Ei tässä ole kyllä järellä enää mitään tekemistä....
Tapasin viikonloppuna miehen, jonka kanssa vietettiin pari oikein ihanaa iltaa. Mutta mitä tämä hullu nainen tekikään. Pisti pupun pöksyyn ja lähti kesken illan kotiin. Monta kertaa mennessä käännyin takaisin, mutta jatkoin kuitenkin matkaa. Ja jätin sen ihanan miehen. Emme vaihtaneet edes koko nimiämme emmekä varsinkaan niitä puhelinnumeroita. Silloin se tuntui järkevältä. Nyt se tuntuu idioottimaiselta!!!
Olen miettinyt miten tuon miehen vielä tavoitan. Tiedän yllättävän paljon asioita hänestä. Keskustelimme todella paljon. Olimme kuin sielunkumppanit. Kun sanoin pitäväni jostain hänkin piti kun itse sanoi harrastavansa jotain yllättäin harrastin samaa. Mahassa tuntuu oikein kun ajattelen häntä. Ja nyt kaikki nämä tunteet ovat turhaa, jos en löydä häntä enää.
Kuinka ihmisen oikein voisi löytää?
Järjenääni tässä pitäisi kolkuttaa....Olenhan naimisissa oleva nainen. En ole koskaan tuntenut avioliittoni aikana tällaista tunnetta. En oman enkä vieraan miehen kanssa. En koskaa ole vieraan miehen mukaan lähtenytkään. Enkä nytkään ole pettänyt miestäni, kuin ajatuksen tasolla.
Mutta nyt tuntuu siltä, että voisin heittää kaiken tämän tuon uuden ihastuksen takia. Jos hän vielä minut huolisi ja jos hänet jostain löytäisi. Kuitenkin minussa velloo se tunne, että minun on pakko saada tietää tulisiko meidän jutusta mitään. Eli minun on pakko edes yrittää löytää hänet ja selvittää onko hän elämäni rakkaus.
Tapasin viikonloppuna miehen, jonka kanssa vietettiin pari oikein ihanaa iltaa. Mutta mitä tämä hullu nainen tekikään. Pisti pupun pöksyyn ja lähti kesken illan kotiin. Monta kertaa mennessä käännyin takaisin, mutta jatkoin kuitenkin matkaa. Ja jätin sen ihanan miehen. Emme vaihtaneet edes koko nimiämme emmekä varsinkaan niitä puhelinnumeroita. Silloin se tuntui järkevältä. Nyt se tuntuu idioottimaiselta!!!
Olen miettinyt miten tuon miehen vielä tavoitan. Tiedän yllättävän paljon asioita hänestä. Keskustelimme todella paljon. Olimme kuin sielunkumppanit. Kun sanoin pitäväni jostain hänkin piti kun itse sanoi harrastavansa jotain yllättäin harrastin samaa. Mahassa tuntuu oikein kun ajattelen häntä. Ja nyt kaikki nämä tunteet ovat turhaa, jos en löydä häntä enää.
Kuinka ihmisen oikein voisi löytää?
Järjenääni tässä pitäisi kolkuttaa....Olenhan naimisissa oleva nainen. En ole koskaan tuntenut avioliittoni aikana tällaista tunnetta. En oman enkä vieraan miehen kanssa. En koskaa ole vieraan miehen mukaan lähtenytkään. Enkä nytkään ole pettänyt miestäni, kuin ajatuksen tasolla.
Mutta nyt tuntuu siltä, että voisin heittää kaiken tämän tuon uuden ihastuksen takia. Jos hän vielä minut huolisi ja jos hänet jostain löytäisi. Kuitenkin minussa velloo se tunne, että minun on pakko saada tietää tulisiko meidän jutusta mitään. Eli minun on pakko edes yrittää löytää hänet ja selvittää onko hän elämäni rakkaus.
Vastaukset 9
Vanhimmat
etsit facesta nimellä ja paikkakunnalla
Ei löydy facesta. Yritin muutaman sukulaisen nimeä muistella, mutta en muistanut niitäkään.
Voi elämä, että nyt korpee. Tuntuu siltä, että menikö elämän rakkaus siinä, että en kysynyt numeroa ja nyt emme enää nää. Toisaalta mietin sitäkin, että jos kohtalo on oikeasti olemassa ja tarkoitus on niin tapaammeko joskus.
Ensimmäistä kertaa elämässäni mietin ihan oikeasti avioeroa. En pelkästään tuon miehen takia vaan tämä kaikki on nyt nostanut nämä asiat pintaan. Kolme vuotta sitten olin todella lähellä eroa. Ja nyt olen vielä lähempänä. Silloin ei uskaltanut eikä voinut. Nyt voisi jo uskaltaa.
Mutta voinko olla niin julma omalle aviomiehelleni, että eroaisin. Tiedän, että hän rakastaa minua ehdoitta ja aivan suunnaattomasta. Niinhän minäkin rakastan häntä. Mutta tässä onkin kysymys rakastanko häntä vai itseäni enemmän. Suurin syy eron miettimiseen on se ettei mieheni saa lapsia, ainakaan minun kanssa. Rakastanko itseäni sen verran paljon, että "yrittäisin" saada lapsia jonkun toisen kanssa. Mutta muuttuuko elämä, jos eroamme.
Eniten pelkään sitä, että kadun kiikkustuolissa tätä mennyttä elämää. Kadunko sitten sitä että erosimme vai sitä että pysyimme yhdessä.
Kertokaa mitä te tekisitte?? Menisittekö järjellä vai tunteella?
Ensiksikin, millä järjellä sä menisit, kun et osaa näköjään päättää mitään, etkä ole saanut suutasi auki oikeassa paikassa. Toiseksi millä tunteella, kun mitään tunteita ei ole, on vaan mututuntuma. Toisen tunteista ei tietoa-hajuakaan.
No, jos tuo tarina nyt edes olisikaan totta, niin tyhmäkin jo silmillään näkee, että pelurihan se siinä on leikkinyt näitä samoja "niin minäkin, niin minullakin"-leikkejä. Mutta, koska näistä ei koskaan tiedä ja tietenkin epäilen tämänkin aloituksen olevan taas näitä siskoni suomi24-neidon virityksiä, niin menehän eukkosi/ukkosi viereen ja lakkaa haaveksimasta.
Julma olet joka tapauksessa jo, kun ajatuksissasi petät mokoma.
Ihan selvä katkeran miehen provo
katkera ihminen ja a i n a haukkumassa ja parjaamassa muita.
ihme kitisijä on kyllä.
Jokatapauksessa vaikutat järkevältä. Et voi edes tehdä mitään kun et tunne miestä.
Tunnet vain oman miehesi. Jos alat nyt kaivamalla kaivamaan hänestä virheitä, niitä varmasti löydät. Jalat maan pinnalle, se mies ei välttämättä ole hyvä valinta, se mies voi olla julma, hölmö tai mikä tahansa, et voi tietää ja tää on totuus!!!
Etkö voi toteuttaa itseäsi ja haaveitasi miehesi kanssa olessa? Kyllä voit, ja tiedät sen itsekin. Parempi että edes yrität kuin jätät kylmästi miehesi ja alat metsästämään jotain haamua, sekoilet yksin vuosia pääsemättä eteen tai taakse. Järki tunne.
Lapsettomuus on ongelma joka on ratkaistava teidän keskenänne ajan kanssa. Varmasti pystyt siihen, olet aikuinen ihminen.
toiv miehesi pääsee sinusta eroon ...
Voi olla että se valehteli.
Voi olla että se on oikeasti vaikka joku hullu.
Monestakin ihmisestä löytyy jotain samaa.
Pidä omastasi kiinni, älä hätäile.
Se on vain ihastus.
Miksi lähdit. Kuuntelit intuitiotasi, ehkä säikähdit.
Kestä muutama viikko ja unohdat hänet.