Mielisairaalakyyditys- lastensuojelun hyvä käytäntö?

Lastensuojelulain, sosiaalihuollon asiakaslain ja hallintolain mukaan asiakkaan tulisi saada asiallista , hyvää , osallistavaa ja voimauttavaa palvelua , kohtelua ja hallintoa sekä saada esittää näkemyksensä ja vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin.Tosiasiassa sosiaalityöntekijä usein sanelee asiakkaalle niin ongelmat kuin puuttumisen keinot ja eriävän näkemyksen esittämään uskaltautuvaa kansalaista uhkaa huostaanoton lisäksi myös mielisairaalakyyditys.

Mielisairaalakyydityksestä/ mt-ongelman diagnostisointiyrityksestä on tullut avoimuutta ja dialogisuutta valheellisesti mainostavan lastensuojelun uusi työmuoto ja rutiinitoimenpide. Jotkut lastensuojeluvirkailijat ovat huomanneet, että asiakkaan mt-diagnoosi oikeuttaa maksimaalisen vallan väärinkäytön ja yrittävät sommitella sitä jokaiselle toisinajattelijalle. Valitettavasti myös toisinajattelijan jälkikasvulle.

Lastensuojelu ei kuitenkaan ota sitä riskiä, että sairaalatarkkailu tapahtuisi objektiivisesti puhtaalta pöydältä vaan muistaa usein varustaa potentiaalia potilasta tutkivan tahon runsaalla "ennakkotietojen"(= tarkistamattomien tai valheellisten väittämien ja ennakkoluulojen) tulvalla. Onneksi lääkärit ja psykiatrit tuntevat yhä paremmin lastensuojelun kyseenalaista toimintaa eivätkä suostu tekemään diagnoosia vain lastensuojeluvirkailijoiden pyynnöstä tai mieliksi.
Nämä turhat tarkkailu/pakkohoitopyynnöt kuitenkin rasittavat jo entisestään ylikuormitettua terveydenhoitojärjestelmää. Kuormitusta vähentäisi se, että valheellisista ja tarkoitushakuisista diagnosointipyynnöistä ja "ennakkotietojen" suoltamisesta määrättäisiin rangaistus.

Hatara lastensuojelulaki mahdollistaa sen , että lapset voi sijoittaa kiirellisesti ilman mitään näyttöä vaarasta pelkän huolen perusteella mutta aikuisten hallinnolliseen vapaudenriistoon tarvitaan vielä perusteet. Mielestäni sellaiseksi ei käy sananvapauden käyttö tai eriävä mielipide.

Sosiaalityöntekijöiden sietäisi tutustua lastensuojelulain lisäksi myös mielenterveyslakiin, jonka mukaan:
"Henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon vain, jos 1) hänen todetaan olevan mielisairas; 2) hän mielisairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten, että 3) mitkään muut mielenterveyspalvelujen vaihtoehdot eivät sovellu käytettäväksi tai ovat riittämättömiä. Kaikkien kolmen edellytyksen mielisairauden, hoidontarpeen ja muiden mielenterveyspalvelujen riittämättömyyden on oltava voimassa samanaikaisesti. Mielenterveysasetuksen mukaan tahdosta riippumaton hoito voidaan toteuttaa ainoastaan sairaalaan psykiatrista hoitoa antavassa yksikössä, jolla on edellytykset antaa tällaista hoitoa.

Laissa on otettu huomioon Euroopan neuvoston ministerikomitean (83) tahdosta riippumattomaan hoitoon otetun henkilön oikeusturvaa koskevan suosituksen periaate, jossa korostetaan sitä että henkilö tulee määritellä mielenterveyshäiriöitä potevaksi vain lääketieteellisin perustein.
Yksilön sopeutumattomuutta yhteisössä vallitseviin moraalisiin, yhteiskunnallisiin, poliittisiin tai muihin arvoihin ei siten ole pidettävä mielenterveydenhäiriönä. Kysymys on nimenomaan lääkärin ratkaistava huolellisen tutkimuksen perusteella."

Erilaisissa moniammatillisissa työryhmissä sosiaalityöntekijöiden kanssa palaveeraavien lääkäreiden olisi hyvä tutustua jääviyssäädöksiin ja muistaa myös, että: Tarkkailulausuntoa ei voi antaa sama lääkäri, joka on laatinut tarkkailulähetteen eikä hoitoon määräämisestä voi päättää sama lääkäri, joka on laatinut tarkkailulähetteen tai tarkkailulausunnon.

Tässä asiakaskokemus:
"Poliisit kantoivat minut käsiraudoissa kotini etupihalla seisseeseen poliisiautoon, ja minä jouduin lääkäriin. Loikoilin terveyskeskuksen putkassa noin kymmenen minuuttia, kunnes lääkäri vapautti lukkojen takaa. Hän totesi minut nopeasti terveeksi, ja päästi kotimatkalle.Minä olin hölmönä: tässäkö tämä nyt olikin? Lääkäri sanoi, että hänelle on perjantai-illan mittaan tulossa varmasti oikeitakin potilaita...Oli nimittäin seikkailu sekin, kun palasin pikaiselta lääkärin vastaanotolta, jonne minut sukkasillaan käsiraudoissa vietiin. Kannettiin. - Niin, missä olivatkaan kotiavaimet, vaikka niistä neljälle kodissani heiluneelle aikuiselle ennen poliisiautoon kantamista mainitsin. Ne luvattiin etsiä minulle mukaan, mutta kotipihalle taksilla palattuani tiesin, että lukkojen taakse jouduin jälleen, tällä kertaa ulos omille kotiportailleni.Sosiaalityön toimet alkoivat tuntua jo kovin totaalisilta." lainaus: yhteiskuntakriittinen feministi-blogi