valouni

Jokin aika sitten näin unta että olin rannalla seuranani kaksi tuntematonta ihmistä. Yhtäkkiä nousin maasta noin parin metrin korkeudelle ja leijuin eräänlaisen valon päällä. Toinen henkilöistä sanoi, että usko vain vahvasti, niin pystyt tekemään saman valveillakin. Hän lisäsi että ei tarvitse pelätä. Unessa en pelännytkään, mutta en ymmärtänyt tapahtumaa.
Tein sen leijumisen (en siis lentänyt) muutamaan kertaan, koska pari kertaa tipuin epäuskosta alas. Sain unessa ohjeet kuinka se onnistuu valveilla, mutta en muista mitä ne ohjeet olivat. Todella outo uni.
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kävivät kertomassa, että ovat tukemassa sinua :)

Äänestä
  • Jotain sellaista arvelin itsekin. Enkeleitä kannattelemassa, neuvomasssa vierellä miten itse voi toimia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lissu kirjoitti:

Jokin aika sitten näin unta että olin rannalla seuranani kaksi tuntematonta ihmistä. Yhtäkkiä nousin maasta noin parin metrin korkeudelle ja leijuin eräänlaisen valon päällä. Toinen henkilöistä sanoi, että usko vain vahvasti, niin pystyt tekemään saman valveillakin. Hän lisäsi että ei tarvitse pelätä. Unessa en pelännytkään, mutta en ymmärtänyt tapahtumaa.
Tein sen leijumisen (en siis lentänyt) muutamaan kertaan, koska pari kertaa tipuin epäuskosta alas. Sain unessa ohjeet kuinka se onnistuu valveilla, mutta en muista mitä ne ohjeet olivat. Todella outo uni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu