ihmettelevä

Miksi ruotsin suomalainen valehtelee niin kamalasti? Miksi ruotsin suomalainen mahistuu niin valtavasti? Miksi se ei muista mistä köyhistä oloista se on lähtenyt? Ja kun saadaan velka volvo, niin nenä vaan pystyyn, vaikka perse maata viistää. Ja mongerretaan sitä peruna ruotsia, perheineen. vaikka kuka hyvänsä tyhmäkin huomaa että kieli ei suju, miksi näin? Tyhmää porukkaa
23892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

pysyvät kotona. Kaikenlainen saastainen kansanosa muuttaa ulkomaille. Ruotsiin on kaikki menny venepakolaisena. Se on kyllä ihmi, asutaan vuosi ruotsissa ja ruotsinlaivalla ei osata enään suomea vaan pitää väkisin puhua ruotsia. Tunteeko metsäläinen silloin olevansa jotenkin parempi kun väkisin puhuu svedua, kun on vähän aikaa ollu ruotsissa.

Äänestä
  • Mikä Suomalaisia vaivaa. Ruotsinsuomalaisia aina sorretaan. Kyllä näkee että Suomalaiset ovat rasisteja. Me kuulumme monikulttuuri väestöön. Meidän näkemyksemme maailmasta on paljon laajempi kuin muutamien rasistien siellä suomessa. Avatkaa ovet maailmalle, tulkaa ulos sieltä pikku reijästä missä elätte natsi-ajatustenne kanssa.

    1Äänestä

  • Suomen rasistit matkustavat mielellään ulkomaille kesälomalle, mutta jos naapuriin muuttaa ulkomaalainen niin sitä ei siedetä. Meillä on Vietnamilainen lapsenlapsi joka nyt on 9 vuotta. Kun hän oli 4 vuotta niin käytimme häntä Suomessa. Siellä aikuiset ihmiset sylkivät hänen päälleen. Siinä on mallia suomalaisesta rasismista.

    1Äänestä

  • Joku vaan kirjoitti:

    Suomen rasistit matkustavat mielellään ulkomaille kesälomalle, mutta jos naapuriin muuttaa ulkomaalainen niin sitä ei siedetä. Meillä on Vietnamilainen lapsenlapsi joka nyt on 9 vuotta. Kun hän oli 4 vuotta niin käytimme häntä Suomessa. Siellä aikuiset ihmiset sylkivät hänen päälleen. Siinä on mallia suomalaisesta rasismista.

    Sen saman on kyllä omakohtaisesti huomannut, ja useita kertoja. Suomi on kansainvälisyydeltään ja avarakatsesuudeltaan sarvikuonojen maa. Miksi asun Ruotsissa? Useimmille suomalaisille se on aina taloudellinen kysymys, mutta yhden paluumuuttoyrityksen jälkeen, voin todeta, että Suomen yhteiskunta ja yleinen ilmapiiri eivät ole järin houkuttelevia, ainakaan meikäläiselle.Samaa vieraan kyseenalaistamista ja oman ylistämistä en ole tavannut kuin muinoisessa Neukkulassa. Joten ajetaan vaan Volvolla tai Toyotalla, mutta asutaan siellä missä viihdytään!

    1Äänestä

  • Pakolainen kirjoitti:

    Mikä Suomalaisia vaivaa. Ruotsinsuomalaisia aina sorretaan. Kyllä näkee että Suomalaiset ovat rasisteja. Me kuulumme monikulttuuri väestöön. Meidän näkemyksemme maailmasta on paljon laajempi kuin muutamien rasistien siellä suomessa. Avatkaa ovet maailmalle, tulkaa ulos sieltä pikku reijästä missä elätte natsi-ajatustenne kanssa.

    En hän minä mitään sellaista kirjoittanut. Minä kysyin vain tosi asiaa, koska se on totta mitä minä kirjoitin. Sitä paitsi muutin itse ruotsiin
    1971. Että kyllä minä tosiaan olen, huomanut kaikki nämä asiat mistä kirjoitan. En kirjoita satuja. Kyllä meitä on monenlaista kengän kuluttajaa täällä ruotsissa. Hei doi

    Äänestä

  • Joku vaan kirjoitti:

    Suomen rasistit matkustavat mielellään ulkomaille kesälomalle, mutta jos naapuriin muuttaa ulkomaalainen niin sitä ei siedetä. Meillä on Vietnamilainen lapsenlapsi joka nyt on 9 vuotta. Kun hän oli 4 vuotta niin käytimme häntä Suomessa. Siellä aikuiset ihmiset sylkivät hänen päälleen. Siinä on mallia suomalaisesta rasismista.

    mutta eksyit aiheesta

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Sen saman on kyllä omakohtaisesti huomannut, ja useita kertoja. Suomi on kansainvälisyydeltään ja avarakatsesuudeltaan sarvikuonojen maa. Miksi asun Ruotsissa? Useimmille suomalaisille se on aina taloudellinen kysymys, mutta yhden paluumuuttoyrityksen jälkeen, voin todeta, että Suomen yhteiskunta ja yleinen ilmapiiri eivät ole järin houkuttelevia, ainakaan meikäläiselle.Samaa vieraan kyseenalaistamista ja oman ylistämistä en ole tavannut kuin muinoisessa Neukkulassa. Joten ajetaan vaan Volvolla tai Toyotalla, mutta asutaan siellä missä viihdytään!

    Joo viihdyn täällä - olen viihtynyt jo 43 vuotta.
    Emme ole suomalaisia emmekä ruotsalaisia vaan Ruotsinsuomalaisia. Meillä on oma kulttuuri, omat kirjailijat, runoilija, kirjapainot, laulajat,radiolähetykset, TV-ohjelmat,kaupat ym.
    Joten
    Eläköön ruotsinsuomalaisuus.

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Sen saman on kyllä omakohtaisesti huomannut, ja useita kertoja. Suomi on kansainvälisyydeltään ja avarakatsesuudeltaan sarvikuonojen maa. Miksi asun Ruotsissa? Useimmille suomalaisille se on aina taloudellinen kysymys, mutta yhden paluumuuttoyrityksen jälkeen, voin todeta, että Suomen yhteiskunta ja yleinen ilmapiiri eivät ole järin houkuttelevia, ainakaan meikäläiselle.Samaa vieraan kyseenalaistamista ja oman ylistämistä en ole tavannut kuin muinoisessa Neukkulassa. Joten ajetaan vaan Volvolla tai Toyotalla, mutta asutaan siellä missä viihdytään!

    kyllä varmaan on suomessa noin kuinka sinä kirjoitit, mutta sinä eksyit aiheesta

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    En hän minä mitään sellaista kirjoittanut. Minä kysyin vain tosi asiaa, koska se on totta mitä minä kirjoitin. Sitä paitsi muutin itse ruotsiin
    1971. Että kyllä minä tosiaan olen, huomanut kaikki nämä asiat mistä kirjoitan. En kirjoita satuja. Kyllä meitä on monenlaista kengän kuluttajaa täällä ruotsissa. Hei doi

    Tulin itse 1961 ja viihdyn hyvin. Ei ole Volvoa eikä taloa, hyvin on silti mennyt. Elämä on elettävä, eli sitten missä tahansa. Ihmettelen sitä yleistä Suomalaista rasismia joka siellä suomessa on ilmi liekeissä. Me ruotsinsuomalaisetkin joudumme sen uhriksi.

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    mutta eksyit aiheesta

    Mun mielestä on täysin luvallista kirjoittaa sivuavistakin aiheista jos ne tuntuvat mielenkiintoisilta, niin kuin missä tahansa keskustelussa.
    En ole ruotsissaoloaikanani (1,5 vuotta) kertaakaan tavannut sen asteista rasismia kuin tällä palstalla, enkä itse asiassa ylipäätäänkään paljoa rasismia.Tietty rasisteillakin on oikeus mielipiteisiinsä,kunhan ilmaisisivat ne vähän perustellummin ja loukkaamatta toisia.

    Äänestä

.meitä no moneen junaan ja moni jää asemalle...

Äänestä

Ruotsissahan sorretaan ruotsinsuomalaisia! Pakkosuomi ehdottomasti kouluihin ja suomen kansallispuoluetta perustamaan! Ja palvelut ruotsissa pitää taataa ruotsinsuomalaisille ehdottomasti omalla äidinkielellä! Näin kohdellaan suomenruotsalaisia. Miksei ruotsinsuomalaisia?

Äänestä
  • Ruotsinkieli riittää kaikille muita kieliä ei saa opetta ja Suomessa suomenkieltä

    Ruotsissa ei sorreta ketään tästä 47 vuoden kokemus.

    Äänestä

Kyllä Ruotsi aina Suomen voittaa! Tulin Kekkosen aikaan , ja päivää en vaihtaisi pois.- Tuli tässä viikolla käytyä Näsinmäellä kavereita kahtomassa.- Käymään vain sinne mennään eikä olemaan !

Äänestä
  • KUN KEKKOSET OLI PRESITENTTEJÄ SAMAAN AIKAAN SUOMESTA MUUTTI RUOTSIIN 500000 SUOMALAISTA TYÖN PERÄÄN,TÄÄLLÄ SUOMESSA KUULEE USEIN SANOTTUNA ETTÄ KEKKONEN HOITI HYVIN TYÖTTÖMÄIN ASIAT SE ON VITUN SUURI VALE SE OLI RUOTSIN VALTIO TYÖNANTAJAT JOTKA HOITI SUOMEN TYÖTTÖMIEN ASIAT PAREMMIN KUIN KEKKONEN.OLEN ITSE OLLUT TÖISSÄ VOLVOLLA SKÖVDESSÄ JA BORLÄNGESSÄ DOMNARVETIN TEHTAILLA,EIKÄ MINULLA OLLUT MITÄÄN ANTIPATIOITA RUOTTALAISIA KOHTAAN HYVIÄ KAIKKI KADUTTAA KUN TULI LÄHDETTYÄ POIS.KAIKKI MUISTATTE MITÄ OLI ELÄÄ 1960LUVUN SUOMESSA MITÄ OLI POHJOISSUOMES MITÄ POHOJANMAALLA EI YHTÄÄ MITÄÄN KESSUPUSSI JA SÄTKÄPAPERIA KUN OLI PLAKKARIS TUNTI JO OLEVANSA RIKAS.VOIKAA PAKSUSTI SIELÄ RUOTTIS SANOKAA TERVEHYYSIÄ TÄÄLTÄ JALASJÄRVELTÄ.

    Äänestä

Miten voit tietää ,että joku valehtelee?
Oletko ajatustenlukija?

Äänestä

Muutin Ruotsiin työttömänä. Ei kukaan lähde kotimaastaan kuin pakosta.
Käydessäni Suomessa sukuloimassa vanhat tutut eivät ymmärtäneet suomeani!
Murran ja laulan ruotsiksi niin paljon! Muutaman vuoden jälkeen?
Olin aikuinen muuttaessani, joten otin sen: "Et ole enää tervetullut tänne"!

Suomesta muuttajia kohdellaan todella karsaasti Suomessa.
Sisareni Suomessa ollessaan pienten alakoululaisten kanssa tuli Ruotsiin nopeasti.
Hänen pienet "Hurri-pentunsa" eivät uskaltaneet puhua missään mitään.
Kuiskailivat keskenään, etteivät tulleet hakatuksi. Siinä on suomalaisten KATEUS!
Ei tulisi mieleenkään olla kuin turistina isäinmaassani enää! Hyi olkoon! Mitä väkeä!

Äänestä
  • Ja mitenk tämä nyt mukamas liittyy aiheeseen?
    Liittyneekö mitenkään

    Äänestä

  • haitanneekoketään kirjoitti:

    Ja mitenk tämä nyt mukamas liittyy aiheeseen?
    Liittyneekö mitenkään

    Mikä poliisi sinä olet? Mikä minun kommentissani sinua ärsytti?
    Tässä puhuu muutkin muusta kuin valehtelusta, mutta
    et sinä heidän perässään haukkua räksytä kuin kyläkoira!
    Vain minuun tulit iskemään ilkeät hampaasi.
    Olen oikein imarreltu!

    Äänestä

  • Ei koskaan ole ollut pakkoa en koskaan ole ollut työtön, mielestäni Suomi on aina ollut paska maa ja tulee olemaan. Lähdin valtion virasta.

    Äänestä

  • Näen kokonaisuudessa suomalaiset Suomessa kun joukot apinoita!

    Äänestä

No sitä velkavolvoa ei suomessa olisi tyättömänä saanut..Sitäpaitsi Ruotsinsuomalaiset teki koko suomen kansalle aimo palveluksen muutaessaan..Muutenhan he olisivat olleet Sosiaalin eli suomen veronmaksajien harteilla..Ihmettelen vain että mitenkä nyt on varaa elättää satoja tuhansia ulkomaalaisia kun ei silloin ollut

Äänestä

KIRIEEN SULLE KIRIOOTAN JA KUOREHEN MÄ LAITAN OIKEEN PALIO TERVEESIÄ.JOS JOKU SKÖVDESSÄ BORLÄNGESSÄ LUETTE VIESTINI OLOKAA NIIN HYVIÄ JA VASTATKAA MITENKÄ SIELÄ MENEE OLIS KIVA TIETÄÄ.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


minä vaan kirjoitti:

Miksi ruotsin suomalainen valehtelee niin kamalasti? Miksi ruotsin suomalainen mahistuu niin valtavasti? Miksi se ei muista mistä köyhistä oloista se on lähtenyt? Ja kun saadaan velka volvo, niin nenä vaan pystyyn, vaikka perse maata viistää. Ja mongerretaan sitä peruna ruotsia, perheineen. vaikka kuka hyvänsä tyhmäkin huomaa että kieli ei suju, miksi näin? Tyhmää porukkaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu