polliiseja liikkeelle

järkyttynyt

Tuolla kylillä kun nuoriso ryypiskellöö matkahuollon takana. Fiksua nuorisoa.. Ja niissähän meidän tulevaisuus kuuluu olevan

14

864

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JÄMPTI.

      Ja herra/rouva keskustelun aloittaja varmaan itse malttoi kuulua 2% vähemmistöön jotka eivät viikonloppua "Kuhmo Cityssä" juhlistaneet alaikäisenä?

    • jaa

      olisit nyt käynyt edes katsomassa SIELLÄ MATKAHUOLLONtakana ketä siellä on,ennen kun oot nuorison kimpussa.

    • Pois hakemaan

      Missä matkahuolto, onko entisessä, vai uudessa paikassa?

      • prioriteetit

        Kyynelkaasunheittäjän tutkimukset ensin.


    • mukana ollut DI

      Olihan meitä siellä 80-luvun alkupuolella kosolti. Mikäli muistan oikein, niin suurin osa on nykysin maistereita ja osa tohtoreita. Jokatapauksessa hyvin elämässään pärjääviä ex- nuoria.

      Jutun pointti on se, että nuorten täytyy saada joku kokoontumispaikka. Olisi se sitten matkahuollon takaosa, seurakuntatalo tai nuorisotalo niin täkrkeintä on saada olla yhdessä. Pieni jännitys toki on aina paikallaan.

      Jos silloin 80-luvulla oltaisiin oltu vain kotikoneilla pelaamassa, niin tuskin tulokset olisivat olleet samanlaiset.

      • hiivaa ja sokeria

        Varmoja tiedemiehiä,piilolan kemistejä.


    • Ulla74

      Onkos siellä ollenkaan nuorisotointa?

    • Viljo tulee aha

      mitäpäse toentaa

      • toini.

        ei mitään


    • peli menetetty

      Taitaa olla se ryypiskely ainoa tapa unohtaa hetkeksi kuhmolaisuutensa?
      Antaakaa nuorten olla jos ne saisi pikku ryypystä voimaa muuttaa muualle.

      • mummonsekamehu

        Äitee voisi viijä sekamehupullolla kiljua lapsiraukoille jotta unhoittasivat.


    • i know

      eihän ne alaikäset ryypiskelisi matkahuollon takana jos niillä ei ois niitä täysikäsiä ostajia kavereina...

    • JÄMPTI

      Novoi helekkari.. mahtaahan se paljo hyvejää se vaikkei niitä "yli-ikäisiä" kavereita olisikaan.. Jostai kivenkolosta sen viinan saa kuitenkin, jos ei muuten niin viinaa on tehty ja osataan edelleen tehdä itsekkin..

      • korpi ahma

        no ei poliisia lisää saa elää niinku korpirosvo vapaasti
        "heh heh"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      11233
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      80
      10371
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      51
      4443
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4147
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      16
      4102
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3896
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3799
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3623
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      56
      3332
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3045
    Aihe