Ostin pari päivää sitten uuden narttu koiran, minulla oli jo ennestään narttu koira joka on tullut oikein hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa tähän asti... Uusi tulokas ja koirani ei tule ollenkaan toimeen keskenään!! Toisen täytyy lähteä ja se on tässä tapauksessa tämä uusi koira. Mitä voin tehdä? Myydä? Palauttaa kasvattajalle? Jos palautuu kasvattajalle niin eihän minun täydy maksaa koiraa kokonaan, ostin osamaksulla.
AAPUUVAA!!!
Kysyn taas että mitä voin tehdä????
Koirat ei tule toimeen keskenään
2
344
Vastaukset
- Mikki
Uusi tilanne hämmentää molempia koiria joten täytyy olla pitkäjännitteinen. Me saatiin neuvoja kasvattajalta kun otettiin uusi pentu. Tärkein neuvoista oli että vanhempi koira pitää huomioida edelleen ensin ja samalla lailla kuin aikaisemmin. makupalat/ruoka/huomio ensin sille vanhemmalle koiralle, koska se luulee muuten että sen asema on uhattuna. Silloin se voi myös käydä kiinni pentuun.
Jos jätät ne yksin niin aluksi kannattaa eristää ne 2 eri huoneeseen ja laittaa verkko/portti väliin. Niin ne voi rauhassa siitä tutustua keskenään, kuitenkaan pääsemättä toistensa kimppuun.
Jos kuitenkin koirat ovat molemmat aikuisia/ lähellä saman ikäisiä niin valtataistelu on väistämättä edessä, ja pahimmassa tapauksessa ne eivät tule ikinä toimeen keskenään.
Kannattaa vielä siis kysyä apua kasvattajalta, mutta älä menetä toivoa vielä!!- Sape
Hei,
meille on tulossa kaksi pentua hyvin lyhyellä varotusajalla...iät kolme, ja kolme ja puoli kuukautta...molemmat uroksia...rodut ovat saksanseisoja ja kääpiösnautseri...aikaisemmin meillä on jo kultainen noutaja, viisi vuotta...onko kellään kokemuksia tilanteesta...uskon hyvin selviytyväni, mutta ehkä kaipaan hieman mahdollisia vinkkejä/neuvoja...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492013Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051717- 931557
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001210Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois771185- 671150
- 241052
- 481007
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73956- 45937