Nyt on tultu siihen pisteeseen, että jokunen assi tarvitsisi edunvalvonnallisia toimenpiteitä. Voisiko esim. Autismiliitto puuttua asiaan ennenkuin on liian myöhäistä? Arjesta yksin selviytyminen voi monelle olla vaikeaa, vaikka opiskelut sujuisivatkin toistaiseksi hyvin.
EDUNVALVONTA
! ! !
7209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näin nähtävästi, ajattelepa jos liitossa vain naureskellaan aikuisten aspergerien ongelmille kuten on tähän asti tehty..
Todennäköisesti naureskelu loppuu kun faktat lyödään kehiin ja opiskelijoiden sekä lasten vanhempien hyysäykselle on saatu asetettua rajat.
..itsetuhoajatuksia..masennus-ja ahdistusoireita..syyllisyydentunteita..uniongelmia, epätodellista oloa (dissosiaatio)..huolia omasta pärjäämisestään jatkossa..potilaan tila vaikuttaa vaikeasti kroonistuneelta ja potilas antaa persoonallisuudeltaan ja toimintatavoiltaan hyvin jäykän vaikutelman. Oireden lievittämiseksi ja toimintakyvyn parantamiseksi potilaan voi ajatella hyötyvän pitkäjänteisestä kuntouttavasta toiminnasta. ....tuntuu aiheuttavan hoitaviin henkilöihin kohdistuvaa pakonomaista kontrolloivuutta ja vaativuutta..yksin ja vaille kontaktia ja tukea jääminen tuntuu kuitenkin entisestään lisäävän ahdistusta..kärsii myös paljon aikaa ja voimia vievistä pakko-oireista, pukautumiseen, peseytymiseen, ruokailuu, tavaroiden järjestykseen jne...vuorokausiryhmi tuntuu olevan sekaisin..
Potilaan toimintakyky vaikuttaakin edellä kuvattuun viitaten vaikeuksiiin kodin kunnossapitämiseen, vaatteiden pesemiseen, rahankäytön ongelmiiin jne jne...somaattisesta voinnistaan ei kuitenkaan vielä tällä hetkellä tahdo keskustella...
Tärkein elämässä kiinni pitävä turvallisuuden tunnetta tuottava asia vaikuttaa olevan oma koira..lääkitykset jätettiin vuosi sitten pois hyödyttöminä...neuropsykiatrinen oirekuvaus vastaa aiemmin tehtyä laajaa kartoitusta koskien Aspergerin oireyhtymää joka diagnosoitu vuonna 2007.
Seuraava lääkärinaika 8 viikon päästä.
Ammattitaidottoman psykologiopiskelijan arvioon voidaan vaikuttaa tuomalla faktat esiin. Mm. Pegasokseen tehdyt kirjaukset voivat sisältää vanhentunutta tietoa potilaista, jotka ovat jo vuosikausia yksityissektorilla diagnosoitu. Tämä erityisesti tulisi huomioida julkisella sektorilla diagnooseja tehtäessä/jatkohoitosuunnitelmia laadittaessa.
Hoitoon liittyvän vaativuuden ja siihen nivoutuvien pettymysten vähentämiseksi vähentämiseksi potilaan hoitoon voi myös suositella selkeää sopimusta hoidon rajoista ja erityisesti yhteydenpidon tavoista. Tämä sopimus tulisi kuitenki pyrkiä tekmään hoidollisena, ei kurinpidollisena interventiona.
"Hoitoon liittyvän vaativuuden ja siihen nivoutuvien pettymysten vähentämiseksi"
Edellämainitun minimoimiseksi tulisi ottaa esiin esimerkinomaiseti erinäisiä menneisyyden tapahtumia, joita esim. KKO voi jatkokäsitellä mikäli sopimuksia ei saada laadituiksi etukäteen sovittujen aikataulujen mukaisesti.
Edunvalvonnallisen raakileen teki eräs AS psykiatrian poliklinikalle, jota heti ammattitaidottomuutta siellä alettiin väärikäyttää. Lähteitä ei tuossa edelleenkään oltu mainittu; ylilääkäri ei ottanut yhteyttä rungon tehneeseen henkilöön vaikka omakohtaisiin kokemuksiinsa oli jo ennakolta kantansa nähtävästi perustava.