Kuinka intensiivisellä lukemisella olette päässeet sisään tiedekuntaan? Ja te jotka ette päässeet sisään viime hakukerralla, kuinka paljon luitte?
Kuinka monta päivää viikossa ja kuinka monta tuntia päivässä (taukoja mukaanlukematta)? Menikö koko kevät samaa tahtia vai kiristittekö loppua kohden? Kuinka orjallisesti noudatitte laatimaanne lukusuunnitelmaa?
Haluan olla samalla lähtöviivalla muiden kanssa lukemiseen käytetyn ajan suhteen, mutta toisaalta en halua polttaa itseäni loppuun. Esimerkiksi 12 lukutuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa kuulostaa melko utopistiselta suunnitelmalta, mutta olenpa kuullut tuollaistakin uhottavan.
Aiempina vuosina hakeneet ovat tässä suhteessa hienoisessa etulyöntiasemassa, kun tietävät, millainen koitos on edessä. :)
Kuinka paljon on luettava?
5
634
Vastaukset
- oikisonelämävaionko?
OT näin ensimmäiseksi viestiksi. Mielestäni ei ole mitään järkeä lukea 8h /vrk ellet sitten ole täysi uuno, joka ei vaan sisäistä asiaa vähemmällä. Henkilökohtaisia juttuja tälläiset toisaalta. Itse pääsin viime vuonna tiedekuntaan about 3-4h/vrk lukemisella.
Porukka myös stressaa liikaa koko pääsykoe ruljanssista. Mitä sitten jos et pääse tänä vuonna? Kaatuuko elämä ja saa syyn vajota ikuiseen epätoivoon. Ei se kaadu. Elämässä on paljon muutakin kuin suorittaminen ja opiskelu. On tää nyky-yhteiskunta helvetin vääristynyt. Hyvät lukemiset kaikille ja nauttikaa keväästä sekä kesästä! - 4v opiskellut
Olen itse jo opintojen loppusuoralla Helsingin oikeustieteellisessä ja kyllä henkilökohtaisesti suosittelen panostamaan hakemiseen kunnolla, koska kyse on loppuen lopuksi varsin lyhyestä, vain parin kuukauden ajanjaksosta. Itse pääsin aikoinani sisään toisella yrittämällä, tosin ensimmäisellä yrittämällä luin intistä käsin, jolloin lukeminen ei ollut kovin tehokasta :)
Mutta ensinnäkin jos haet helsinkiin niin todella vahvasti suosittelen, että nyt kun tällä viikolla aiheet ja kirjoittajat julkaistaan niin ehdottomasti lainaa joku saman kirjoittajan tuore yleisteos! Ei tarvitse pakosta olla vanha pääsykoekirja, mutta tämä riippuu hyvin pitkälti aiheista ja kirjoittajista. tärkeintä tässä on, että saat hyvän yleiskuvan aiheesta jo ennen itse pääsykoekirjojen ilmestymistä. Tätä aikaisempien kirjojen lainaamista aina varoitellaa, mutta ainakin itselle siitä oli erittäin merkittävästi hyötyä.
Lukumäärien osalta luin aikoinani suurin piirtein näin:
1.) 1kk ennen kirjojen ilmestymistä:
kaikkista kolmesta aiheesta, joku tiedekunnassa käytettävä yleisteos tai vanha pääsykoekirja. Itse luin yhden vanhan pääsykoekirjan ja kaksi yleiskirjaa tyyliin "johdatus esineoikeuteen". Tähän en muista tuntimääriä, mutta kaikki nämä luin kahteen kertaan mutta varsin nopealla tahdilla koska tavoitteenani oli vain saada hyvä yleiskuva aiheesta.
2.) kirjojen ilmestyttyä luin about 8h/päivä ja siihen päälle vielä pykälän valmennuskussin luennot. Itse luin 6 päivänä viikossa, ja sunnuntaina sitten tein tiivistelmä sivuja kirjojen eri aihekokonaisuuksista, johon meni aina about 3-4h. Näin suurinpiirtein koko ensimmäinen kuukausi.
3.) toisen kuukauden aikana luin noin 10h/päivä valmennuskurssin luennot. näin 6 päivänä viikossa ja edelleen sunnuntaina vain noin 3-4h.
4.) Suurin piirtein vikat kaksi viikkoa luin joka päivä noin 10h.
Vaikka "riittävä" lukumäärä on varsin subjektiivinen käsite, niin väittäisin, että jos tämän verran jaksat lukea ja LUET JÄRKEVÄSTI JA OIKEUITA ASIOITA tulet lähes varmasti pääsemään sisään. Vähempikin voi riittää, sillä itse pääsin intissä ollessa (lukien aina kun mahdollista) 2 pisteen päähän, jolloin luin ainoastaan suurinpiirtein 3h/päivä ja viikonloppuna 10h jos se vain oli mahdollista.
Onnea hakuprosessiin!!!!! - 418
Miten muka voi LUKEA kymmenen tuntia päivässä? Ymmärrän että joku kirjoittaa ja laskee sen verran, mutta että lukee!
- Tassle2
Tapoja on monia. Osa keskittyy tiukasti 4h päivä ja se riittää. Toiset käyttää 12h päivä, eikä silloinkaan aina onnistu. Toisaalta on vaikea arvioida mitä yksi tunti lukemista kenellekin tarkoittaa, itse saatoin pahimmillaan tuijottaa seinään tai ikkunasta ulos 20-40min putkeen, jolloin päivän yhdeksästä kirjastolla vietetystä tunnista taukojen jälkeen ei välttämättä ollut kuin 5-6h tehokasta lukemista.
Jos pystyy lukemaan kuutena päivänä viikossa, kurssi päivinä 5-6h ja muina 7-9h, niin tunneista ei pitäisi olla sisäänpääseminen kiinni. Tuossa olisi jo 10-15h enemmän kuin itse luin.
Kuitenkin mielessä kannattaa pitää, että tunnit eivät itsessään takaa mitään. Tärkeämpää kuin tunnit on tehokas työskentely, josta jää päähän tietoa. Ei auta vaikka lukee kuinka jos ei stressin tai muun syyn takia opi mitään. Ja ainakin itsellä alkaa viimeistään 7-8h lukemisen jälkeen tökkimään aika pahasti, tauot mukaan luettuna. - lukija23214
ite luin viime vuonna noin 250h (siis sitä tehokasta lukuaikaa), sisäänpääsy jäi parista pisteestä. Jos tuon nyt kylmästi jakaa lukupäiville (eikös sitä nyt 10vk ollut) niin sehän tekee reilut 3h/päivä. Kävin samalla koulun loppuun joten en saanut luettua niin paljon kuin olisin halunnut ja tietysti keskimäärää vääristää päivät jolloin oli lukutaukoa (näitä ei montaa kyllä ollut). Tänä vuonna otan töistä lukulomaa ja tavoitteena on lukea aluksi 6h/päivä ja siitä nostaa vähän loppua kohden, parina viimeisenä viikkona tavoitteena tulee olemaan ainakin 8h/päivä, nämä siis taukoineen. Salille on kk-kortti ja salilla aion käydä 3-4x viikossa, muun toiminnan karsin minimiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862