on suomi24:n palstojen taso laskenut. Pelkkää hölyn pölyä ja mauttomuutta joka palsta täynnä :/
Jotenkin tuntuu kuin vanhemmat olisi lähtenyt lomille ja kakarat jääneet hoitamaan putiikkia. Levällään on kuin Jokisen eväät.
eipä minulla muuta, ulos siis.
Jotenkin tuntuu kuin vanhemmat olisi lähtenyt lomille ja kakarat jääneet hoitamaan putiikkia. Levällään on kuin Jokisen eväät.
eipä minulla muuta, ulos siis.
Vastaukset 55
Vanhimmat
sinun kirjoitukset on tasokkaita ja laadukkaita, toisten yläpuolella, ja et ole sovelias tämmösen hömpän sekaan.
HUOM!: eihän täällä eikä muillakaan palstoilla ole pakko olla, joten teit oikea ratkaisun kun menit!
Tämä oli vain huomio, jonka olen tehnyt joten älä ota sitä henkilökohtaisesti tai jos otatkin, niin syyllinen olet tähän "laatuluokkaan" täällä. Etkö kestä palautetta ja kritiikkiä paremmin, kun sitä rakentavasti yritän sitä sinulle antaa :)
Joo, voin nostaa tietysti tasoa, mutta mitä se hyödyttää, kun ei se edesauta tämän hömpän poistumista. Tykkään huumorista ja hömpästäkin, mutta se on muuttunut jotenkin hyvin ala-arvoiseksi ilkeydeksi täällä, suorastaan mauttomaksi, joku raja on ylitetty ja kaikki annetaan tulla ilman suodattimia.
Ihan on hanurista joo. Itekin siivosin kaapeista vanhoja roinia ja rättejä pois.
Ei nuo sinunkaan aloitukset/kommentit paljon tasoa nosta.
Miksi puolustelet itseäsi ja heti käännät asiat syyttävästi toisen viaksi. En ole sanonutkaan, että minulla mitään kehuttavaa itsestänikään olisi, mutta mielestäni aikoinaan näillä palstoilla tuntui jotenkin edes jotain järkeä olevan ja kunnon aihekeskustelua.
Missä kohdin puolustelin itseäni?
Oma vastaukseni oli vain toteamus, josta ei pidä vetäistä hernettä nenuun.. :)
et sitte mennytkään ulos =DDDDD, jäit yhäkin kyttimään, ja seuraavaksi varmasti nakkelet jotain ilman tuota tunnistetta.
Siis, mietippä nyt missä menet ja mitä puhut!
Sinä se spämmäät aamusta iltaan näitä viestejä tänne. Luulisi jo seinien kaatuvan päälle tuota menoa.
Heh,heh, kyllä sinulla on kuvitelmat. En ole sellainen kyttääjä kuin sinä vaan odotan pesukoneeni sammuttamista vielä vähän aikaa. Minulla ei ole tarvetta olla tunnistamaton kuten sinulla, minä olen täällä ihan omana minänä, joskus olen jonkun heittänyt muulla nimmarilla, mutta se ei ole tunnistamattomuuden tähden vaan ihan muuten vaan.
Miettisit sinäkin missä menet ja mitä puhut, hyvä sieltä on huudella, kun on itse kaiken takana. Koskaan et ole osannut ottaa kritiikkiä asiallisena vastaan vaan aina hyökkäät, jos sinulle yrittää jotain tuoda kritiikkinä esille.
En tee sitä ilkeyttäni vaan ihan sillä oikeudella, joka mielestäni jokaiselle kuuluu, jos on jotakin huomautettavaa. Mutta joo, ei minun maailmani kaadu, enkä vedä hernettä nenuun näistä, kunhan huomautin jonkun muuttuneen...en tiedä, ehkä itse sitten olen muuttunut. Ei kai mikään voikaan pysyä samanlaisena ikuisesti.
Milloinkahan se taso on täällä korkea ollut? Vaihdellut mielestäni aina aika ajoin suuntaan jos toiseen.
Mistään korkeasta tasosta puhunutkaan, mutta ihan näin surkeaa mielestäni ei ole vielä koskaan ollut.
miksi et vaan yksinketaisesti poistu ja pysy pois, jos ei nää jutut miellytä. Itse piipahdan pari kertaa kuukaudessa, ja tosi asiassa nää jutut on aina ollut yhtä hölynpölyä., ,
no niinhän olen tehnytkin, mutta mikä siinä niin vaikea on ymmärtää, että muillakin on ja saa olla mielipiteitä asiasta kuin asiasta ilman, että sitä pyydetään heti pysymään poissa? Ajatteleppas asiaa ihan noin yleisesti ottaen, jos kaikki asiat hoidettaisiin aina niin, että kun joku tuo jonkun epäkohdan esille tai kertoo oman mielipiteensä asiasta se narsistisesti teilattaisiin ja sen suu tukitaan sillä, että jos ei miellytä, niin pysy pois. Sillä on toinenkin nimitys ihan tuolla koulu-ja työmaailmassa. Minusta tuo on narsistista mielivaltaa ja ajattelua, että mitään kritiikkiä ei haluta ottaa vastaan ja näillä mennään, koska minä määrään.
Ihan oikeassa olet, että ei tälläinen miellytä, jossa valta on yhdellä ja yksi saa päättää mitä saat ajatella ja mitä et.
Lottamari!Jos esität tuollaisen mielipiteen, tai yleensä minkä mielipiteen tahansa.
Sinun on ihan turhaa alkaa sitä täällä perustelemaan noin perusteellisesti, vaikka muut olisivat siitä mitä mieltä tahansa.Kaikilla, myös sinulla on oikeus mielipiteeseen, eikä niitä ole tarpeen perustella sen enempiä.
Annat vaan epävarman vaikutelman, kun et esitä mielipiteitäsi perustelematta.
Älä aina ala perustelemaan mielipiteitäsi, jos nämä tyhjänpäiväiset provosoijat iskee tyypillisellä tavallaan.
Tietysti joskus mielipiteistä syntyy keskustelua.Mutta minkälaista, se on eri juttu.
Tälläinen nyt ei vaan oikein ole sellaista keskustelua, näyttää enemmän sellaiselta, vastatuuleen pissaamiselta.
Mitä en ole perustellut? Mielestäni olen perustellut ja perustellut, mutta kuten sinäkin nyt siinä yrität pistää asian villasella, että turhaan tänne mitään kritiikkiä on pistää, kun se on oma vika, jos et näitä täällä jaksa.
En ole epävarma vaikka sinä niin yrität uskotella ja vääristellä ja saada minut tuntemaan, en. Älä projisoi omia tuntemuksiasi minuun vaan pidä ne itselläsi.
Tuo älä aina- kielto alkaa jo muutenkin tympiä täällä, kun se juuri on se millä suu tukitaan ja millä halutaan epämieluisat asiat saada pois päiväjärjestyksestä.
mutta olkoon..ei..kannata muuttaa mitään, jatkakaa vaan samaan tahtiin...
No voit olla oikeessa. Eiköhän kyse isommasta ilmiöstä, ei enää kunnioiteta toisia jne, kovien arvojen aikaa. Ihmisillä on paha olla ja toisten ihmisten kiusaaminen netissä on helpoin tapa helpottaa omaa oloaan.
Onko sulla Lottamari vähän tekemisen puutetta kun näillä palstoilla on pakko käydä? :D En pahalla tarkoita, sillä itekin roikun näillä palstoilla, vaikka senkin ajan voisin varmasti käyttää hyödyllisemmin. Tää on vaan niin helppoa viihdettä ja ennenkaikkea vuorovaikutuksellista.
Haista sinä...siinä...juuri tuota tarkoitan, miksi minulla pitäisi olla aina hirmu paljon tekemistä, kun aletaan ottamaan puheeksi epämieluisat asiat? Se on niin kuin lapselle sanottaisiin, että hus, hus, mene nyt kiltisti leikkimään sinne omaan huoneeseesi, että aikuiset saavat olla rauhassa.
Siinä sitä taas nähdään kuka määrää.
Taisit ymmärtää väärin...en mä pahalla... :/ Sori nyt kuitenkin sit...
Sinä olet lottamari melkoinen provosoitumaan huomaan.Varmasti sen takia usein saat tälläisiä kommentteja.->"onko sulla muuta elämää/tekemistä"
Tajua nyt hyvä ihminen, ettei se kelleen kuulu, vaikka sinä olisit tällä palstalla 24/7 vaikka sinulla ei olisikaan mitään tekemistä.
Miksi välität tuollaisista kommenteista ja kilahdat?Olet näköjään liian herkkä tälläisten palstojen kommenteille.Joudut näin myös helposti kiusaajien kohteeksi.
Ei se kuulu kelleen kuka täällä palstalla on ja kuinka paljon.Kenenkään elämäntavat ei kuulu muille.
Ne jotka niistä nokkii, haluavat vain kokeilla kuinka helposti toiset provosoituu=kilahtaa.
Mistä saat sen käsityksen, että olen provosoitunut tai kilahtanut? Minulle on ihan sama mitä sinä tai muut luulevat, koska joka ainoa kerta minut on tulkittu väärin, kuten nytkin huomaan. En ollenkaan ole provosoituva tai herkkä hermostumaan, luulen että se on juuri toisinpäin. Kommenttini saattavat olla kärkeviä, mutta ei siksi että olisin jotenkin tuohtunut tai hermostunut...minulla vaan on sellainen tapa ja jos sinä tulkitset sen herkkyydeksi tälläisistä olemattomista asioista, niin et tunne minua yhtään.
mutta kuten sanottu, täällä vääristyy oikeakin vääräksi väärä oikeaksi ihan miten omasta mielestä sen haluaa perustella ollenkaan ottamatta huomioon mitä aloittaja on halunnut sanomisellaan kertoa. Pääasia, että pääsee tuomitsemaan ja syyttämään kilahtamisesta ja provosoitumisesta, jotta koko asia unohtuisi ja syy olisikin vain sen sanojassa. Narsistista!
Tuskin näillä palstoilla mihinkään korkeaan tasoon tähdätäänkään.Juttua pukkaa laidasta laitaan.Palstalla poikkeileva porukka myös joskus vaihtuu.Jutut on sen mukaisia.Ne kakaratkin aikuistuu aikanaan ja niiden jutut muuttuu.
Ei niiden jutuista kannata pulttia ottaa, kun selvästi näkee minkäikäinen asialla, niin huihai huitaisee sellaiset jutut mielestään.
No voi yhden kerran ja vitenssi. En nyt tiedä miten paljon rautalankaa tähänkin vääntämiseen tarvitaan, mutta taso on laskenut kaikessa. Aikuisista on tullut teinejä ja kakaroista riiviöitä, jotka eivät kunnioita näitä ei itseään hyväksyviä vanhempia, jotka eivät koskaan kasva aikuiseksi ja kaikessa yrittävät vain pysyä nuorten kelkassa ja miellyttää niitä.
Kasvakaa aikuisiksi ja antakaa niille kakaroille aikuisten esimerkkiä älkääkä säätäkö itse niiden mallien mukaan. Jotenkin on roolit menneet ihan sekaisin ja väärinpäin, kun aikuisista on tullut teinejä ja teinit yrittää esittää aikuisia.
lottamarin tyyppisiä ihmisiä on jännää vedättää, ottavat kaiken niiin vakavissaan, jokaiseen sanaan tarttuvat, eivätkä huomaa, että viedään ku laskiämpäriä;DD
Mistäs tiedät kumpi vedättää nyt tässäkin..minä sinua vai sinä minua hähäääää. Olet kyllä niin uskomattoman tyhmä! Mitään tosissani ota, sinä vaan pienessä kopperossasi kuvittelet niin :D
törmäsin viestiketjuun n kymmenen vuoden takaa, ja käytös oli aivan toisenlaista; syytökset, huutelut ja yhden-kahden lauseen sarkastiset ja lakoniset kommentit puuttuivat. Silloin vielä jollain tavalla kunnioitettiin toista kirjoittajaa.
Miksi se on tällaiseksi huuteluksi ja syyttelyksi mennyt, en tiedä.. Onko se myös muualla kuin suomi24:ssa? Varmaankin.
Hyvänen aika! Elämä oli muutenkin silloin erilaista.Ei ainoastaan keskustelupalstojen taso ja tyyli ole muuttunut, vaan ihan kaikki muukin.
Maailmanmeno ei ole nyt hyvään suuntaan menossa, kyllä sen huomaa kaikesta.
Muutos ei ole parempaan päin, päinvastoin.
Syitä tähän muutokseen on monia.Jokaisella siihen varmaan oma käsityksensä, miksi on näin?
hah hah...sotrue=lottamari
lottamari innostu, hauska lukea.
En innostunut, mutta hyvä jos sain sinut kiinnostumaan ja kuvittelemaan, että olen kuin innostunut lehmä keväisellä pellolla, kun saan vääntää turhaa.
Lapsille ja nuorille voi antaa hyviä malleja elämään.Mutta aikuisten elämäntavat ei kuulu vielä lapsille.Heillä pitää olla lapsuus ja nuoruus.Ne kuuluu kehitykseen.Kaikkine hölmöilyineen, enkä tarkoita vahingollisia ääritapauksia.
Liian varhain ei tarvitse kenenkään aikuistua.Lapset ja nuoret ovat piristävän eläväisiä kaikkine metkuineen ja juttuineen.Väillä raivostuttaviakin, mutta se kuuluu elämään.
Jokainen vanhempi on vastuussa siitä millainen hänen lapsestaan tulee, ainakin pitäisi olla.
Huomaako kukaan, kun joku on antanut jokaiselle lottamarin kommentille plussan?Jännää.Kukahan? :))))))))))))))))))))
oisko kissa ite;)
No itseasiassa ei...voin luvata, että en ole Lottamari, vaan sellainen tyyppi, joka tykkää Lottamarin jutuista :)
No, entä kun ne aikuiset ovat yhtä lapsellisia ja vielä tyhmempiä kuin ne lapset ja ne lapset häpeävät niitä aikuisia, kun ne eivät osaa olla oikeita aikuisia vaan niiden pitää olla samanlaisia teinejä kuin heidän lapsensakin ovat. Tämän päivän ongelma on siinä, että vanhemmat eivät ole lapsilleen vanhempia vaan kavereita, jotka lainaavat ja matkivat lastensa tyyliä. Äidit ovat hukassa eivätkä tiedä miten neuvoa omia lapsiaan, kun eivät hyväksy omaa vanhemmuuden rooliaan, joka on olla aikuinen lapselle, eikä kaveri.
Lapset eivät piristä ketään sillä, että polttavat, juovat ja huoraavat tuolla kuten vanhempansakin. Monikaan lapsi ei saa olla enää lapsi vaan hänen on käytettävä huulikiiltoa jo viisivuotiaana ja hommattava silikoni rinnat kymmen vuotiaana kuten äidilläkin..
tähän on tultu...ja olen huomannut, että suomi24 seuraa maailman trendikkyyttä tässäkin asiassa ja on enemmän kiinostunut teineistä kuin aikuisista ja teinimeiniki on tullut aikuistenkin maailmaan jotenkin niin tyrmäävällä tavalla, että se on oksettavaa.
Hmm, itse en koe suomalaista nyky-yhteiskuntaa ihan tuolla tavalla, mutta ehkä sun omassa tuttavapiirissä tai muissa ihmisissä, joita olet nähnyt, on tuollaisia ominaisuuksia.
Et tainnut lottamari huomata, kun huomautin kommentissani, että
EN TARKOITA ÄÄRITAPAUKSIA!Et ehkä oikein nyt ymmärtänyt.Olet nyt vaan kovasti tuomiohengessä, etkä ajattele, etkä keskity asiaan rauhallisesti.
kukas se kissanhännän nostaa ellei kissa ite ;D
erikoinen tapaus.
:D supperporte alias lottamari, mehän uskotaan sua ihan täysin.
Oli miten oli, niin tää on just sitä nettikiusaamista, jota tässäkin threadissa on sivuttu. Lottamarilla on oma tyylinsä esittää asiansa ja on hänellä oikeus mielipiteisiinsä. Jos ootte eri mieltä, voihan sen sanoa asiallisesti, jotta saataisiin asiallista keskustelua. Ei Lottamari mikään tyhmä ole ja varmasti osaisi keskustella asiallisesti jos antaisitte vaan mahdollisuuden. Tarkoitan tällä nettikiusaamisella tässä nyt erityisesti noita muutaman lauseen heittoja, joissa ollaan olevinaan niin nohevia että.
voi jehna sinunkin kommenttiasi. "ei lottamari mikään tyhmä ole".....( Jope Ruonansuu sivupersoona ) ompas... :D
Ihan hyvä hei, älä yritä tehdä minusta jotain asiatonta typerystä, jos ette itse pysty asiallisesti keskustelemaan.
Valitettavaa, lottamari antaa itse aihetta nettikiusaajille, ts.provosoi heitä.
Sillehän ei täällä nettimaailmassa mitään voi.Toivoahan voi parempaa, mutta jokainen kohdallaan tietää ja tajuaa millainen tämä maailma on, etenkin nettimaailma.
En tarkoittanut sitä todellakaan tolleen. En nyt vaan osaa valita sanoja aina oikein...
En ole lottamari, hän on minulle uusi "tuttavuus".
Mutta tosiaan, keskustelu ei ole "ite oot" tyylistä torihuutelua. Se on ainoastaan huutelua.
Onko siis keskustelun taito kaikenkaikkiaan hävinnyt, ainoa tarve on pönkittää itseään, vaikka nimettömänä? Jatkuva sotatila?
Kivaa! Olin ulkona ja joku idiootti pölli mun nikin.:(
Täten todistettiin, mitä aloitukseeni kirjoitin.
Poistun nyt enkä takaisin tule, pitäkää leikkinne, pas.kiaiset!!!
No, mitkä tän ketjun viesteistä on sitten sun omias??
heh, kyllä mä ton lottamarin tunnistin, on hällä montakin eri nikkiä täällä ollut, mut mihinkä koira kirpuistaan pääsisi. jutut samat sössötykset.
säälittää vähän vaan tuollainen selkeä itsensä altistaminen nettikiusaamiselle.sitähän tuo on.
jos joku oikeasti noin kilahtelee täällä.tyyliin"pitäkää leikkinne pas.kiaiset" jne.
No, viestin ydinsisällössä ei mielestäni ole vikaa, mutta asian esille tuonti oli hieman provosoiva. Tavallaan siitä tulee vaikutelma, että meitä tämän palstan keskustelijoita tultiin syyttäämään huonosta käytösestä. Se on totta, että osa keskustelijoista käyttäytyy huonosti, mutta eivät kaikki. Tuollainen (mahdollisesti Lottamarille tyypillinen) yleistys sitten koskee myös asiallisesti keskustelijoita, jotka saattavat pahastua. Ja jos alusta asti lähdetään huutelulinjalle, asettuvat muuten asialliset keskustelijat vielä Lottamaria vastaan.
Vai hieman provosoiva, no mitä huonoa on hieman provosoivassa tavassa? Ja sinunko mielestäsi näillä palstoilla ei esiinny provosoivaa käytöstä? Minun mielestäni joka toinen on sellainen, jos olet pannut merkille. Mutta, sehän on vaan lottis, joka aina provoaa ja jolla on ihan tyypillinen tapa sitä tehdä...ettäs joo..
tais tulla yläpeukku kipeeks ...
kuukautiset tai vaihdevuodet
Ihan sama mitkä vuodet on.Nuohan on luonnollisia juttuja joka naisella,Ei mikään naljailun aihe.Eikä selitys kaikkeen kilahteluun sentään.
Joten, Ei kannata alentua moiseen veikkailuun.Mutta väärällä asenteella on täällä, jos nettikiusaus tuolleen kolahtaa.Oli sitten nainen tai mies, nuori tai vanha.
Mitä ihmettä, ei minua ole kukaan kiusannut, enkä ole mistään suivaantunut. Ootta kyllä ihmeellisiä vääntäjä kääntäjiä. Miksi minun pitäisi tuntea itseni kiusatuksi ja mistä hyvästä täh?
ja taas provodoiduit, et huomaa itsekään :DD vastasit itse itsellesi kysymykselläsi.