JH ja Gilgamesh eepos Taulu XI

sumeri

Keskeytän tähän nyt myös JH tutkimisen enkä ryhdy vertailemaan Raamatun vedenpaisumuskertomusta Gilgamesh eepoksen alkutekstiin.

En ryhdy pohtimaan forumilla mitä merkitsee se, että Pyhä Henki käyttää "pakanallista mytologiaa" ja "mesopotamialaisia taruja" Raamatussa niin keskeisellä tavalla.

En koeta osoittaa, että JH on merkittävällä tavalla muokannut aikansa suur-kulttuurin mahtavinta eeposta, eikä suinkaan sitä ole kopsannut copy paste menetelmällä näyttääkseen jotain tietävänsä.

Jätän tähän koko JH ketjun kehittelyn.

En pahalla, vaan sillä tarkoituksella, että jospa joku ihan itse henkilökohtaisesti ryhtyisi täällä saatujen virikkeiden perusteella tutkimaan Raamattua.

Toisilta oppiminen on kyllä kivaa, mutta vielä kivampaa on itse löytää niitä äärettömiä viisauden ja tiedon aarteita, joita on kätkettynä Kristuksessa.

Tutustu Raamattuun paremmin ja tutustut samalla Jeesukseen Kristukseen paremmin.

16

152

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Κέρβερος

      Minulle on ollut antoisaa ja valaisevaa luettavaa. En ole ehtinyt valitettavasti vielä kaikkia kirjoituksiasi lukemaan, pohdiskelemaan ja edes kinastelemaan. Tietopakkaus on ollut senverran tukevaa ja toisaalta virheiden etsiminen sellaisesta vaatii runsaasti asioiden tutkimista, ja monet ovat olleet myös mielipiteitäsi. Toivon, että monet osaavat suhtautua asiaan esittämälläsi tavalla ja "vahvistavat" uskomuksiaan tieteitä pelkäämättä.
      Syntiinlankeemuksesta on jäänyt aukkoja, mutten ole vielä kaikkia kirjoituksiasi edes lukenut, josko niistä löytyisi vastauksia. Kirjoitustaidon kehittymisestä aasiassa on ilmeisesti useita tutkimuksia käynnissä, muttei arvattavasti löydy vanhempaa tidistusaineistoa. Pentateukin tieteellinen tutkiminen lienee kesken, mutta en äkkiseltään vakuuttunut Moosesta tuon kirjoittajaksi.
      jatkan myöh....

      • sumeri

        Hei Κέρβερος
        Torjunta tällä forumilla on lähes 100% kuten näet!

        En tosin paljon muuta odottanutkaan, sillä tällainen aineisto Raamatusta olisi sangen karvasta kalanmaksaöljyä millä tahansa kristillisellä keskusteluareenalla.

        valheen valta on iskenyt niin syvälle viime vuosina, että se on aivan häkellyttävää ja kaikki kelpaa, kunhan ei ole totta ja etenkin jos Reinikaisen Pekka sitä esittelee.

      • Rudiini
        sumeri kirjoitti:

        Täällä palstalla ei olla kiinnostuneita Raamatusta, vaan ainoastaan omista mielipiteistä ja -kuvista siitä.

        Aikamoisen vakava juttu tämä.

      • sumeri kirjoitti:

        Samoin ajattelen kuin kerberoskin. Mahtavaa luettavaa, kiinnostavaa ja perusteltua. Lisää!!!

      • 5+7#
        Rudiini kirjoitti:

        Täällä palstalla ei olla kiinnostuneita Raamatusta, vaan ainoastaan omista mielipiteistä ja -kuvista siitä.

        Aikamoisen vakava juttu tämä.

        Rohkea rotan syö. Välillä on uskallettava kaiken kadottamisen uhalla katsoa omia uskomuksiaan.

        Pahuksen kuoppainen meri, vaikka Sumeri ei ole kertaakaan laittanut Raamatun "sanomaa" kyseenalaiseksi. Siitä varmuudesta olisi kiva saada jotain näyttöä. Ehkä muutkin osaisivat lähteä etsimään oikealla tavalla.

      • muuttis^^
        exhellari86 kirjoitti:

        Samoin ajattelen kuin kerberoskin. Mahtavaa luettavaa, kiinnostavaa ja perusteltua. Lisää!!!

        Kiitos sumerille ajattelemisen aiheista. Kyllä sieltä Ydin on loistanut kirkkaasti.

      • sumeri

        Olet Nimimerkki JH:n suhteen aivan oikeassa hieman epäröidessäsi väitettä. On niiin, että jos joku onnistuisi vakuuttavasti todistamaan, että itse Mosse se on, saisi varmaan Raamatun tutkimuksen Nobelin palkinnon!

        Tämä siis kerberokselle, vastaukset menevät täällä minne sattuu.

        Kiitos muuttis^^ rokaisusta, Ydin on ainoa tärkeä, mutta kyllä tämä varsinaista meinkiä on, jossa esirukouksella on mitä suurin arvo

      • Κέρβερος
        5+7# kirjoitti:

        Rohkea rotan syö. Välillä on uskallettava kaiken kadottamisen uhalla katsoa omia uskomuksiaan.

        Pahuksen kuoppainen meri, vaikka Sumeri ei ole kertaakaan laittanut Raamatun "sanomaa" kyseenalaiseksi. Siitä varmuudesta olisi kiva saada jotain näyttöä. Ehkä muutkin osaisivat lähteä etsimään oikealla tavalla.

        Ehkä sen meren ei tarvitse olla niin kuoppainen - ajatteleppa meren sijaan itsesi ilmalaivaan. Tuuli vie mennessään, etkä edes huoma kulkevasi, kun olet itse mukana tuulessa - ilmalaivassa on silti tyyten tyventä. Nyt pitää saada sinut kuitenkin itse ohjaamaan tuota ilmalaivaasi. Havaitset nousuvirtauksia ja laskuvirtauksia. Niihin ohjautumalla voit ihan itse kuitenkin valita kulkemasi suunnan. Mutta sinun pitää tietää mihin ilmavirta ohjaa sinut esim. laskuvirran jälkeen. Arvaisin sinun olevan aika tarkkaan tietoinen noista haluamistasi ilmavirroista ja suunnista, seuraa niitä ja sitten ei tarvitse olla kuoppaisella merellä.

    • teu.

      Älkä'ä pojat viitsikö eietonne ei riitä tai sitten taito
      sanon vaan sen minkä sylkisuuhun tuo sillälaillla
      kaiken kaikkiaan asioista saa selvää jos vain on
      yrittämisen halua , kiitos vaan sopivista aikaansa- annoksista , kyllä muuten ottaa huonioon USKO.

    • Κέρβερος

      Tässäkö Me harvat aiheesta innostuneet ja tiedonhaluiset olimme.
      897 kpl miinusmerkkejä kyllä antaa kuvan, että innostuneita oli muutama muukin :)

      • sumeri

        No kyllä kai tämä taulu XI on sitten katsottava, että saadaan -1000 täyteen. Tavoite se on sekin, jalo sellainen...

      • 5+7#

        Kerperos, en yleensä katsele plussia, enkä miinuksia. Tuo oli aikamoinen yllätys. Jossain vaiheessa katselin niitä ja silloin näytti kaikki olevan kohdistettu suoraan Sumerin kommentteihin. On siinä rauhaa rakentava veli haksahtanut väärille raiteille. : (

      • teu.
        sumeri kirjoitti:

        No kyllä kai tämä taulu XI on sitten katsottava, että saadaan -1000 täyteen. Tavoite se on sekin, jalo sellainen...

        no tottakai ,sinähän jo 4 tutiasitten lupait , ja toetsei että 21 . 3 se käy
        Miten hyt noin ..

        Sellainen veto , Raamatussa kerrotaan että , se mikä siellä puhutaan
        merenä , on kansanpaljoukien kiiltely , en tiedä olisiko tämä kaanaan kieltä
        Tästä varmin merrki Ilm kirjassa ..

        Voi olla Mooseksessakin Exsodusksen aloitti noin 6miljoonaa iarsaelilaista

        Sumeri , tässä tietoa Penta teukista siihen kuuluu kaikki Mooseksen kirjat ,
        Juutalaisten toora , mutta siitä on vasta, Mooseksen kuoleman jälkeen , tai paremminkin varhahistoriakkinen Israelilainen mooseksen eläissä suoraan
        tapahtuvaa kuolemaan asti , sekä muinaishistoriallinen lain .Teoksen koko-
        naishahmotus perustuu eräänlaiseen Uskontunnustuksseen , joka joka tulkitsee historian tspahtumat . Jumalan pelastussuunnitelman toteuttamiseksi. Penta -teukki oli kirjoitettu Hebreaksi . nimet on muodostettu kunkin kirjan on Beresit =alussa . :
        Tavallisesti niistä käytetään nimityksiä ..Genesis ,Exsodus , Levitigus , Numeri ,
        Deurteronomium. Muita järkeviä esityksiä ,ei ole Kyllä Mooses on sen kirjoittanut
        alkuun itse .Sitten vasta 800eKr. luvulla varhais keikkalaiset alkoivat perehtyä pentateukkiin ja 700 luvulla Elohistisesta , Deutweronoomisista lähteistä n.600eKr

        Pappiskijasta Koodifioutu vanghoista aineksista 500 luvulla ..

        Lopullisessa asussaan Tentaekki on ollut vaeta 300 luvulla eKr.

        Kun Penta-Teukin aineksena on myös Joosua kirjasta , siitä johtue
        sanotaan että käytetään VT:n Kuuden ensimmäisen kirjan ja siitä käyteään
        monasti nimitystä HEXATEUKKI..

      • Κέρβερος
        5+7# kirjoitti:

        Kerperos, en yleensä katsele plussia, enkä miinuksia. Tuo oli aikamoinen yllätys. Jossain vaiheessa katselin niitä ja silloin näytti kaikki olevan kohdistettu suoraan Sumerin kommentteihin. On siinä rauhaa rakentava veli haksahtanut väärille raiteille. : (

        Ajatellaas positiivisesti!
        Runsas sata miinsta puuttui tuhannesta. Nyt niitä tulee enään erittäin harvakseltaan. Jokainen plussa taas vähentää yhden miinuksen. Tällätavalla saataisiin sumeri pysymään jutussa helposti vielä parikin vuotta :-)

      • 5+7#
        Κέρβερος kirjoitti:

        Ajatellaas positiivisesti!
        Runsas sata miinsta puuttui tuhannesta. Nyt niitä tulee enään erittäin harvakseltaan. Jokainen plussa taas vähentää yhden miinuksen. Tällätavalla saataisiin sumeri pysymään jutussa helposti vielä parikin vuotta :-)

        Ei kuitenkaan liikaa hehkuteta, ettei hän ylpisty ja lähde sen takia pois. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      878
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      648
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    8. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    9. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    10. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      33
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      513
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      482
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    17. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      34
      457
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      434
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe