen mieheen.
E) Täydelliselle miehelle julkisuuskysymykset ovat yhdentekevää, ja täydellinen mies ei julkisuuteen annakaan minkäänlaisia haastatteluja tai kuvia, eikä varsinkaan sellaisia joissa puidaan mitään suhteen erimielisyyksiä.
Täydellinen mies myös edellyttää Johannalta kirjallisin sopimuksin että Johannakaan ei voi antaa mitään sellaisia haastatteluja joissa mies on osana tai mukana.
Poikkeuksena edelliseen vaikkapa kerran vuodessa esim lomamatkalta, mutta silloinkin hyvin maltillisesti ja ehkä yhden kuvan saa laittaa jutun kuvaksi.
Täydellinen mies kuitenkin hyväksyy yksinoikeudella itse mitä julkaistaan jos jotain edes julkaistaan.
Molemmilta vaaditaan keskinäistä kunnioitusta toisiaan kohtaan, ja mikäli edellämainittu rakenne ei tule Johannalle kysymykseen, täydellistä miestä ei koskaan tule hänen rinnalleen.
Silloin vanha kaava jota lehdistä olemme lukeneet toistaa itseään uudelleen ja uudelleen.
Nuo ovat selkeät ja varmasti toimivat ohjeet, hyvä!
Tänne on nyt lähiaikoina soluttautunut joku, joka jatkuvasti kirjoittaa pitkiä lauseita isoilla kirjaimilla. Ei tarvitse HUUTAA, kyllä lukijat ymmärtävät asian muutenkin. Jotenkin lukijoitten aliarviomista, että pitää isoilla kirjoittaa, ikäänkuin kukaan ei ymmärtäisi jutun juurta, jos ei sitä kirjoita huomiota herättävästi isoilla kirjaimilla.
Julia vielä yllättää meidät tänä keväänä?
Hyvää yötä Julia
Huomenta Julia
Olet upea nainen
Julia ON upea nainen ja toivon hälle kaikkea hyvää elämäänsä! Nyt korkki tiukasti kiinni ja harkitse vakavasti pois muuttamista Jollaksesta ja pois kokonaan siskosi vaikutuspiiristä! Johanna on rakas siskosi mutta vain Sinä itse voit tehdä päätöksen elämästäsi. Ihan varmasti sinulle,kaunis Julia, löytyy se ihana mies kunhan alat elää omaa elämääsi ILMAN SISKOA! Kukaan järkevä mies ei jaksa katsella elämää jota Johannan kanssa joudut elämään. Olet kaunis, luonteelta ihana lempeä täysin erilainen kuin siskosi-sinun elämälläsi on vielä mahdollisuudet moneen!
Karman laki näyttää toimivan elämässä, ennemmin tai myöhemmin...
Karma ja Karma. KARMA kuuluu hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen ja sikhiläisyyteen. Kellään kristityllä EI VOI OLLA karmaa.
Toinen käsky:
Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. 5:8 Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. 5:9 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; 5:10 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
Julia on oikea pupu
Kannatti kirjoittaa tänne. Nyt olemme rakastuneita!
Pidän erityisesti Julian erottuvista alaselän lihaksista, hrrr...
Sait siis jolkotelluksi niiden viinakassien kanssa Jollakseen?????
Olet kohta ansainnut viidentuhannen euron juttupalkkion seiskalehdeltä. Tuota odotamme kaikki suurella mielenkiinnolla.
Sitkeys palkitaan.... täytyy sanoa.
Et siis ihan döllis siis ollutkaan... hyvä hyvä...
Huomenta! Kaksi kaunista lämmittämässä mieltäni, Julia ja aurinko ;). Rakkautta, ei krapulaa.
Julia
No mitä sä viel tääl teet?? Luulis olevan siel Jollaksessa?? Uskottavuutesi alkaa kärsimään... hopi hopi vauhdilla nyt sinne Jollakseen täältä roikkumasta. Voit viedä niiden piskitkin ulos kun eivät itse kuitenkaan krapuloiltaan ole kyenneet.
Huomenta Julia
Tulen pian
Hyvää yötä Julia
Huomenta rakas, tuli hälytys, jouduin lähtemään kun vielä nukuit
Hei sinä luuseri "Ihastunut Juliaan" mites ei ole mitään näkynyt suhteestanne tuon pirttihirmun kanssa? Taisit olla pelkkä feikki poju??!!??
Vastaileppa ja ole Mies äläkä hiiri!
Mikähän paskanpuhuja sinäkin olet
Kaarinalainen parkkipaikka ja aamuyö 9.5.2013. Sekavat Tukiaiset saapuvat odottamaan poiskuljetusta. Heidän nousunsa Lahnabileiden esiintymislavalle on juuri torjuttu.
Videolla Julian hermo pettää kohdassa 0:27, ja hän alkaa ulista:
"Mä en halua elää tällaista elämää!" (hän itkee hätähuutonsa kahteen kertaan)
Hintelien siipihomojen kanssa otettu ryhmähali päättää ulinan kohdassa 0:40.
http://www.youtube.com/watch?v=1EjahLafxJ8