Dance-messun jälkeen ry:n seurat

Olen etsinyt Jumalaa jo jonkin aikaa. Ajatus tuon puoleisesta on ruvennut kiinnostaa ja olen miettinyt, mistä Jumalan voisin löytää. Kävin perusjumalanpalveluksessa Kallion kirkossa. Puhe oli yleistä lätinää, jossa puhuttiin lähinnä armosta. Väkeä oli todella vähän. Kuulin sitten, että Agricolan kirkossa tullaan järjestämään Dance-messu ja päätin sitten osallistua sinnekin. Täällä taas kirkko pullisteli seiniä myöten kirkkokansaa. Meno oli ihan toista äärilaitaa, mitä tavallisessa jumalanpalveluksessa. Musiikki oli tosi rauhatonta, jumputtavaa. Kuinka siellä kykeni edes hiljentymään?
En löytänyt Jumalaa. Kun kuulin, että puheen pitänyt Johannes Alaranta on vanhoillislestadiolainen, päätin tutustua myös Veräjämäellä sijaitsevan Rauhanyhdistyksen kirkkoon, jossa vanhoillislestadiolaiset kokoontuvat. Porukkaa oli ihan valtavasti. Mutta ne laulut... vaikka seurakansa lauloi voimallisesti, laulut olivat todella, sanoisko, surullisia, kuin jostain hautajaisista.
Puhe oli todella pitkä, enkä ymmärtänyt siitä juuri mitään. Niin paljon oli sellaisia sanankäänteitä, jotka eivät mulle avautuneet. Avautuneekohan ne edes syvemmin vanhoillislestadiolaisuudessa oleville?
En löytänyt Jumalaa sieltäkään. Ero dance-messujen ja vanhoillisten kirkon välillä oli ihan valtava. Suurin ero, mikä pisti silmään, oli, että vanhoillisten kirkosta puuttui alttarikaide kokonaan. Toinen, mikä erotti aika lailla, niin sama henkilö piti koko toimituksen.