miten voisi

Eikö jokaisen tännekin kirjoitetun tekstin voisi ajatella olevan tarkoitus vaikuttaa toisiin, tavalla tai toisella?

Tuosta valtakirjasta?, minulla sellainen kyllä on, ollut syntymästäni saakka. Toki se vain "oikeuttaa itsensä oikeassa olevaksi" ilman että samalla "velvoittaa muut väärässä oleviksi?"

Hyvin vieraalta minusta tuntuu tuo ajatus, että ihmisellä olisi suorastaan sisäänrakennettu tarve olla oikeassa? Siitä ei luullakseni hyvää seuraisi.
En myöskään hyväksy läheskään kaikkia mielipiteitä, mutta pyrin kyllä ymmärtämään ja ainakin enimmäkseen siedän vaikka en voisikaan ymmärtää.
Tuo että pyrkisi keinolla millä hyvänsä osoittamaan muiden olevan väärässä, tuntuu myös hyvin vieraalta ajatukselta. Useimmitenhan asialla ei ole juuri mitään merkitystä, ja silloin kun on, niin valitaan kai tarkoitukseen sopivimmat keinot? Normaalia ja jokapäiväistä vuorovaikutusta? "Keinoja kaihtamatta" kieltämättä kuulostaa minusta vähän arveluttavalta.

bessie* kirjoitti:

Eikö jokaisen tännekin kirjoitetun tekstin voisi ajatella olevan tarkoitus vaikuttaa toisiin, tavalla tai toisella?

Tuosta valtakirjasta?, minulla sellainen kyllä on, ollut syntymästäni saakka. Toki se vain "oikeuttaa itsensä oikeassa olevaksi" ilman että samalla "velvoittaa muut väärässä oleviksi?"

Hyvin vieraalta minusta tuntuu tuo ajatus, että ihmisellä olisi suorastaan sisäänrakennettu tarve olla oikeassa? Siitä ei luullakseni hyvää seuraisi.
En myöskään hyväksy läheskään kaikkia mielipiteitä, mutta pyrin kyllä ymmärtämään ja ainakin enimmäkseen siedän vaikka en voisikaan ymmärtää.
Tuo että pyrkisi keinolla millä hyvänsä osoittamaan muiden olevan väärässä, tuntuu myös hyvin vieraalta ajatukselta. Useimmitenhan asialla ei ole juuri mitään merkitystä, ja silloin kun on, niin valitaan kai tarkoitukseen sopivimmat keinot? Normaalia ja jokapäiväistä vuorovaikutusta? "Keinoja kaihtamatta" kieltämättä kuulostaa minusta vähän arveluttavalta.

Lue lisää

Johan 2 - 3 vuotiaiden keskuudessa on kilpailua ja alistamista ja oikeassa olemista. Miksi se muuttuisi aikuisena muuksi jos vinksahtaa jo pienenä olemaan päälle päsmäri ja "aina oikeassa"? Ei muutu, ei.

Niin ja näin ja noin kirjoitti:

Johan 2 - 3 vuotiaiden keskuudessa on kilpailua ja alistamista ja oikeassa olemista. Miksi se muuttuisi aikuisena muuksi jos vinksahtaa jo pienenä olemaan päälle päsmäri ja "aina oikeassa"? Ei muutu, ei.

Lue lisää

Täh!?

2 - 3 vuotiaiden keskuudessa kilpailua, alistamista ja oikeassa olemista!? Oletkos itse vinksahtanut jo pienenä?

Pienet lapset ovat itsekkäitä, mutta se kuuluu asiaan. Kilpailu lienee yrittämistä, joka sekin kuuluu asiaan. Alistaminen?! En ymmärrä. Hieman isommista tosin suurin osa on tietävinään juuri parhaan tavan, kuinka mitäkin leikkiä pitäisi leikkiä, mutta useimmiten yhteinen sävel löytyy, jos ei muuten niin viimeistään aikuisten avulla. Ihan normaalia.

2-3 vuotiaiden tiedot ja sanavaraston suppeuden ja tietäen ihmettelen kovasti, miten he edes pystyisivät olemaan päsmäreitä ja aina oikeassa? Vieläkin enemmän ihmettelen, miksi ihmeessä heillä olisi sellaista tarvetta?!
"Minä osaan" ja "minä puen itse" (lapsen kielellä sanottuna) ei ole päsmäröintiä tai oikeassa olemista, se on oikeaa kehitystä.
Alle kolme vuotiaat eivät vielä oikein osaa leikkiä keskenään, paitsi tietysti yhdessä kasvaneet.

Kaikkien lasten perimä (tai kotikaan) ei ole juuri paras mahdollinen, mutta ei heistäkään välttämättä "vinksahtaneita" tule. Mutta jos joku leima lyödään jo 2-3 vuotiaiden otsaan, niin sillä varmaan jo on vaikutuksia...

bessie* kirjoitti:

Täh!?

2 - 3 vuotiaiden keskuudessa kilpailua, alistamista ja oikeassa olemista!? Oletkos itse vinksahtanut jo pienenä?

Pienet lapset ovat itsekkäitä, mutta se kuuluu asiaan. Kilpailu lienee yrittämistä, joka sekin kuuluu asiaan. Alistaminen?! En ymmärrä. Hieman isommista tosin suurin osa on tietävinään juuri parhaan tavan, kuinka mitäkin leikkiä pitäisi leikkiä, mutta useimmiten yhteinen sävel löytyy, jos ei muuten niin viimeistään aikuisten avulla. Ihan normaalia.

2-3 vuotiaiden tiedot ja sanavaraston suppeuden ja tietäen ihmettelen kovasti, miten he edes pystyisivät olemaan päsmäreitä ja aina oikeassa? Vieläkin enemmän ihmettelen, miksi ihmeessä heillä olisi sellaista tarvetta?!
"Minä osaan" ja "minä puen itse" (lapsen kielellä sanottuna) ei ole päsmäröintiä tai oikeassa olemista, se on oikeaa kehitystä.
Alle kolme vuotiaat eivät vielä oikein osaa leikkiä keskenään, paitsi tietysti yhdessä kasvaneet.

Kaikkien lasten perimä (tai kotikaan) ei ole juuri paras mahdollinen, mutta ei heistäkään välttämättä "vinksahtaneita" tule. Mutta jos joku leima lyödään jo 2-3 vuotiaiden otsaan, niin sillä varmaan jo on vaikutuksia...

Lue lisää

"bessie*"

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11352352

H.

hunksz kirjoitti:

"bessie*"

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11352352

H.

Voisinko saada sinulta vielä toisenkin mielipiteen?

bessie* kirjoitti:

Voisinko saada sinulta vielä toisenkin mielipiteen?

"bessie*"

Noh, toiset ovat halittavimpia kuin toiset.
Sinulle olen varannut erikois-Rexonan.

H.

hunksz kirjoitti:

"bessie*"

Noh, toiset ovat halittavimpia kuin toiset.
Sinulle olen varannut erikois-Rexonan.

H.

Niinpä varmaan ovat ja minä en kuulu heihin. Deodoranttia en käytä ja "hali" ei kuulu sanavarastooni.

Miksi ei voisi, pertta-j?

Ainahan voi kertoa toiselle oman kantansa?
Sitäpaitsi ihminen, joka "lyö päätään seinään, kerta toisensa jälkeen", ja etenkin jos hän vielä väittää ettei koskaan erehdy! ilmeisesti kipeästi tarvitsisi kanssaihmisiä.
Joko tuekseen tai ainakin tuntuakseen olevansa hyväksytty.
Oman jaksamiseni rajoissa (senkin tekisin suoraan selväksi) olisin hänelle olemassa, en vetäytyisi. Hänen "oma arvonsa" ei liene huonompi kuin minunkaan?

bessie* kirjoitti:

Miksi ei voisi, pertta-j?

Ainahan voi kertoa toiselle oman kantansa?
Sitäpaitsi ihminen, joka "lyö päätään seinään, kerta toisensa jälkeen", ja etenkin jos hän vielä väittää ettei koskaan erehdy! ilmeisesti kipeästi tarvitsisi kanssaihmisiä.
Joko tuekseen tai ainakin tuntuakseen olevansa hyväksytty.
Oman jaksamiseni rajoissa (senkin tekisin suoraan selväksi) olisin hänelle olemassa, en vetäytyisi. Hänen "oma arvonsa" ei liene huonompi kuin minunkaan?

Lue lisää

Jos asia on itselleni tärkeä, kerron mitä mieltä olen, on ihmisiä jotka eivät edes kuuntele, inttävät vain omaa mielipidettään.
"Lyö päätään seinään" , tarkoitan että aina on muita jotka ovat sinnikkäämpiä, jopa näyttävät paikan :)
Varsinkin nyt, eläkkeellä haluan välttää hankalaia ihmisiä, sain heistä tarpeekseni työelämässä.
En jaksa pönkittä aina oikeassa olevien itsetuntoa.

bessie* kirjoitti:

Miksi ei voisi, pertta-j?

Ainahan voi kertoa toiselle oman kantansa?
Sitäpaitsi ihminen, joka "lyö päätään seinään, kerta toisensa jälkeen", ja etenkin jos hän vielä väittää ettei koskaan erehdy! ilmeisesti kipeästi tarvitsisi kanssaihmisiä.
Joko tuekseen tai ainakin tuntuakseen olevansa hyväksytty.
Oman jaksamiseni rajoissa (senkin tekisin suoraan selväksi) olisin hänelle olemassa, en vetäytyisi. Hänen "oma arvonsa" ei liene huonompi kuin minunkaan?

Lue lisää

bessie*

Et ilmeisesti koskaan ole joutunut tilanteeseen, jossa tämän toisen osapuolen harhaisuudet mustasukkaisuudesta ylittävät , ...ainakin minun sietokyvyn.

Paljon kärsin väkivaltaa ja suorannaista "raiskausta", koska mieheni halusi katsoa, olenko ''''''nut jonkin kanssa ja raastoi minut alastomaksi alapäästä!

Kuinkahan mies voisi todeta tuollaista???

,On hyvä "hurskahdella", että puhukaa ja menkää avioliittoneuvolaan tai johonkin terapiaan.

Tämähän on vain minun kokemukseni, enkä toisiankaan voi auttaa muutoin, kuin tuntemalla myötätuntoa siitä, että ei se oman mielipiteen esille tuominen aiheuta, ...ainakaan minulla....kuin "painu akka helvettiin".

Kolmesti lähdinkin, mutta aina haettiin takaisin, koska minulla ei ollut mahdollisuutta itsenäiseen elämään työnikin suhteen.

Vaan sitten kun lähdin, niin ikävä ei ole ollut. Kyllä minua sittenkin pyydettiin takaisin, mutta sitten olikin taholtani "mittari" täysi, koska huomasin pärjääväni omillani.

En tarvinnut hänen (meidän) taloaan, en vaatinut mitään, mutta emme ole eronneetkaan. Nyt hän on jo lopettanut lapsillekin kertomukset siitä, mikä "petturi" olen ollut, koska minulla oli joka nurkan takana joku panija!!!

Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ole löytänyt uutta. Päinvastoin olen vieaillut lapseni ja heidän lastensa kanssa siellä. Yhdessä olemme käyneet myös kesä asunnollamme, mutta se on jo paljon, koska siellähän on näitä "huoripukkeja", jotka tulevat käymään!!!

Onko mustasukkaisuus mukamas tervettä? Itse tunsin sitä aluksi, mutta kun huomasin että "matkamies" mieheni pettää minua jokatapauksessa, niin totuin siihen.

Aika usein sanoinkin hänelle, että jos löytää paremman rakastelijan, niin vaihtakoon, mutta taisikin koitua kohtalokseni?

pertta-j kirjoitti:

Jos asia on itselleni tärkeä, kerron mitä mieltä olen, on ihmisiä jotka eivät edes kuuntele, inttävät vain omaa mielipidettään.
"Lyö päätään seinään" , tarkoitan että aina on muita jotka ovat sinnikkäämpiä, jopa näyttävät paikan :)
Varsinkin nyt, eläkkeellä haluan välttää hankalaia ihmisiä, sain heistä tarpeekseni työelämässä.
En jaksa pönkittä aina oikeassa olevien itsetuntoa.

Lue lisää

Edelleen olen sitä mieltä, että noin käyttäytyvät (nyt siis ne jotka "inttävät vain omaa mielipidettään") ovat ehkä kuitenkin niitä vähän heikompia. Heitä (tavalla tai toisella heikompia) pyrin aika pitkälle jaksamaan, vaikka olisivat vähän hankaliakin. Omat rajani laittaen ja kertoen, kuten jo mainitsin.

Oikeasti hankalina pidän arvaamattomia ja läpinäkyvästi tyhmän ovelia ihmisiä, heidän kanssaan minun on niin vaikea olla kanssakäymisissä.
Häiritsevässä määrin sinnikkäille ja paikkaa näyttäville annan suoraa palautetta, mutta noille edellä mainituille en oikein raaski, eikä aina ole mihin tarttuakaan, hankalia ja tyhmänovelia kun ovat.

Harvoin, jos koskaan, olen tavannut aina oikeassa olevaa ihmistä, tai en ainakaan ole ketään sellaiseksi osannut arvioida ja tunnistaa. Jaksaisin kyllä pönkittää, jos katsoisin tarpeelliseksi. Missään nimessä en haluaisi potkaista pönkää pois, etenkin jos arvelen sen epäsuotuisasti jonkun itsetuntoon vaikuttavan.
Vain kovasti "tukea" tarvitsevien kohdalla minulle voi joskus tulla jaksamisongelma, mutta heillehän minä voin sen kertoa.

ei pelkoa enää kirjoitti:

bessie*

Et ilmeisesti koskaan ole joutunut tilanteeseen, jossa tämän toisen osapuolen harhaisuudet mustasukkaisuudesta ylittävät , ...ainakin minun sietokyvyn.

Paljon kärsin väkivaltaa ja suorannaista "raiskausta", koska mieheni halusi katsoa, olenko ''''''nut jonkin kanssa ja raastoi minut alastomaksi alapäästä!

Kuinkahan mies voisi todeta tuollaista???

,On hyvä "hurskahdella", että puhukaa ja menkää avioliittoneuvolaan tai johonkin terapiaan.

Tämähän on vain minun kokemukseni, enkä toisiankaan voi auttaa muutoin, kuin tuntemalla myötätuntoa siitä, että ei se oman mielipiteen esille tuominen aiheuta, ...ainakaan minulla....kuin "painu akka helvettiin".

Kolmesti lähdinkin, mutta aina haettiin takaisin, koska minulla ei ollut mahdollisuutta itsenäiseen elämään työnikin suhteen.

Vaan sitten kun lähdin, niin ikävä ei ole ollut. Kyllä minua sittenkin pyydettiin takaisin, mutta sitten olikin taholtani "mittari" täysi, koska huomasin pärjääväni omillani.

En tarvinnut hänen (meidän) taloaan, en vaatinut mitään, mutta emme ole eronneetkaan. Nyt hän on jo lopettanut lapsillekin kertomukset siitä, mikä "petturi" olen ollut, koska minulla oli joka nurkan takana joku panija!!!

Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ole löytänyt uutta. Päinvastoin olen vieaillut lapseni ja heidän lastensa kanssa siellä. Yhdessä olemme käyneet myös kesä asunnollamme, mutta se on jo paljon, koska siellähän on näitä "huoripukkeja", jotka tulevat käymään!!!

Onko mustasukkaisuus mukamas tervettä? Itse tunsin sitä aluksi, mutta kun huomasin että "matkamies" mieheni pettää minua jokatapauksessa, niin totuin siihen.

Aika usein sanoinkin hänelle, että jos löytää paremman rakastelijan, niin vaihtakoon, mutta taisikin koitua kohtalokseni?

Lue lisää

Tosiaankaan minulla ei ole ollut sairaalloisen mustasukkaista kumppania.

Kerran työporukkamme kutsuttiin juhlimaan yli kolmen tunnin bussimatkan päähän. Tulomatkalla porukka bussissa pikku hiljaa nukahteli ja minäkin (huono istuallaan nukkuja) lopulta "sammuin". Kotiin tultua mieheni huomasi mustan housupukuni reisillä jotain vaaleaa ja rupesi vähän laittamaan minua tilille siitä. En osannut tahroja selittää, mutta yhdessä tulimme siihen tulokseen, että olin bussissa nukkuessani kuolannut. Pidän kyllä edelleen aivan ymmärrettävänä mieheni epäluuloa, olimmehan pari tuntia sovittua myöhemmin perilläkin.

Olenko minä hurskastellut? Sitä mieltä kyllä olen, että ennen suuria päätöksiä pitää aina puhua asiat mahdollisimman auki. Ja jos eroon päädytään, niin ei silloinkaan saisi jättää mitään oleellista sanomatta tai jollain tavalla kesken. Kummallakin on oltava mahdollisuus päästä jatkamaan omaa elämäänsä tulevaisuuteen suunnaten, se ei ole mahdollista jos takana on selvittämättömiä asioita.