Voiko minulla olla kaksisuuntainen mielialanhäiriö, vai jotakin muuta vai olenko vaan yliherkkä kaikelle ja muuten ihan normaali. Normaali nyt jokainen on, onhan ihmiset erilaisia...
Olen välillä hyvin onnellinen, ja elän hetkessä, nautin kaikesta hyvästä ympärilläni ja olen kiitollinen ja otan asioista kiinni esim työt yms. Otan niistä kiinni mutta yhtä helpolla henkiset voimani saattavat vaihtaa suuntaa ja repiä minua irti niistä. Tällä hetkellä olen ollut töissä yli puoli vuotta ja se on pisin aikani, pidän työstäni mutta mieleni ailahtelut saavat välillä kiinostukseni lopahtamaan ja vievät henkiset voimani, jolloin saatan olla ihan maassa koska tunnen epäonnistuvani ja tulee hetkellisesti pelko ja olo etten saa ikinä kunnolla mistään kiinni, ja kaikista raskaimmalta tuntuu se että tuo olo saattaa olla pelkän hetken, tunnin taikka päivän taikka pari päivää, ihan sama mutta noina hetkinä tunnen itseni ihan onnettomaksi ja tulee olo että voisi vaan luovuttaa, ja se saa minut voimaan vielä enemmän pahoin koska en oikeasti ikinä tahtoisi luovuttaa, vaan nuo hetket poislukien ajattelen aina että elämä on ihanaa ja olen siitä myös kiitollinen. Pääsen noista synkistä ajatuksista pois kun olen itkenyt tarpeeksi ja voin taas ajatella positiivisesti, tuli mitä vaan eteen niin en lannistu. Itse olen aina tukemassa muita kun olen voimissani ja kannustan koska mikään ei anna sen parempaa oloa kuin tahtoen hyvää lahimmäisilleen. Mutta mieleni saattaa ailahdella jatkuvan usein, saatan ahdistua hetkessä... Töissä kun olen niin mieli voi olla hyvä ja kun sieltä tulen niin mieli on tyhjä vaikka siihen ei ole tarvetta, kai alitajunnasta puskee menneisyyden ongelmat ja ratkaisemattomat asiat, isäni on alkoholisti ja hänellä on mielenterveysongelmia mm. kaksisuuntainen mielialahäiriö ja katsoin murrosikääni asti kaikenlaista paskaa vierestä ja kannoin taakkoja harteillani. Aloin itsekin oireilemaan jo alakouluikäisenä alakulosta ja henkisistä peloista ja ahdistuksesta yms. olen myös läheisriippuvainen. Seurustelen ja suhteessani menee hyvin, itselläni on vaan päänsisäisiä taisteluita, mutta helpottaa se että tiedän niiden olevan vaan hetkellisiä, varmasti ne tuolla pohjalla ovat aina mutta yleisesti positiivinen ajatteluni auttaa olemaan onnellinen ja mikään ei sen parempaa. Ajattelen liikaa, välillä pääni on niin täynnä asioita etten erota niitä toisistaan, tai siltä se tuntuu... Siksi kai yksin ollessani ahdistun yleensä aina, ja vaikka en ajattelisi ihmeitä niin se ympärillä oleva hiljaisuus saa minut ahdistumaan... Yleensä saan unta ihan normaalisti ja heti, kun olen vaan kumppanini kanssa, mutta yksin en vaan pysty menemään ajoissa, on sellainen jännittynyt olo ja pelottaa, joskus pystyn menemään nukkumaan vasta kun silmät ei väkisinkään pysy enää auki, ja usein myös mitä pidemmän aikaa olen ehitnyt olemaan valveilla niin sitä enemmän pelkään, ja helposti alan tuntemaan jonkun pelottavan pahan 'läsnäolon' joka on lähelläni mutta en näe sitä ... olen tuntenut noita jo monia vuosia aina toisinaan kun pelottaa herkässä tilassa. yleensä juominen lisää niitä mutta joskus myös ilmankin niitä tulee, ehkä olen vain yliherkkä kaikelle? Koen kaikki tuntemukset voimakkaina, onnen sekä surun ja siltä väliltä. Mielialalääkkeitäkin olen syönyt mutta ne ovat yleensä tehonneet väärin kun niinä aikoina olen sattunut myös juomaan runsaasti alkoholia, niin ovat lisänneet pelkotilojani. Tällä hetkellä minulle on myöskin määrätty risperidon orion psyykelääkkeitä mieltäni tasaamaan mutta vituttaa jos ne jotenkin muullakin tavalla muuttavat minua niin ei huvittaisi niitä popsia vaikka en halua näitä ajoittaisia ailahtelukausiakaan katsella ja nähdä kun asiat menevät perseelleen sen takia, siis työt yms muu hyvä.
Joku voisi vähän diaknoosia antaa joka ymmärtää tästä jotain ?
Olen välillä hyvin onnellinen, ja elän hetkessä, nautin kaikesta hyvästä ympärilläni ja olen kiitollinen ja otan asioista kiinni esim työt yms. Otan niistä kiinni mutta yhtä helpolla henkiset voimani saattavat vaihtaa suuntaa ja repiä minua irti niistä. Tällä hetkellä olen ollut töissä yli puoli vuotta ja se on pisin aikani, pidän työstäni mutta mieleni ailahtelut saavat välillä kiinostukseni lopahtamaan ja vievät henkiset voimani, jolloin saatan olla ihan maassa koska tunnen epäonnistuvani ja tulee hetkellisesti pelko ja olo etten saa ikinä kunnolla mistään kiinni, ja kaikista raskaimmalta tuntuu se että tuo olo saattaa olla pelkän hetken, tunnin taikka päivän taikka pari päivää, ihan sama mutta noina hetkinä tunnen itseni ihan onnettomaksi ja tulee olo että voisi vaan luovuttaa, ja se saa minut voimaan vielä enemmän pahoin koska en oikeasti ikinä tahtoisi luovuttaa, vaan nuo hetket poislukien ajattelen aina että elämä on ihanaa ja olen siitä myös kiitollinen. Pääsen noista synkistä ajatuksista pois kun olen itkenyt tarpeeksi ja voin taas ajatella positiivisesti, tuli mitä vaan eteen niin en lannistu. Itse olen aina tukemassa muita kun olen voimissani ja kannustan koska mikään ei anna sen parempaa oloa kuin tahtoen hyvää lahimmäisilleen. Mutta mieleni saattaa ailahdella jatkuvan usein, saatan ahdistua hetkessä... Töissä kun olen niin mieli voi olla hyvä ja kun sieltä tulen niin mieli on tyhjä vaikka siihen ei ole tarvetta, kai alitajunnasta puskee menneisyyden ongelmat ja ratkaisemattomat asiat, isäni on alkoholisti ja hänellä on mielenterveysongelmia mm. kaksisuuntainen mielialahäiriö ja katsoin murrosikääni asti kaikenlaista paskaa vierestä ja kannoin taakkoja harteillani. Aloin itsekin oireilemaan jo alakouluikäisenä alakulosta ja henkisistä peloista ja ahdistuksesta yms. olen myös läheisriippuvainen. Seurustelen ja suhteessani menee hyvin, itselläni on vaan päänsisäisiä taisteluita, mutta helpottaa se että tiedän niiden olevan vaan hetkellisiä, varmasti ne tuolla pohjalla ovat aina mutta yleisesti positiivinen ajatteluni auttaa olemaan onnellinen ja mikään ei sen parempaa. Ajattelen liikaa, välillä pääni on niin täynnä asioita etten erota niitä toisistaan, tai siltä se tuntuu... Siksi kai yksin ollessani ahdistun yleensä aina, ja vaikka en ajattelisi ihmeitä niin se ympärillä oleva hiljaisuus saa minut ahdistumaan... Yleensä saan unta ihan normaalisti ja heti, kun olen vaan kumppanini kanssa, mutta yksin en vaan pysty menemään ajoissa, on sellainen jännittynyt olo ja pelottaa, joskus pystyn menemään nukkumaan vasta kun silmät ei väkisinkään pysy enää auki, ja usein myös mitä pidemmän aikaa olen ehitnyt olemaan valveilla niin sitä enemmän pelkään, ja helposti alan tuntemaan jonkun pelottavan pahan 'läsnäolon' joka on lähelläni mutta en näe sitä ... olen tuntenut noita jo monia vuosia aina toisinaan kun pelottaa herkässä tilassa. yleensä juominen lisää niitä mutta joskus myös ilmankin niitä tulee, ehkä olen vain yliherkkä kaikelle? Koen kaikki tuntemukset voimakkaina, onnen sekä surun ja siltä väliltä. Mielialalääkkeitäkin olen syönyt mutta ne ovat yleensä tehonneet väärin kun niinä aikoina olen sattunut myös juomaan runsaasti alkoholia, niin ovat lisänneet pelkotilojani. Tällä hetkellä minulle on myöskin määrätty risperidon orion psyykelääkkeitä mieltäni tasaamaan mutta vituttaa jos ne jotenkin muullakin tavalla muuttavat minua niin ei huvittaisi niitä popsia vaikka en halua näitä ajoittaisia ailahtelukausiakaan katsella ja nähdä kun asiat menevät perseelleen sen takia, siis työt yms muu hyvä.
Joku voisi vähän diaknoosia antaa joka ymmärtää tästä jotain ?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, mulla on IHAN täysin samanlaisia oloja. Ajattelen liikaa enkä haluaisi, koska haluaisin elää vain hetkessä niinkuin välillä teenkin. Ja se on NIIN mahtavaa kun on sellaisessa tilassa että mikään ei huolestuta vaan kaikki on vaan ihanaa ja on niin paljon energiaa että jaksaa tehdä vaikka mitä ja valvoa vaikka kuinka kauan. Sitten taas on niitä vaiheita kun vaan ahdistaa eikä saa mitään aikaseksi eikä jaksa nähdä ketään ja tuntuu ettei kukaan ymmärrä.
Ois tosi kiva keskustella sun kanssa enemmänkin jos haluat...!
Kiva että joku vastasi ! Kyllä, varmasti on paljon samankaltaisia ihmisiä mieleltään kuin mekiin , mutta toiset ei varmastikaan anna ymmärrystä tarpeeksi sen takia koska ovat nähneet sinut siinä hyvässä positiivisessä ja vahvassa mielentilassasi niin usein, niin varmasti se ihmetyttää joitakin kun saatatkin seuraavana hetkenä tai päivänä olla taas mielesi varjopuolella harhaileva, kun taas muita olet kannustanut aijemmin olla keskittymättä siihen puoleen...mutta mielen tunteita ei hyviä eikä huonoja voi estää tulemasta, vaan ne kulkee läpi elämän mukana, ja sen takia kaikki huonotkin mielentilat ..tulevat ne hetkenä minä hyvänsä, niin kannattaa oppia hyväksymään ne, ja sen kautta negatiivisetkaan hetket ja asiat eivät tunnu enää niin pahalta ja raskaalta,koska tiedostaa ne ohimeneviksi. Vaikka niitä ei aina eikä oikeastaa koskaan pysty estääkään tulemasta, niin ei niille silti tarvitse eikä pidä antaa valtaa vaan yrittää samaa vauhtia torjua niitä mielestään pois, ja kääntyä positiivisuuden puolelle ja asioiden hyvien puolien. Eikä lannistua pidä koskaan, toivoa on aina ..kun yhden tilaisuuden menettää, niin tulee vastaan uusia :)