Lukekaapa ihan huviksenne nsin mitöä ihmiset kirjoittelevat esim. STS kielimatkoista, ja pohtikaa sitten haluatteko ostaa nuorellennen unelmavuoden usa:ssa!!! Unelmaa ei ole muutakuin huiojareiden hinta, ja todellisuutta kamalat rahattomat perheet maaseudun perukoilla. Varokaa tätä yritystä, googlatkaa maajahtaja mira silvonen, ja tehkää päätelmänne!!!!
Vastaukset 3
- huijatut1
Hyvät vanhemmat kirjoitukset ovat totta, minäkin ajattelin ,että kirjoitukset ovat panettelua kunnes totuus paljastui. Se paljastu niin että nuori oli käsittämättömässä pulassa maailmalla, ja joutui selvittämään kaiken itse. Sts ei tehnyt mitään, paitsi uhkaili ja kiristi ja alisti. Siitten alkoi selittely ja sts kiireet!! Loppuviimeksi tuli postissa tyytyväisyyskeyselyn vastaukset. Kukahan niihn on vastannut, henkilökuntako?! VAROKAA TÄTÄ YRITYSTÄ IHAN TOSISSAAN!
- Saman kokeneet
Myös meille paljastui ikävällä tavalla STS-Kelimatkojen epärehellinen ja moraaliton toiminta. Varoituksen sana on enemmän kuin paikallaan! Turhan monet nuoret vanhempineen tulevat petetyiksi tämän järjestön toimesta.
- Huijatut3
Emme voi myöskään suositella STS Kielimatkoja - ikävä pettymys koko järjestö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57551