Minulla on Von Wright kolme taulua (kullanvärisissä kehyksissä). Eli siis niitä lintuja. Yhdessä on teeret, toisessa metsot ja kolmannessa sorsat. Niissä on taulun takana jonkinlainen takuu todistus.
Onkohan näillä tauluilla mitään arvoa ?
Lisäksi minulla on kaunis vanha arabian diamant lautanen, jossa on viininpunaisia kukkia, lautasessa on leima ja tekstit: K, arabia, duimant, nn31,313. Nämä kaikki ovat alekkain. Mistä voisin hankkia samaa sarjaa olevia lautasia tms.
Von Wright ja arabian lautanen
1
801
Vastaukset
- tauluuuu
Monesti tehdään kuuluisista tauluista hyviä kopioita ja niiden taakse laitetaan jonkinlainen todistus siitä, mistä taulusta se on tehty ja kenen tahon tuottama. Ehkä sarja on jopa rajoitettu tiettyyn määrään.
Tietenkään kyseessä ei ole aito Von Wright ja tällaisen arvo olisi taulusta riippuen 20 000e huutokaupassa.
Kyllä noita merkittyjä kopioitakin ostetaan, sillä ne ovat hyviä sisustustauluja ja onhan se kiva, että niissä on jonkinlainen todistus. Laita vaikka huutonettiin tai tori.fi sivustolle myyntiin, joku kyllä ostaa jos hintapyynti on muutaman kympin luokkaa. Nykytaloudessa kansa tosin ostaa taidetta todella, todella vähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595940Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793369Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242581No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402145- 202095
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61649Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085