Kuka herätti?
Saastuminen valvotti, oma tarve osallistua luonnonsuojeluun oli valtava. Laiminlyöminen oli soveltumatonta ja sopimatonta, mutta myös itseä oli suojeltava paljastumisen välttämiseksi ja rauhan säilyttämiseksi sekä oman kehon turvaamiseksi väkivallalta. Kun luontoon vain jätettiin jotain, olemaan rauhassa ja pysymään paikoillaan, meidät samalla väkivalloin pakotettiin etsimään uutta, ja omaa, turvallista planeettaa, joka saattoi löytyä vaikkapa seikkailukäytävän kautta. Se johti ulos maapalloltamme kiemurrellen läpi hektisen ja mustan symbioottisen pimeyden, jota kavalasti reunustivat halogeenien omaiset polttavat ja tuskallisen kirkkaan valaisimet. Ne olivat kuin planeettamme aurinkoja,monta aina ketjussa, riveissä roikkuen ja kaulaan kurkotellen kosketellen ja tukahduttaen. Kuin mustan nahkaisen hansikkaan peittämä käsi, vapauden ja sinisen maapalollamme, yrittäen vain suunnata ja turvautua, niin vihaisena, vain väkivaltaisena suuttumisena, ja tahdottomuudesta vaarallisena kiintymyksenä.
Räiskivät vihamieliset osoitukset materialismin turhuudesta vain seisoen paikoillaan metsän ja luonnon reunaan jätettyinä mielenosoituksellisina katastrofeina suostumatta häviämään tai liikkumaan minnekään myrskyisestä utopiasta ja taivaankannesta huolimatta.
- Kuka herätti?
- Ei se oli väärä puoli. Halusin taas matkustaa kauemmas ja nähdä jotakin uutta, kun taivaan musta tähtikansi avaruutena oli jo jotakin niin satumaisen rauhoittavaa, yhtä valtavaa kuperaa holvia, kaikkine tähdenlentoineen Muumipeikon ja pyrstötähden luoman fantasian siivittämänä. Pakkasen vain höyrytessä purren yöpaidan alle ja hengityksen höyrytytessä pelon ja vaaran täyttämässä maailmassa, pimeydessä. Valkoinen vaate, se oli pitkähelmainen ja suojasi, kun joku tavoitteli kurkkuani, katalasti ja kiperästi, terävä veitsi, lyömätön kipu ja terävä viilto, kansantarina oli kuin vain eläimistä kertova satu, sallittuna kulttuurinamme. Olikohan tämä kipeä ja niin pureva alastomuus ja ulkoilu enää sitäkään? Ei sellaisesta seksiä saanut, eikä seksuaalisia ajatuksia voinut edes ottaa mukaan, pimeys ja luonto, avaruudentähti taivas ja tulevaisuus olivat siten jotakin liian kaunista, sulkien hengityksen, sulkien huulet ja kehon läheisyyden tunteet aina kiinni, kuin ummistaen ja tukahduttaen. Tämä hetki oli vain minulle itselleni, yksin ja pakenemisella ei ollut mitään rajoja. Nopeasti vain pois, kiinnittäminen pahuuteen, arkeen ja päivään, jossa ei ollut tasapainoa ja tunteita, oli jo alkanut. Vain laittomasti sulkien ja tukahduttaen, jättämättä edes jalanjälkiä rannalle kuljettavaksi....
Saastuminen valvotti, oma tarve osallistua luonnonsuojeluun oli valtava. Laiminlyöminen oli soveltumatonta ja sopimatonta, mutta myös itseä oli suojeltava paljastumisen välttämiseksi ja rauhan säilyttämiseksi sekä oman kehon turvaamiseksi väkivallalta. Kun luontoon vain jätettiin jotain, olemaan rauhassa ja pysymään paikoillaan, meidät samalla väkivalloin pakotettiin etsimään uutta, ja omaa, turvallista planeettaa, joka saattoi löytyä vaikkapa seikkailukäytävän kautta. Se johti ulos maapalloltamme kiemurrellen läpi hektisen ja mustan symbioottisen pimeyden, jota kavalasti reunustivat halogeenien omaiset polttavat ja tuskallisen kirkkaan valaisimet. Ne olivat kuin planeettamme aurinkoja,monta aina ketjussa, riveissä roikkuen ja kaulaan kurkotellen kosketellen ja tukahduttaen. Kuin mustan nahkaisen hansikkaan peittämä käsi, vapauden ja sinisen maapalollamme, yrittäen vain suunnata ja turvautua, niin vihaisena, vain väkivaltaisena suuttumisena, ja tahdottomuudesta vaarallisena kiintymyksenä.
Räiskivät vihamieliset osoitukset materialismin turhuudesta vain seisoen paikoillaan metsän ja luonnon reunaan jätettyinä mielenosoituksellisina katastrofeina suostumatta häviämään tai liikkumaan minnekään myrskyisestä utopiasta ja taivaankannesta huolimatta.
- Kuka herätti?
- Ei se oli väärä puoli. Halusin taas matkustaa kauemmas ja nähdä jotakin uutta, kun taivaan musta tähtikansi avaruutena oli jo jotakin niin satumaisen rauhoittavaa, yhtä valtavaa kuperaa holvia, kaikkine tähdenlentoineen Muumipeikon ja pyrstötähden luoman fantasian siivittämänä. Pakkasen vain höyrytessä purren yöpaidan alle ja hengityksen höyrytytessä pelon ja vaaran täyttämässä maailmassa, pimeydessä. Valkoinen vaate, se oli pitkähelmainen ja suojasi, kun joku tavoitteli kurkkuani, katalasti ja kiperästi, terävä veitsi, lyömätön kipu ja terävä viilto, kansantarina oli kuin vain eläimistä kertova satu, sallittuna kulttuurinamme. Olikohan tämä kipeä ja niin pureva alastomuus ja ulkoilu enää sitäkään? Ei sellaisesta seksiä saanut, eikä seksuaalisia ajatuksia voinut edes ottaa mukaan, pimeys ja luonto, avaruudentähti taivas ja tulevaisuus olivat siten jotakin liian kaunista, sulkien hengityksen, sulkien huulet ja kehon läheisyyden tunteet aina kiinni, kuin ummistaen ja tukahduttaen. Tämä hetki oli vain minulle itselleni, yksin ja pakenemisella ei ollut mitään rajoja. Nopeasti vain pois, kiinnittäminen pahuuteen, arkeen ja päivään, jossa ei ollut tasapainoa ja tunteita, oli jo alkanut. Vain laittomasti sulkien ja tukahduttaen, jättämättä edes jalanjälkiä rannalle kuljettavaksi....
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.