Minua kiusasi mies opettaja ja hänen kätyrinsä ja suosikkinsa ja samassa koulussa olevat lapset.
Mies oli jonkin sortin pedofiili sillä hän oli OUTO.
Joitakin poikia hän nimitteli ja käytti väkivaltaa,tyttöjä ahdisteli,suukotteli ym.Ei ihan kuitenkaan sukupuoliyhteyteen asti, kun oma muija oli myös koululla opettajana.
Itseäni hän rääkkäsi paljon.Ilmeisesti pärstäni ei miellyttänyt, koska ulkonäkönikin hän haukkui.
Olin todella hyvä ystävä ja olin kaikkien kaveri.Tämä suututti opettajaa ja hänen lapsiaan.
Opettajan tyttö mm.haisteli minua ja piti nokastaan sen jälkeen kiinni.
Se koko touhu oli opettajan itsensä ja lastensa kohottamista.Olihan hän vain pikku koulun huono opettaja.
Hänen lapsia piti kohdella puoli jumalina.Tytöt ovatkin esiintyneet tv:ssä ja ovat ehkä menestyviä.
Me kiusatut kärsimme traumoista.Iso osa luokkani tytöistä teki lapsen melko nuorena.En tiedä, oliko opettajan lähentelyllä osuutta moraalin löystymiseen.
Se väkivallan näkeminen,miten hän poikia retuutti,on syöpynyt verkkokalvolleni.
Omassa kodissa oli rauhallista mutta koulussa rehotti sekä henkinen että fyysinen väkivalta.
Itse olen näistä tapahtumista kärsinyt yli 50v:ksi.Olen asiaan alitajuisesti työstänyt koko ikäni.
Työelämäni on ollut rikkonaista, parisuhteet särkyneet ja itsetunto riekaleina.
Näen vieläkin silmieni edessä tämän pedofiili/sadistin virnistelevan naaman.Ukko on onneksi jo kuollut,mikä hieman helpottaa oloani mutta turpiin olisin halunnut häntä vetää.Itseähän se opetti, että väkivalta on hyväksyttyä.
Pitkä työstäminen
piina loppuu
1
74
Vastaukset
- yök
Äijä kiusasi, että sai tytöt puolelleen.Mikä runkkari.
Hyi saatana!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595940Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793369Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242581No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402145- 202095
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61649Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085