ONE GOD

real islam

Jumalan ominaisuudet Islamissa
Sano: "Hän, Jumala on yksi, ainoa Jumala, kaikkivaltias. Hän ei ole (toista) synnyttänyt eikä ole (toisesta) syntynyt. Ketään ei ole Hänen vertaistaan."

(Koraani 112:1-4)

Jumala on Luoja, kaiken olevaisen aikaansaaja, se joka antaa elämän ja kuoleman, pitää huolta ja antaa elannon. Se merkitsee, että ihmiset ovat Jumalan "luotuja". Tuottaja omistaa sen minkä hän tuottaa. Jumala on Rabb, "herra", luotujensa, maailmankaikkeuden, maapallon, ihmisten omistaja. Siksi ihmisen on oltava Jumalan 'abd', "palvelija", "orja".

Mutta Jumala ei anna ainoastaan olemassaoloa, Hän antaa myös säännöt, sillä onhan Hän tuomari Viimeisenä Päivänä. Jumala on ä-I-Hadi, "tiennäyttäjä", lainsäätäjä, joka antaa Sharian, lain - sekä luonnonlakien merkityksessä että ilmoitettujen lakien muodossa, sen lain, joka lepää Koraanin ja Profeetan Sunnan perustalla.

Ihmisen tarkoitus maan päällä on palvoa Jumalaa ja olla Hänen khalifansa, "sijaishallitsijansa", joka vallitsee maata ja sen voimavaroja, mutta ei aivan vapaasti eikä täysin hallintaoikeuksin. Ihmisen velvollisuus on seurata omistajansa määräyksiä, eli ilmoitettua Lakia.

Jumala on yksi. Hän ei ole syntynyt eikä synnyttänyt, ja Hän on antanut ihmisille kaiken, mikä elämässä on hyödyllistä ja kaunista.

Jumala on Rakastava ja Armollinen. Hän auttaa niitä, jotka pyytävät Hänen apuaan ja antaa syntimme anteeksi, jos pyydämme Jumalalta Hänen anteeksiantoaan.

Jumala on Kaikkivaltias, Kaikentietävä ja Kaikkiviisas. Hän kuulee ja näkee kaiken, Hän on ilman alkua ja pysyy ilman loppua, Hän on kaikkien tarpeiden yläpuolella ja kaikki on riippuvaista Hänestä (Koraani 112:1 - 4, 28:88, 6:102, 13:16, 33:27, 2:115, 2:96, 7:54, 41:54, 2:186, 42:11, 6:103, 13:41, 13:15 ... ym).

Islamin perussanoma on, että tulee palvoa ainoastaan Jumalaa, asettamatta ketään tai mitään Hänen rinnalleen, ja tähän sisältyy se, että omistaa Jumalalle rakkautensa, kunnioituksensa, pelkonsa ja toivonsa (Koraani 21:25, 18:110, 2:165, 2:218, 16:51). Jumalan palvominen tarkoittaa myös sitä, että turvaa Häneen, pitää Hänet aina ajatuksissaan, rukoilee Häntä sekä pyrkii miellyttämään Jumalaa (Koraani 10:106, 5:23, 2:152 ... ).

Jokainen teko, puhe tai ajatus on palvontaa Islamin mukaan, jos ihminen niillä pyrkii palvelemaan Herraansa ja etsii Allahin mielisuosiota (Koraani 6:162).

On kuitenkin tiettyjä palvontamuotoja, joita muslimin tulee suorittaa, nimittäin:

Päivittäiset rukoukset (Koraani 4:103, 2:3, 2:238, 11:114, 17:78).

Almuveron ("zakat") maksaminen (jokaisen muslimin, jonka varat ylittävät tietyn vähimmäismäärän, täytyy vuosittain antaa määrätty osuus varoistaan esim. tarvitsevalle lähimmäiselle) (Koraani 23:4, 98:5, 31:4, 24:56, 9:103).

Paasto Ramadan-kuussa (Koraani 2:183-185, 33:35).

Pyhiinvaellus Mekkaan kerran elämässä, jos siihen on varaa (Koraani 3:97, 2:197).

Palvonta on tarve ja ilo. Oikeaa sopusointua ja turvaa ei voi elämässä saavuttaa ilman sydämen yhteyttä Jumalan kanssa (Koraani 13:28, 87:1415, 20:124, 16:97 ... ). Jumalan tuntemisen lähestyminen, Hänen ylistämisensä ja nöyryys Hänen edessään tekee palvonnasta oikean edellytyksen lähimmäisten rakastamiselle ja ystävälliselle asenteelle kaikkia olentoja ja ympäristöä kohtaan (Koraani 29:45, 9:103, 70:19-22). .

1

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • crusader

      You´re having anti-god.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe